Niinkuin totuudenmukaisuutta, niin Porthan myöskin yksinkertaisuutta suositteli. Turhamaista komeilua hän ei kärsinyt eikä hän hyväksynyt ranskalaisten kirjailijain loisteliaita mietelauseita, jotka välähtävällä vastakohtaisuudellaan huikaisivat ihmisiä. "Niinpiankuin roomalaisten yksinkertainen aisti katosi", opettaa Porthan, "alkoivat he pitää tuollaisista mietelmistä. Vanhat kreikkalaiset taisivat säästäen koristella rakennuksiaan, vaan roomalaiset kasasivat koristeen toisensa päälle, niin etteivät he voineet miellyttää muita kuin omaa pilaantunutta makuaan. Seneca saattoi mietelauseet muotiin, hän käyttää niitä usein. Nuoriso pitää sellaisesta kirjoitustavasta, mutta Cicero käyttää varovasti mietelmiä, eikä Liviuksellakaan niitä liikaa ole. — — — Ranskalaisilla on sama tyyli kuin Senecalla, he eivät pidä Ciceron yksinkertaisesta kirjoitustavasta. Voltaire käyttää paljon mietelmiä, jotka tosin tuntuvat yleispäteviltä, mutta tarkemmin tutkittaessa osottautuvat vääriksi."
Suurin osa Porthanin kuulijoista oli niitä, jotka aikoivat papeiksi. Heille olivat tällaiset neuvot omiansa; ne täytyi vain tehdä oikein kouriintuntuviksi ja sovittaa heidän vastaisen elämänuransa mukaisiksi. Niinpä näemme, että Porthan yhtämittaa esitteli saarnataitoa, sekä luennoissa että väitöskirjoissa.
Saarnataito olikin siihen aikaan kovin alkuperäisellä kannalla, ainakin kuvaa Porthan sitä räikeällä tavalla. Hän kertoo, miten papit hillittömästi huutavat koko saarnansa vähääkään huolimatta siitä, sopiko se saarnan sisältöön vai eikö, lyövät saarnatuolin kylkeen, kun mainitsevat jonkun lohduttavan raamatunlauseen, muuten he kertovat, lohduttavat ja rankaisevat aivan samalla äänellä. Toiset kyllä puhuvat hiljempaa, mutta niinikään kauttaaltaan samanlaisella äänellä, lasketellen kuin ulkolukua ja liikkumattomina kuin puukuvat, muuttamatta edes kasvojen ilmettä. "Mutta on sitten toisia, jotka eivät lue puheitaan luonnollisella ja tavallisella äänellä, vaan käyttävät omituista vinkumista, joka ei ole messua eikä lauluakaan; toiset taittelevat äänensä muutamien lempiäänien välillä, jotka he ovat omistaneet, ja joista voi sanoa kuten Cicero oman aikansa puhujista: haukkuvat, mutta eivät puhu. Liikkeissäänkin on heillä muutamia mahdottomia tapoja; muutamat sulkevat silmänsä, toiset katsovat kattoon tahi kiinnittävät katseensa lakkaamatta määrättyyn paikkaan; kukapa ehtii luetella kaikkia hullunkurisia ja luonnottomia lausumis- ja esitystapoja, joista voi saada runsaasti eläviä esimerkkejä, jos viitsii vaivautua käymään useammissa meidän kirkoistamme."
Etteivät nuoret papinkokelaat rupeaisi saarnoissaan noudattamaan vanhain rovastien ja pastorien esimerkkiä, antoi Porthan seikkaperäisiä neuvoja siitä, miten lausuminen oli painostettava, äänteet selvästi muodostettavat, miten hengitystä oli hallittava ja puhetta liikkeillä avustettava y.m.
Porthan vaati, että saarnaaja oli saarnansa sisällönkin selväksi ja tajuttavaksi sommitellut. Saarnaaja tutustukoon kuulijakuntansa ajatustapaan, käsityksiin ja väärinkäsityksiin, kieleen ja puheenparsiin. Älköön mitään outoa tahi vierasta, vaivalloisesti tajuttavaa tahi hämäräperäistä esitettäkö. Ajateltakoon, mitä kansa kaipaa ja tarvitsee, älköönkä siltä kiellettäkö lohdutuksen sanoja, kun se niitä todella janoaa, mutta älköön sitä myöskään säästettäkö tuomiosta, kun se on syyllinen. Ellei kansan tilaa tunne, joutuu menettelemään melkein samoin kuin entinen pappi, joka seurakunnalleen luki joskus Hampurissa pidetyn saarnan kullattujen vaunujen ja muun liikaylellisyyden käyttöä vastaan — tietysti köyhien maalaiskuulijain erityiseksi ihmeeksi.
Porthan otti asian puheeksi väitöskirjassaan "Vähäinen suomalaisten saarnain historia", antaen siinä käytännöllisiä neuvoja ja yksityiskohtaisia ohjeita. Hän kuvailee pappien puutteellista kielitaitoa, heidän saarnainsa ruotsalaisuuksia ja muita muukalaisia puheenparsia. Miten saarnat muunlaisia olisivatkaan, kun papit ruotsalaisia saarnoja lukevat ja mukailevat, ajattelevat vieraalla kielellä eivätkä kansan kieltä viitsi harrastaa? Kun he tyytyvät siihen, että jokapäiväisessä puheessa tulevat toimeen, jäävät heille vieraiksi ylevämpiä ja sisältörikkaampia ajatuksia merkitsevät kielenkäänteet, kielen rakenne ja kirjoitustapa. Monet päällepäätteeksi kirjoittavat saarnansa ruotsiksi tahi latinaksi vasta saarnastuolissa sen suomeksi kääntäen. Seurauksena siitä on, etteivät sanankuulijat opettajansa esitystä ensinkään ymmärrä. "Älköön puhuja luulko, että, jos hän itse ymmärtää puoliruotsalaisen puheensa, talonpojat sen siltä käsittävät. Vaikkapa hänen ajatuksensa ovatkin suomalaisin sanoin esitetyt, saattavat ne olla melkein yhtä hämäriä ja vieraita kuin jos olisivat latinaksi tahi ruotsiksi lausuttuja." Ei tule saarnamiehen myöskään vaikeatajuisesti eikä oppineesti ajatuksiaan ilmaista, ei käyttää erikoisaloilta otettuja sanoja eikä vierasta murretta. Mukailtakoon mieluummin hengellisten kirjain kautta levinnyttä kirjakieltä.
Poikkesipa Porthan kaunopuheen luennoilla esittämään, mihin suuntaan saarnain sisältö oli laadittava. Kuulijain oli täydelleen käsitettävä todellinen autuus ja huomattava, että se autuus, jonka ihminen kykeni itsellensä luomaan, oli sulaa hulluutta. Ja saarnaajan tuli esittää ainoa oikea onnen tie sekä paljastaa ne rikolliset keinot, joihin onnea janoova ihminen turvautuu.
Vaikeata oli jumaluusopin ylioppilaalle muodostaa itsellensä varmaa vakaumusta aineestansa, kun oli tavattoman paljon erilaisia oppeja liikkeellä raamatusta ja sen käsittämisestä. Toiset pysyivät vielä lujasti entisajan jäykässä oikeaoppisuudessa, toiset olivat sovitelleet kristinuskoonsa muodissa olevia vapaamielisiä oppeja ja kolmannet olivat kaiken uskonnon hylänneet.
Porthan oli niitä, jotka olivat yhdistäneet uskontoonsa valistusajan vapaamielisen ja vanhan ajan humanistisen ajatustavan. Kaitselmus oli viisas ja järkevä. Uuttera tiedemies ja ajattelija johtui tutkimuksissaan, koskivatpa ne luontoa, ihmiskuntaa tahi ajatuksen syvimpiä ongelmia, yhä selvemmin tajuamaan Luojan suurta viisautta. Tiede ja uskonto eivät suinkaan olleet ristiriidassa keskenään vaan päinvastoin edellyttivät toinen toistansa. Porthan nimenomaan selitteli luennoillaan, että järjen uskonto on kaiken uskonnon perustana ja ilman sitä ei voi ajatella mitään ilmestystä. Luontaisen eli järjen uskonnon nojalla piti siis tarkastaa ilmestystä, jotta näkisi mikä soveltui edelliseen ja minkä arvoinen kukin raamatun kohta oli. Ei ollut koko ilmestys, ei ainakaan Mooseksen laki, kaikille aijottu. Kymmenistä käskyistä Porthan erityisesti huomauttaa: "Miten voisivat ne olla kaikkia varten? Koska ne ovat julistetut esim. tahitilaisille? Ei raamatussakaan sanota, että niitä olisi muille annettu kuin Israelin lapsille. Sikäli kun niissä on (useimmissa kyllä) monta luontaisen lain käskyä, velvottavat ne kaikkia, mutta käsitettyinä Mooseksen säädöksinä (jotka oikeastaan kuuluivat Israelin kansalle) eivät ne saata velvottaa muita kuin niitä, joita varten ne ovat säädettyjä. — — — Koko kristillisen moraalin johtaminen niistä on ihan nurinkurista."
Eihän tällainen puhe oikein sopinut siihen, mitä jumaluusopin ylioppilaat olivat teologian professoreilta kuulleet. Ja yhtäläisesti Porthan selitteli muitakin raamatun kohtia. "Vanhassa testamentissa on kielletty tekemästä työtä sapattina", sanoo hän, "mutta Paavalihan sanoo selvästi, ettei kristittyjen tarvitse välittää sapatista, uusista kuista y.m., jonkatähden, kuten kirkkohistoria osottaa, kristikunnassa ei sapattia aluksi vietettykään. Mutta ne kristityt, jotka ennen olivat olleet juutalaisia, pysyivät edelleenkin tavassaan olla sapattina työskentelemättä." Toisen kerran taas Porthan selitteli, että jumalan uhkaus rangaista vanhempain syntejä kolmanteen ja neljänteen polveen tarkoitti vain juutalaisia kokonaisena kansana ja lähinnä oli viittauksena siihen rangaistukseen, jonka jumala Babylonian vankeudessa antoi kansalleen. Uhkauksen toisin käsittäminen oli hänen mielestään jumalan loukkaamista. Että syyttömät saavat kärsiä syyllisten tähden ja lapset joutuvat tuntemaan isiensä rikosten seuraukset ei ole jumalan säätämää. "Eikö se pikemmin ole inhimillinen onnettomuus", niin kysyy Porthan lopuksi, "jota ei ihmiskunnassa voida välttää, eikö se ole luonnollinen seuraus kaiken luontaisesta yhteydestä?" Näin hylkäsi hän käsityksen perisynnistä, joka kulki turmiota ja kirousta levitellen polvesta polveen. Uskonto sellaisena kuin Porthan sen käsitti, järjen mestaroimana ja vanhan ajan humanisuuteen mukautettuna, oli menettänyt entisen ytimensä, syvän inhimillisen turmeluksen tunnon ja pakottavan lunastuksen sekä uudestasyntymisen kaipuun. Valistuneelle professorille oli kristinusko ensi sijassa siveysoppi, joka opetti ihmisiä noudattamaan hyvettä ja elämään siveellisesti, vieläpä antoi siihen voimiakin. Pappi, kristinuskon saarnaaja, oli hänestä kansan opettaja, joka osasi hankkia sille maallistakin onnea viittaamalla sille hyveen tietä. Jumalanpalvelus oli käytännöllisin keino levittää kristillistä siveysoppia. Sanalla sanoen: Porthan oli omaksunut sen kristinuskon käsityksen, joka siihen aikaan oli tunnettu neologian nimellä ja tätä käsitystä hän levitti oppilaihinsa ja heidän kauttansa kansaansa. Porthanin paraimmat oppilaat myöhemmällä ajalla sentähden valistuksen nimessä kiivaimmin koettivat uudistaa kirkollisia käsikirjoja, katkismuksia ja virsikirjoja. Ja kun herännäisyysliike alkoi ja voimakkaasti vaikutti maassamme, pysyivät neologiset papit sille jyrkästi vihamielisinä.