Nyt on kerrottava kuinka Porthan opetti oppilaitaan katselemaan maailmaa juuri samalla tavalla kuin hän itsekin oli sitä tottunut tarkkaamaan. Siihen oli hänestä olletikkin viisaustieteen opetus omiansa. Se, joka on sattumalta nähnyt niitä monia luentovihkoja, joita uutterat oppilaat ovat Porthanin luennoilla kirjoittaneet ja uskollisesti jälkimaailmalle säilyttäneet, on varmaankin ihmetellyt, että niiden joukossa on niin lukuisia luentojaksoja viisaustieteestä ja sen lähitieteistä. Yhtämittaa niiden kansilehdellä lukee: "Muistiinpanoja Herra Professorin ja Ritarin H. G. Porthanin Sielutieteen Luennoista", "Professori Porthanin Walleriuksen Logicasta pitämät luennot", "Siveysopillisia huomautuksia sepitettyjä Kirjastonhoitaja Porthanin Siveysopin Oppikirjan johdolla vuonna 1774", "Luentoja Rovasti Brunnmarkin Siveysopista, Kaunopuheen Professorin, Laajaltikuuluisan ja Korkeastioppineen Maisterin Henr. Gabr. Porthanin pitämiä" j.n.e. Ja näitä lukiessaan tulee itseksensä miettineeksi: mistä tämä viisaustieteen runsaus kaunopuheen opettajan opetusohjelmaan?
Ilmeisesti Porthan, joka koko elämänsä ajan taisteli opin ja valistuksen hyväksi, joka tunsi epäkohtain ja ennakkoluulojen ikäänkuin häntä mieskohtaisesti kiusaavan ja hartaasti halusi opinhaluisesta nuorisosta auttajia valistustaistelussaan, ilmeisesti hän juuri filosofian opetuksella toivoi palauttamattomasti piirtävänsä suomalaisen nuorison mieliin omain pyrkimystensä jäljet. Siinä oli tilaisuutta niitä selitellä ja perustella, osottaa, että se opintie, joka opettajan sanojen mukaan oli jyrkkä ja kaita, tosiaan oli kulkemisen arvoinen että se, joka tältä taipaleelta poikkesi oikealle tai vasemmalle, ei voinut perille tulla. Hänen filosofian opetuksensa onkin lakkaamatonta tienviittoomista: oikealla ovat ne ja ne, tuo ja tuokin tunnettu oppi ja käsitys, vasemmalla taas toiset harha-opit ja erehtymät. Tie kulkee tästä keskeltä, maltillinen, tarkka ja tunnollinen sen siitä löytääkin. Opettaja varotti oppilaitaan sokeasti hänen sanoihinsa luottamasta, itse arvostelemaan asioita ja päättämään jokaisesta erikseen; mutta pakostakin kasvatti hän heitä seuraamaan hänen, opettajan, suuntaa. Ja hän, kuten Tengström sanoo, jolla ei ollut puolisoa eikä lapsia, näki oppilaissaan ikäänkuin omaisensa ja siksi hän iloitsi löytäessään heissä oman luonteensa vastinetta.
Ensiksikin oli näytettävä tietämyksen laatu. Oli näet ollut useita sellaisia, jotka olivat väittäneet, ettei mitään varmaa tietoa voinut saada, koska muka maailma näyttäytyi ihmisille jonkunlaisena harhakuvana vain, heidän tietämättänsä millainen se todella oli. Ja muutamat olivat niinkin pitkälle epäilyksessään menneet, etteivät uskoneet mitään todellisuutta olevan olemassakaan. Mitä hyötyä silloin olisi opista ja tiedosta? Miksi silloin käy täisi koulua? Miksi hän, Porthan, luennoisi, ellei voisi ylioppilaille mitään varmuutta antaa?
Kun näin tärkeä asia oli kysymyksessä, täytyi se tarkoin selittää. Ja niin käy luennoitsija kuvailemaan miten ihmisten sisälliset ja ulkonaiset aistimukset aiheuttavat tietoa, miten tieto alkuperäisenä on aivan yksilöllistä — Jos minä tunnustelen nuppua ja huomaan sen esimerkiksi kovaksi, näin havainnollisesti selittelee opettaja tiedon yksilöllisyyttä, "niin sanoo tuntoni vain, että juuri tuo nuppu on kova" —; muut sielunkyvyt yleistävät, yhdistävät ja kehittävät tätä alkuperäistä tietoa ja niin rakentuu kokonainen tietojärjestelmä. Ihmisellä on horjumaton usko siihen, että hänen tietämyksensä on todellista ja tämä luontainen vakaumus kykenee kumoamaan epäilijäin viisastelevat todistelut.
Mutta varovainen tulee olla käsitteitä muodostaessa. Ulkonaiset havainnot voivat pettää — värejä esimerkiksi usein näkee väärin —; sisälliset toisinaan myöskin — miten monella ihmisellä onkaan liiallinen käsitys henkisistä kyvyistään —. Mielikuvituksen voima tulee häiriten väliin ja intohimot sekottelevat ja väärentelevät mielteitä. Kaikki tämä kehottaa varovaisuuteen tietoa hankittaessa. Ylioppilaankin on hyvä järjestää opintonsa sopivalla tavalla. Hän valitkoon mukavan lukuajan, esimerkiksi aamun, jolloin hänen mielensä vielä on vapaa päivän vaikutelmista, vuokratkoon huoneen, joka on terveellinen ja yksinäinen, ja karttakoon ennen kaikkea intohimoja, jotka häiritsevät ajattelua. Kun ylioppilas on oppikirjan lukenut, hankkikoon hän itsellensä tarkan oppijärjestelmän, merkitköön vihkoon tärkeimmät kohdat, selvittäköön siihen sen, mikä on hämärää, ja olkoon asioita uskomatta ennenkuin on tarkoin arvostellut. Vaan tämä ei vielä riitä. Tulee luettua verrata muihin kirjoihin. "Muutamia kirjoja minulla on", näin Porthan neuvoo, "toisia taas ei ole, niitä on minun siis lainattava. Jos minulla on kirja itselläni, pitää minun vihossani aina viitata kuhunkin kirjan kohtaan, mikä jotakin asiaa selittää, mutta ellei minulla kirjaa ole, on minun kopioitava tärkein." Ja tämän mukaisesti ilmenivät oppilaitten opintovihkoihin tarkan ja tasapuolisen tiedon ensimäiset, kömpelöt alkeet.
Ylioppilaan tieto ei voinut eikä saanut olla ainoastaan ammattitietoa, sen piti ulottua kaikkiin tärkeimpiin tieteisiin, olla ainakin heikko mukaelma opettajan monitietoisuudesta. Esitettyään näet oppilailleen mitä kouluissa oli luettava, jatkaa Porthan: "Kun tullaan akatemiaan, on hiukan enemmän syvennyttävä asiaan. Logiika ja moraali olkoot opinsijoilla luettavanamme. Metafysiika, ei kuitenkaan ontologia, vaan sielutiede ja kosmologia, sitten latinalainen teologia, matematiika, kemia, taloustiede, itämaiset kielet, kreikka, heprea j.n.e. Sillä välin ei saa antaa kouluoppinsa hälvetä. On omituinen henki akatemioissa, kun ei osata neljää laskutapaa, laiminlyödään maantiedettä ja historiaa; tulee tuntea hiukan lakia, terveysoppia, luonnontiedettä j.n.e., vieläpä kirjallisuuteen vähän perehtyä, se kun voi olla hauskuudeksi." Tämä monipuolinen ja varma oppi vasta teki ylioppilaan elämästä täysikelpoisen, onnekkaan ja kanssaihmisillekin onnea tuottavan.
Ehdottomana edellytyksenä oli kumminkin oikean opin ohessa siveellinen elämä. Jos muistuttelemme mieleemme siveydellistä tilaa, pääkaupunkilaisten ryhditöntä elämää, loppumattomia rakkausseikkailuja kustavianisesta hovista, virkamiesten itse kuninkaallisen linnan sivurakennuksessa toimeenpanemia toisarvoisia tanssiaisia, himokasta hymyilyä rococo-ajan ylimysten kuvissa, salaisia tahi peittelemättömiä viittauksia lukemattomissa kirjeissä, konsistorion pöytäkirjain törkeitä juttuja ja ylioppilaselämän erehtymiä, selvenee meille siveysopin tärkeys. Ja jos senlisäksi vielä palautamme muistiimme kaikki ne nurinkuriset ja naurettavat tahi ikävät ja intohimoiset luonteet, joista Porthan jo useasti oli saanut kylläkseen ja joihin tässäkin esityksessä joskus on viitattu, tajuamme, ettei siveysoppi voinut olla vain ilmeisimmistä siveysrikoksista varottavaa oppia. Samalla selvenee myöskin miksi moraaliset viikkolehdet olivat muodissa, miksi saksalaisen Gellertin satuja tahi englantilaisten kirjoittajain siveysromaaneja niin mielellään luettiin ja miksi siveysopilla oli niin suuri sija oppiaineitten joukossa.
Ranskalaiset materialistit olivat yrittäneet tehdä ihmisestä aisti-eläintä, konetta, jota vietit vetivät, sokeat luonnonlait ohjasivat. He ja heidän edeltäjänsä, muutamat mainiot viisaustieteilijät, olivat uskaltaneet kokonansa kieltää inhimillisen tahdonvapauden ja samalla toiminnan vastuunalaisuuden. Tämä vaarallinen oppi oli osotettava ehdottomasti vääräksi —. niin käsitti Porthan asian — etteivät ylioppilaat viehättyisi sen mukaisesti heittäytymään halujensa ja mielitekojensa varaan. "Spinoza, Hobbes ja Bayle ovat väittäneet, ettei ihmisellä ole mitään vapautta, vaan on hän pelkkä kone: mutta jokaisen sisällinen kokemus todistaa tätä lauselmaa vastaan. Jos ihminen olisi vain kone, olisivat kaikki hulluja, jotka luennoivat moraalia, säätävät lakeja, neuvovat j.n.e. Vapauden sisäinen tunto on niin syvälle painunut sielun syvyyteen, että jos joku, vaikka kuinkakin konstikkailla ja oppineilla todisteluilla tahtoisi saada meidät vakuutetuiksi vastakkaisesta asiain tilasta, niin sisällinen tietomme sen kumoaisi", lausuu Porthan.
Ihminen oli toimistaan täysin vastuunalainen. Kaitselmus oli vain antanut hänelle lukemattomat toiminnan mahdollisuudet ja samalla vastaavat velvollisuudet. Itsekkyys oli tosin jokaisen ihmisen sisin vaikutin, ensimäinen ja ainoa viettien ja pyrkimysten alkusyy. Mutta jokaiselle oli myöskin annettu järki, joka sanoi, että hänen täytyi olla hyödyksi maailmassa, auttaa lähimmäisiään ja edistää yleistä edistystä, jos tahtoi tulla onnelliseksi ja menestyä. Järki ja kokemus ovat vähitellen opettaneet ihmisiä hillitsemään itsekkäitä intohimojaan, toimimaan siveellisesti ja noudattamaan omantunnon ääntä. Omatunto? Mistä se on tullut ja mitä se on? Se on samaa kuin siveellinen vaisto. "Jokaisella ihmisellä on tämä tunne kokoonpantu kahdenlaisista hämäristä mielteistä. Muutamat syntyvät välittömästi ihmisen luonteesta ja alituisista kokemuksista, joita aina siitä asti kuin on osannut aistejaan käyttää on saanut itsestään ja muista ihmisistä. Monet mielteet ovat taas himmeiksi käyneitä vaikutelmia, joita ihmiseen on opetuksesta, kasvatuksesta, esimerkeistä ja uskonnosta jäänyt. Ne ovat toisiinsa sekottuneet eikä niitä voida toisistaan erottaa selvyyden eikä muunkaan tunnusmerkin mukaan."
Siinä täysin selvä ja peittelemätön selitys siitä, mitä inhimillinen siveellisyys oli! Se oli alkuperäinen itsekkään hyödyn ääni, joka käytännöllisistä syistä oli huomannut viisaimmaksi olla kanssaihmisiä kohtaan hyvä ja oikeamielinen. Ja se oli vähitellen jalostunut ja hienontunut yhä alttiimmaksi ja uhraavaisemmaksi, se oli saattanut ihmiset toimimaan vain hyveen itsensä tähden. Useat jalot henkilöt olivat alttiuden hetkenä kerrassaan unohtaneet itsekkyyden, alttiuden alkuperäisen alkusyyn, ja uljas roomalainen Curtius sellaisessa hetkessä oli syössyt varmaan perikatoonsa.