Porthanin mielestä oma onni ja muitten edun harrastus erinomaisesti sopivat yhteen. Hän ei väsy sitä oppilailleen selittämästä, hän kirjoituttaa siitä väitöskirjat "Mielen nautinnosta ja halusta" ja "Hyödyllisen ja kunniakkaan yhteensopimisesta". Valistusajan tapaan tekee hän selkoa muuttumattomista ihmisoikeuksista, kaikille yhteisistä, ja siveellisestä tasa-arvoisuudesta, joka ihmiskunnassa on. "Kaikki olemme saman luojan työtä, sama on meillä myöskin luontainen laki ja lainlaatija ja aijotut olemme yhtäläistä onnellisuutta varten." Vaan enemmän painoa panee opettaja kumminkin ihmisten velvollisuuksiin yhteiskuntaa ja kanssaihmisiä kohtaan. Ei kenkään saanut asettua ihmisoikeuksiensa nojalla etuja vaatimaan ellei tainnut velvollisuuksistaan vastata.

"Ei suinkaan ole vain omaksi hyödyksi viljeltävä sielunvoimiaan", siinä Porthanin ohjelma, "vaan samalla siksi, että siten tulisi kykenevämmäksi palvelemaan muita. Joka valistuneella ajatustavallaan on johtanut muita valoon ja kukistanut yleisiä, vahingollisia ennakkoluuloja sekä hyödyttänyt edullisilla keksinnöillä, esimerkiksi kirjapainon, kompassin keksimisellä tahi muuten aikaansaanut hyödyllisiä laitoksia; hän on suurimman kiitollisuuden ja kunnioituksen arvoinen. Ihmisten kunnioitus perustuukin siihen, että henkilö, jota kunnioittavat, on ollut hyödyksi. — — — — — Ei vain aikalaisia ole hyödytettävä, vaan myös jälkeläisiämme. Se, joka ei ole miksikään hyödyksi, on vahingollinen jäsen valtiossa ja raskas taakka maailmalle. Jokainen voi hyödyttää omalla tavallaan ja hänen tulee sitä tehdä."

Valtiossa oli hallituksen tehtävänä edustaa yleishyvää. Siksipä täytyi jokaisen kansalaisen auliisti alistaa omat vähäiset vaatimuksensa hallituksen yleishyvän etujen alaisiksi. Mutta jos hallitus käsittää tehtävänsä väärin, ei edistä yleistä hyvää vaan ainoastaan omia itsekkäitä pyyteitään, silloin ei velvollisuus enää sido alamaisia uskollisuuteen. Tosin vasta äärimmäisessä hädässä sai siitä näin vapautua. "Jos esivalta kerrassaan sivuuttaa kaiken inhimillisyyden ja lain, ja kaikki sen puuhat yksinomaan ja selvästi tarkoittavat alamaisten häviötä, niin näillä on täysi oikeus asettua sitä vastaan. Mutta on merkille pantava, että: 1:o Esivallan pahuuden tulee silloin olla suuri ja ilmeinen; sen pienet erehdykset ovat anteeksi annettavat, koska ne voivat johtua heikkoudesta tahi mairittelijain viettelyksestä. Hallitsija on ihminen hänkin ja voi erehtyä yhtä hyvin kuin joku muu. 2:o Siispä ei yksikään yksityishenkilö saa asettua esivaltaa vastaan loukkauksen tähden, jonka on kärsinyt, koskapa sellainen menettely saattaa koko yhteiskunnan levottomaksi ja epävarmaksi ja koska jokaisen kunnon kansalaisen täytyy pitää yhteistä hyvää onneansa parempana. Sitäpaitsi ei alamainen aina kykene ratkaisemaan, miten siveellisesti oikeutettuja hallituksen teot ovat, miten kohtuullisia sen tarkoitusperät lienevät eli mitkä syyt ovat sen johtaneet siihen ja siihen toimeen. Usein saattaa yksityinen itsekkyydestä pitää kohtuuttomana mitä valtion etu vaatii."

Oli niitä, jotka kielsivät hallituksen edes voivankaan, vaikka tahtoisikin, yleishyvää edustaa. Valtio oli syntynyt näet viekkaudesta ja petoksesta. Kun viekkain ja väkivaltaisin ihmisistä oli houkutellut kanssaveljensä alamaisiksensa luvaten heitä muka suojella ja auttaa, oli ensimäinen vääryys tapahtunut, luojan säätämä luontainen tasa-arvoisuus rikottu ja temmellyspaikka jätetty vallanhimolle, väkivallalle ja muille pahoille vieteille. Yhteiskunta, raitista luonnontilaa ala-arvoisempi tila, oli tullut maailmaan ja kehittynyt yhä mutkaisemmaksi, luonnottomammaksi ja ihmisille turmiollisemmaksi. Suuri genfiläinen filosofi Rousseau oli näin opettanut ja luonnonihailijain suuri joukko silloiseen sivistykseen kyllästyneenä oli hänen oppinsa omaksunut.

Oliko suotavaa, että valtio oli olemassa? Vai pitikö pyrkiä uudistamaan filosofien uneksumaa alkuperäistä vapauden ja tasa-arvoisuuden tilaa? Porthan oli kysymystä useasti ajatellut. Ja hän oli tullut tällaiseen johtopäätökseen: Alkuihmisillä, heillä kun oli kaikki yhteistä ja kaikki pyrkimys kääntynyt ruoan hankintaan, ei ollut suuria vikojakaan. Oli totta, että sivistys oli tuonut mukanansa paljon pahaa, lisäillyt ihmisten tarpeita, kiihottanut heidän himojaan ja niin synnyttänyt uusia, ennen tuntemattomia vikoja. Se oli vaikuttanut valtioitten synnyn, tehnyt toisista herroja, toisista alamaisia ja kolmansista orjia. Mutta vielä suurempia olivat valtion ja sivistyksen edut. Ne näet turvasivat jokaiselle rauhallisen olon ja antoivat hänelle tilaisuutta täydentää kykyjään ja tietojaan. Niin saattoi ihmiskunta kulkea tiedottomasta onnellisuuden tilasta, naivisen lapsuuden asteelta itsetietoiseen onnellisuuteen.

Yhteiskuntatila oli siis ihmisille edullinen. Mutta missä muodossa se oli onnekkain? Ylimyshallitus oli huonoin kaikista, sillä se antoi aihetta yhtämittaisiin väärinkäytöksiin eikä kansanvaltakaan ollut paljoa sopivampi. Sellainen hallitusmuoto olisi näet edellyttänyt, että kaikki kansalaiset olisivat olleet viisaita ja hallintoon kykeneviä, mutta niin ei valitettavasti ollut asian laita. Siksipä kansan hallitessa syntyi loppumattomia riitoja, hämminkiä ja sekasortoa. Näin ollen oli rajoitettua kuningasvaltaa pidettävä paraimpana. Kumminkin myönsi Porthan, että erilaiset hallitusmuodot johtuivat erilaisista oloista; missä esimerkiksi voimakas maanviljelijävaltio oli syntynyt, siellä oli tavallisesti kuningasvalta omaksuttu.

* * * * *

Tähän suuntaan kävi Porthanin viisaustieteen opetus, jolla hän koetti ylioppilaistaan tehdä kunnon ihmisiä ja kelpo kansalaisia. Vaikka tuntui siltä kuin siinä olisi ollut sanottuna kaikki mitä oppilas elämässä tarvitsi oikeaa uraa kulkeakseen, ei sillä Porthanista oltu tarpeeksi tehty. Oppi oli toinen puoli asiasta, käytäntö toinen. Esimerkki tehosi enemmän kuin pitkät selitykset, tuttavallinen seurustelu vaikutti välittömämmin kuin kauniit ja oppineet esitykset. Yliopiston asetukset olivat uskoneet opettajan huoleksi ylioppilaan valvomisen ja ohjaamisen yksityiselämässäkin; jos ylioppilas hairahtui, tuli opettajan häntä, nuhdella ja varottaa; jos hänestä jotakin pahaa kuului, tuli opettajan ottaa siitä selkoa; hänen tuli tukea ja auttaa ylioppilasta missä se oli tarpeen. Tuttavallista, melkein isällistä suhdetta edellyttivät nämät vanhat yliopiston säännöt ja se oli myöskin Porthanin toivomusten mukainen.

Eri hyvästi Porthan kumminkin ylioppilaita tunsi. Niitä oli sellaisia, joiden nimi hänestä jo oli rakas, hänen ystäväinsä ja likeisten tuttavainsa pojat, Alopaeukset, Cygnaeukset, Wegeliukset, Steniukset ja monet muut. He tulivat yliopistoon mukanansa isän kirje, jossa tämä huolestuneena ja vanhaan ystävyyteen vedoten pyytää Porthania pitämään poikaa silmällä, neuvomaan ja auttamaan häntä. Turussa väijyivät monet viettelykset, olot olivat outoja, poika ei aluksi tiedä mitä tehdä, miten olla, isä kotonansa pappilassa hänestä paljon toivoo, mutta samalla on huolissaan ja peloissaan eikä ennen rauhoitu kuin saa tietää hänen olevan hyvässä turvassa. Porvoon piispa Z. Cygnaeus lähettää Porthanin luokse nuorimman poikansa Pehr Gustafin, joka nyt oli olevinaan hänkin yliopiston kansalainen ja rukoilee samalla Porthania järjestämään hänen olonsa ja elantonsa. "Samoihin käsiin, jotka niin suurella leppeydellä ovat ohjanneet vanhempain poikaini vaiheita akatemiassa", jatkaa hän, "uskon minä nyt kaikella hartaudella ja luottamuksella tämän viimeisen menon maailmaan; mutta älä väsy osottamaan hyvyyttäsi ja hyviä töitäsi ystävälle, joka kunnioittavalla sydämellä ne tunnustaa. Tämä nuorimpani ei arvele kykenevänsä lukumieheksi eikä rohkenevansa sotilaaksi ja on se minulle samantekevää, minkä elinuran hän valitsee, kunhan vain tulee kunnolliseksi ja taitavaksi jäseneksi isänmaassaan, johon minä niin pitkälle kuin kykyni kestää kyllä tahdon häntä ohjata, ja edistää hänen parastaan kaikilla keinoilla, joita voin käyttää." Ja Porthan todella piti nuoresta Pehr Gustafista huolta niinkuin hän oli huolehtinut hänen molemmista vanhemmista veljistään Sakriksesta ja Johan Henrikistä. Kiitollisena piispa vuoden kuluttua hänelle kirjoittaa: "Siitä, että Rakas Veli on pitänyt huolta pikku pojastani, josta hän on minulle ilmoittanut, saan kunnian nöyrimmin ja vilpittömimmin kiittää pyytäen samalla kunnioittavasti Rakkaan Veljeni vastaistakin armeliaisuutta siinä suhteessa ja ilmoittaen, että Rakas Vaimoni moninkertaisesti siunaten Rakasta Veljeä yhtyy minun kanssani samaan kiitokseen, samaan rukoukseen ja pyyntöön." Niin oli Porthan myöskin auttanut Jaakko Steniusta, kuuluisan "Koski-Jaakon" poikaa, kun tämä Pielisen sydänmailta vuonna 1792 saapui akatemiakaupunkiin lueskelemaan. Porthan oli isän pyynnöstä poikaa käsirahoilla auttanut, poika oli kirjeissään kiitellyt professorin hellyyttä ja huolenpitoa ja pyytänyt isäänsä sitä jollakin tavalla palkitsemaan. Isä ei tiedä, miten kiitollisuuttaan osottaa, ei sano milloinkaan opettajan hyviä töitä unohtavansa. "Mutta", kirjoittaa hän Porthanille, "kaikissa tapauksissa on omatuntosi tyydytys suuri palkinto ja suurimman antaa Sinulle Kaikkeinkorkein uskollisesta pyrkimyksestäsi hankkia Svean valtakunnalle kykeneviä miehiä."

Monesti piti Porthanin yksityisesti ylioppilaita auttaa. Kun rahat olivat lopussa, osasi opettaja hankkia mukavan kotiopettajan toimen, mistä sai elatuksensa. Hänhän tunsi niin paljon ihmisiä maaseudulla, hän oli siellä kunnioitettu ja arvossa pidetty, hänen puoleensa siis oli vähän päästä käännytty, kun isä tarvitsi ahkeraa ja hyvätapaista ylioppilasta pojallensa kotiopettajaksi. Ja usein oli hän paraimpia oppilaitaan ystävilleen suositellut, pyytänyt Caloniusta tahi Juslénia hankkimaan heille sopivaa tointa Tukholmassa, tutustuttamaan heitä sikäläisiin piireihin ja huolehtimaan heidän tulevaisuudestansa. Kun pojan piti väitellä, pyysi isä Porthania häntä auttamaan väitöstyössä, kun tuli tutkintojen aika, piti muka Porthanin valmistella ja autella tässä tahi tuossa tutkinnossa, teologian-tentissä tahi eksersitio-kirjoituksessa. — Viipurilainen Vinter, köyhä poika, ilman sukulaisia ja suosijoita, oli saanut juuri niin paljon rahaa lainatuksi, että hätimmiten ehtisi maisterintutkinnon suorittaa, häntä piti siis johtaa luvuissa ja päästää vähän vähemmällä tutkinnoissa; Porthanin avulla hän uskomattoman lyhyessä ajassa valmistuikin ja läpäisi tutkinnot Jonkinlaisella puolikunnialla tulematta juuri "promotioniaasiksi". — Nuori Jaakko Stenius oli pettänyt isän toiveet, hurjistellut Turussa, velkautunut ja mennyt rappiolle. Porthan maksoi velat, lunasti pantatut tavarat ja lähetti pojan, sairaana ja kurjana kun oli, takaisin rauhalliseen pappilaan Pielisen sydänmaille.