Vuonna 1786 julkaisi 15-vuotias Franzén ensi osan väitöskirjaansa "Pirkkalaisista". Koska pirkkalaiset olivat kantaneet veroa lappalaisilta ja kulkeneet heidän alueensa ristiin rastiin, antaa väitöskirja aluksi lyhyen esityksen lappalaisten ja muitten suomalaiskansain varhaisimmista oloista ja asuinsijoista. Tässä yhteydessä, supistettuina muutamiin muistutuksiin viivan alla, esiintyvät ensi kerran Porthanin mielipiteet suomalaisten vanhimmasta historiasta. Siinä on vaatimaton lähtökohta, jolta hän lähti perustamaan Suomelle omaa historiaa.

Väitöskirja vie meidät suomalaiseen alkuaikaan. "Vankat syyt", sanotaan siinä muun muassa, "todistavat todeksi, että meidän suomalaisemme siirtyivät myöhemmin kuin tavallisesti otaksutaan nykyisille asuinpaikoilleen Venäjän valtakunnan maakunnista, Kaspian meren ja Suomenlahden välisiltä seuduilta; jo silloin tottuneina toisenlaiseen elintapaan kuin lappalaiset, he ensinnä valtasivat Suomenlahden ja Pohjanlahden rannikon, karkottaen tieltänsä täällä olevat lappalaiset." Ja pari vuotta myöhemmin Porthan tutkimuksissaan viittaa siihen, että suomen suvun hajanaisista asuinsijoista. Venäjällä näkee vieläkin, että ne alkujaan ovat kuuluneet yhteen. Suomensukuiset kansat ovat näet kulkeneet vähitellen, pienin joukoin kaakosta päin pohjolaa kohti, kansoittaen yhtenäisen alueen Suomenniemelle saakka. Kaukana kaakossa, Kaspian meren rantamilla oli suomalaisten heimojen alkukoti.

Mistä Porthan suomalaisen alkukodin paikan taisi määrätä? Historiallisten tietojen nojalla hän saattoi seurata suomalaiskansain vaelluksen viimeisiä vaiheita; suomalaiset olivat tulleet kaakosta päin maahansa, unkarilaiset idästä, voguulit ja ostjakit lännestä ja lounaisesta. Siinäkö sitten ainoa todistus alkukodin paikasta? Ei, sillä Porthan oli lukenut saksalaisen Fischerin teoksesta, että unkarilaiset olivat lainailleet kieleensä joukon persialaissukuisia sanoja; heidän oli siis täytynyt asua Persian rajan lähellä, Kaspian meren rannalla. Ja tämä sopi mainiosti siihen, että koko ihmissuvun ensimäisiä asuinsijoja aina oli etsitty Länsi-Aasiasta. Ne, jotka uskoivat, että Babelin sekotus oli hajottanut ihmiset ympäri maanpiirin, olivat laskeneet, että suomalaisten Babelista päin tullessaan oli täytynyt kulkea juuri Kaspian meren ohitse. Skyytit olivat aikoinaan asuneet Kaspian meren seuduilla; jos suomalaiset olivat näiden jälkeläisiä, olivat he juuri täältä tulleet. Ja vihdoin olivat luonnontieteilijät tulleet siihen johtopäätökseen, että Keski-Aasian korkeilla ylängöillä maa ensiksi oli kohonnut mudansekaisesta vedestä, sinne olivat ensimäiset kasvit juurtuneet, siellä oli alkanut ensimäinen elämä versoa ja sinne oli ensiksi ihminenkin ilmestynyt. Mutta Kaspian seudut olivat näitä ylänköjä aivan lähellä; sinne olivat suomen suvun heimot ihmiskunnan kehdosta laskeutuneet. Niinpä saattoi Porthan väitteensä vakuudeksi huomauttaa: "Täten onkin tämän ikivanhan kansanryhmän ensimäinen olinpaikka lähellä sitä korkeata seutua Keski-Aasiassa, josta monet nerokkaat miehet ovat etsineet koko ihmiskunnan kehtoa." Ja näin oli samalla todistettu se, mitä Daniel Juslenius aikoinaan oli yrittänyt, että nimittäin suomalaiset olivat Europan ikivanhoja arvokkaita alkukansoja.

* * * * *

Suomenmaahan tullessaan olivat suomalaiset maataviljelevää kansaa. Ilman kuninkaita tahi lujaa valtiojärjestystä elivät he vapaina perheenpäämiesten johtamina, yhtyivät liittoihin sodan syttyessä ja neuvottelivat kansankokouksissa yhteisistä asioistaan. He viljelivät nisua ja ohraa, heillä oli monenmoisia käsitöitä; tuvat olivat vankat, hirsistä rakennetut savupirtit; viljelyskaluja ja työaseita oli runsaasti, vaatetus varsin täydellinen. Naisia myytiin miehille vaimoiksi ja melkein kuin orjia heitä miehelässä kohdeltiin, tavallisena arkityönä oli heillä käsimyllyllä jauhaminen. Miehet kulkivat sotaretkillä nuija ja keihäs kädessä, jousi olalla ja miekka vyöllä; jos he rannikolla asuivat, purjehtivat he ryöstölle vieraisiin maihin. Tällaisen kuvauksen antoi Porthan pakanallisten suomalaisten oloista. Edellisen ajan tutkijat olivat niistä vain jonkun piirteen selville saaneet; tässä oli ihan selvä, elävä ja monipuolinen kuvaus.

Kaiken tämän sai Porthan sanavertailuilla selville: Suomen kielessä oli joukko sanoja, jotka merkillisesti muistuttivat ruotsinkielisiä. Ne olivat luonnollisesti ruotsista lainattuja. Olihan kraatari-sana johdettu ruotsalaisesta skräddare, maalari sanasta målare, kaupunki oli köping, valta våld j.n.e. Tietysti ei suomalaisilla ollut mitään kaupunkia, ennenkuin ruotsalaiset tulivat ja perustivat niitä. Miksikäs he muuten olisivat sitä ruotsalaisella nimellä kutsuneet, ja miksikäs tori, katu, markkina muuten niinikään olisivat olleet ruotsalaisia? Tällaisista ruotsalaisperäisistä sanoista muistamme Porthanin tehneen luettelon.

Saksasta palattuaan otti hän luettelonsa uudelleen esille. Hän keksi yhä useampia suomalaisia sanoja, jotka olivat ruotsinkielistä alkuperää; niitä tuli lopulta arvaamattoman paljon. Mutta paljon oli suomalaisilla alkujaan omakielisiäkin sanoja, joilla he merkitsivät sivistysesineitä. Kokoilemalla nämät sivistysesineitten nimet yhteen, oli Porthan luonut kuvauksensa pakanallisten suomalaisten oloista.

Olisihan vielä voinut vertailuja jatkaa. Suomalaisia sivistyssanoja olisi verrattu virolaisiin, karjalaisiin ja aunukselaisiin, ehkäpä muihin suomensukuisiin. Sillä tavalla olisi saatu selville suomalaisten olot siihen aikaan kuin he vielä asuivat näiden sukulaiskansain kanssa yhdessä. Joskus Porthan tosiaan vertasi suomalaista sanaa virolaiseen ja otti virosta esimerkkejä todistaakseen suomalaisten muinaisia oloja, mutta sen enempiin vertailuihin hän ei ruvennut.

Mutta venäläisiä sanoja hän oli vertaillut. P. A. Europaeukselta hän sai venäläisiä sanaluettelolta ja niistä hän teki johtopäätöksiään. Selvästi olivat suomalaiset venäläisiltä lainailleet. "Raamattu-sanan alkuperää pidän varmana", kirjoitti hän vuonna 1783 Europaeukselle. "Mutta haluaisin tietää ovatko suomalaiset muitakin kirkollisia sanoja venäläisiltä lainanneet? Tahtoisin näet varmaan tietää onko kansamme siltä taholta saanut valistusta. Olisi myöskin huvittavaa tehdä vertailuja sellaisten venäläisten ja suomalaisten sanojen välillä, jotka koskevat taloutta, elinkeinoja j.n.e., jotta voisi nähdä mitä sentapaista meikäläiset ovat venäläisiltä lainanneet. Tarkoitan talouskapineitten, karjan ja siihen kuuluvan, peltokalujen ja viljelystöitten, rakennustyön, vaatteitten, ruokatavarain ja sentapaisten nimiä y.m. Ruotsinkieleen verratessa huomaa näet helposti kuinka suuri joukko sellaisia sanoja Ruotsista on saatu." Myöskin liettualaisia sanoja vertaili Porthan suomalaisiin ja luuli niissä yhtäläisyyksiä löytäneensä. Milloin ja missä suomalaiset liettualaisten kanssa olivat joutuneet kanssakäymisiin, ei Porthan ole selittänyt; mutta arvattavasti hän luuli tämän Suomesta käsin merimatkoilla tapahtuneen. Vertailuissa ja johtopäätösten teossa täytyi kumminkin olla varovainen. Kielissä oli niin paljon satunnaisia yhtäläisyyksiä; entisen ajan oppineet olivat niistä tehneet pitkiä sanaluettelolta ja rakentaneet suurenmoisia oppijärjestelmiä. Oli verrattu kreikkaa ja hepreaa suomenkieleen ja useat olivat keksineet yhtäläisyyksiä vanhan gootinkielen ja meidän kielemme välillä. Porthan ei voinut käsittää, missä muinaisen ajan gootit olisivat tulleet suomalaisten kanssa tekemisiin, ainakaan hän ei voinut siitä mitään varmuutta saada. Siksipä hän jätti yhtäläisyydet gootinkielen kanssa kokonaan syrjään.

Kuvauksensa pakanallisten suomalaisten tilasta esitti Porthan, kun hänet heinäkuulla 1788 vastaanotettiin Ruotsin kirjallisuus-, historia- ja antikviteeti akatemian jäseneksi. Tilaisuus oli juhlallinen. Venäjän sota oli juuri alkamassa ja Ruotsissa oltiin huolissaan suomalaisen veljesmaan kohtalosta. Suomalainen oppinut kuvaili Suomenmaan tilaa siihen aikaan kuin se joutui Ruotsin valtikan alaiseksi, todisti, että sillä jo silloin oli ensimäiset sivistyksen alkeet. Helposti se tosin oli joutunut naapuriensa saaliiksi, mutta syynä ei silti ollut puuttuva kyky eikä kunto, vaan epäedulliset olosuhteet kaukana sivistyneen maailman yhteydestä. "Mutta erikoisena kansakuntana ovat he kuitenkin monenmoisissa kohtalon vaiheissa säilyneet", jatkaa Porthan tulijaispuhettaan. "He ovat sittemmin olleet yhtä kuuliaisia ja uskollisia alamaisia kuin he ennen olivat levottomia ja kiusallisia naapureita. Kun tilaisuutta on ollut, ovat he uudessa asemassaan kylliksi osottaneet, ettei heiltä ole puuttunut rohkeutta eikä sitkeyttä, ei tarmoa eikä neroa. Se suuri osa heistä, jotka erinimisiä ollen, ovat Ruotsin valtakunnan alamaisia, ovat kyllin onnellisia olemaan ei orjien sorretussa tilassa vaan kansalaisten turvatussa asemassa. Ja juuri tämä osa on innollaan ja uskollisuudellaan erikoisesti osottanut, että kansa käsittää onnensa."