* * * * *
Ruotsissa oli paljon uutteroita kokoilijoita. Kun katselee heidän laajoja kokoelmiaan, ei voi olla ihmettelemättä. Lukemastaan kirjallisuudesta ja löytämistään asiakirjoista ovat he merkinneet suunnattoman joukon tietoja ja kopioineet lähteitä sivu sivulta suuriin käsikirjoitusniteisiin. Noihin niteisiin ovat he uhranneet elämästänsä vuosikausia, joskus melkein koko elämänsä. Siinä oli heidän maailmansa, heidän ilonsa ja heidän huolensa. Vanha Gahm tuntee Tukholman järjestymättömät arkistot kuin viisi sormeansa, hän on selvillä asiakirjoista, joista muilla ei ole aavistustakaan, hän on kaivanut esille lähteitä vuosisatain kuluessa kasautuneitten paperiläjäin alta. Kuninkaallinen kamariherra Tilas rientää kotiinsa päivystysvuoroltansa kuningattaren luona, viskaa komean virkanuttunsa syrjään ja istuutuu yöksi vertailemaan ja lisäilemään sukutieteellisiä kokoelmiaan. Ja von Stiernman, joka jo on julkaissut lukuisia asiakirjakokoelmia, vartioitsee valtioarkiston hoitajana aarteitaan kateellisena kaikkia muita kohtaan.
Mutta kokoelmia julkaistiin myöskin. Ilmestyi von Celsen suuri kokoelma paavillisia bullia, Lagerbringin asiakirjakokoelmia, maaherrain, valtaneuvosten ja piispain luetteloita ja Warmholtzin verraton luettelo Ruotsin historiallisesta lähdekirjallisuudesta. Arckenholtz, Lagerbring, Celsius, Hallenberg ja monet muut olivat käyttäneet tutkimuksiinsa runsaita aineskokoelmia, sijoittaneet asiatiedot otaksumain sijalle ja luoneet historian uuteen muotoon.
Turkulaisetkin kokoilivat. He vaihtoivat aineksia ruotsalaisten kokoilijain kanssa ja keräilivät niitä maaseuduilta. Alopaeus hankki tietoja Porvoon kymnaasin historiaan, Tengström Erik XIV:stä ja Terseruksesta, Bilmark kaikenlaisista Suomen historiaan kuuluvista aineista. Ja innokkaasti jatkoi Porthan kokoilemistaan. Vuonna 1782 hankki hän yhdessä Caloniuksen kanssa otteita Ruotsin kamarikollegion arkistosta, erittäinkin siellä säilytetyistä maakirjoista. Niinikään hankkivat ystävykset jäljennöksiä hovioikeuden ja yliopiston konsistorion pöytäkirjoista ja lääninhallituksista pyydettiin siellä olevia asiakirjoja. Aineksia alkoi kertyä, jokainen niistä muutti, täydensi tahi korjasi entistä käsitystä maamme menneisyydestä. Jos kokosi kaikki hajanaiset lähteet ja liitti toisiinsa niiden eri piirteet, täytyi siitä ilmetä kokonaan uusi historian käsitys, uusi kuva suomalaisten historiasta. Kuka oli tämän uuden kuvan luova? Yhteisin voiminko se oli esiinsaatava vai jäisikö se yhden ainoan tehtäväksi?
Turkulaiset sanomat olivat lakanneet, mutta ne aijottiin taasen henkiin herättää. "Ensi vuonna alamme uudelleen toimittaa Turun sanomia samalla tavoin kuin ennen", ilmoittaa Porthan Mennanderille 1781. "Meillä on historiallisia kokoelmia ja toivomme, että niitä kannattaa saattaa yleisön tietoon." Alusta vuotta 1782 rupesivatkin sanomat ilmestymään; ensi neljänneksen aikana oli Clewberg toimittajana, sitten Porthan. "Turun Sanomiin aijon asettaa useita pieniä tutkielmia Suomen historiasta" kertoo tämä saadessaan toimituksen huolekseen. "Kun näissä sanomissa myöskin maamme maantiedettä ja tilaa aijotaan valaista, olen hankkinut kaikista lääneistä näitä koskevia kuvauksia. Kamreeri Tulindberg on lähettänyt sellaisen Oulun läänistä, se on varsin hauska, ja ensi numeroon se tulee käytettäväksi. Mikä tarvitsee korjausta tulee näin parannetuksi." Maantieteellisiä kuvauksia olikin sanomissa runsaasti; etenkin huvitti turkulaisia asessori Bergmanin kuvaus heidän omasta kaupungistaan. Historiallisia kirjoitelmia oli sensijaan vaikeampi saada. Ja pian huomasivat toimittajat jääneensä kirjoitusten hankinnassa kokonaan omiin varuihinsa.
"Kun menekki tähän asti, vaikkei olekkaan kovin suuri", kertoo Porthan lopulla vuotta 1783, "kuitenkin on riittänyt korvaamaan painatuskustannukset kirjanpainajalle, joka saa käsikirjoitukset ilmaiseksi, niin hän vielä on halukas kustantajana olemaan. Ja vaikka todellisia työntekijöitä on vähän, joten meillä sanomain toimittajilla on kylläkin vaivaa ja vastuksia, jatkamme kuitenkin toimittamista, ainakin ensi vuonna, jos Jumala meidän suo elää terveinä. Melkein kaikki apu maaseudulta oli lakannut, en tiedä mistä syystä. Mitä sieltä tarvitsemme täytyy meidän itse kirjoittamalla, kustannuksella ja vaivalla hankkia itsellemme. Tarvitaan siis tosiaankin hiukkasen isänmaallisuutta näitten lehtien pitkitettyyn toimittamiseen." — Oli käynyt kuten kävi 1770-luvullakin. Yleisö oli kyllästynyt, sillä ei ollut tarpeeksi harrastusta isänmaallista kirjallisuutta kohtaan. Kevyt kaunokirjallisuus oli pilannut sen lukuaistin. Mutta kaikesta huolimatta päätti Porthan sen sivistämisessä ponnistella.
Mutta akateemisina väitöskirjoina Porthan myöskin julkaisi kokoilutyönsä tuloksia. Niissä oli opetus ja tutkimus aivan yhtyneinä. "Haluten niissä akateemisissa väitöskirjoissa, jotka minun johdollani saattavat ilmestyä, ylioppilaitten harjoittamisen ohella, vähän auttaa köyhää suomen historiaamme, olen antanut muutamille oppilaille tutkittaviksi joitakuita sen sukuisia aineita" kertoo Porthan Mennanderille vuonna 1780. Ensimäinen näistä oli ennen mainittu "Vähäinen suomalaisten saarnain historia", joka seuraavana vuonna ilmestyi. Muut aineet jäivät tuonnemmaksi.
Monenlaisia historiallisia töitä Porthanilla tähän aikaan oli mielessä. Hän kokoili tietoja milloin miltäkin suomen historiaa koskevalta alalta, milloin vanhoja saarnoja, väliin akateemisia julkaisuja ja promotioniprogrammeja, milloin taas elämäkerrallisia tietoja henkilöistä. Niitä kerätessään ajatteli hän turkulaisten sanomain tarvetta, pieniä historiallisia väitöskirjoja tahi kokoelmia yliopiston kirjastossa ja pohjalaisen osakunnan maakunta-arkistossa. Hän kertoi töistään Mennanderille, joka Upsalan arkkipiispana ei enää saattanut olla suomalaisen tutkimuksen johtajana, mutta asetti runsaat kokoelmansa nuoremman tutkijan käytettäväksi ja tarkoin perehtyneenä isänmaallisen tutkimuksen tilaan antoi ohjeita ja neuvoja, osotti kiitollisia aiheita ja kehotti niitä tutkimaan. Tuntui siltä kuin tulisi Porthanista vähitellen Mennanderin kaltainen suurkokoilija, uutterampi julkaisija vain, sillä hänellä oli akateeminen julkaisutoimi ja sanomalehtityö edessään, kun taas Mennander ensin luonnontutkijana ja sitten piispana ei ollut ehtinyt historiallisiin julkaisuihin puuttua.
Mutta historiallisessa tutkimustyössä oli Porthanin huomio kiintynyt Juustenin piispainkronikkaan. Tämä oli latinalainen luettelo maamme muinaisista piispoista Pyhästä Henrikistä Paavali Juusteniin asti, alkuosa keskiajalla vähitellen syntynyt ja loppuosa Juustenin itsensä laatima. Lyhyesti oli siinä kerrottu piispain toiminnasta, kirkonhallinnosta, hurskaudentöistä ja muutamista eri aikain merkkitapauksista. Kaikessa lyhykäisyydessään tuntui se luotettavalta perustalta tarkalle historiantutkijalle.
Porthan aikoi kronikan uudelleen julkaista. Oliko Mennander häntä siihen kehottanut ei tiedetä, mutta piispa oli ainakin Juustenista, muinoin merkillisestä Suomen piispasta huvitettu ja tiedusteli Porthanilta milloin mitäkin hänen teoksistaan. Vuonna 1782 kesällä lähti Porthan Tukholmaan ottamaan selville olisiko sikäläisissä kirjastoissa kronikan käsinkirjoitettuja kappaleita. Etsiessään täällä ja keskustellessaan ruotsalaisten kokoilijain kanssa sai hän silloin tietää, että arkistossa säilytettiin erästä vanhaa nidosta, jossa oli paljon tietoja Suomen katoliselta ajalta — Turun tuomiokirkon mustaa kirjaa.