Matkoillansa Porthan kokoili tietoja ja teki muistiinpanoja tutkimuksiansa varten. Maamme muoto oli vielä oppineillekin epäselvä, ei tiedetty tarkalleen miten sen suuret järvijaksot kulkivat ja virrat juoksivat eikä tunnettu lukemattomain yksityispaikkain nimiä. Tätä puutetta Porthan matkoillansa koetti poistaa. Jo 1770-luvun alulla auttoi hän ruotsalaista maantieteilijää Thuneldia valmistamaan parannettua laitosta maantieteestään, lähetti hänelle lisiä ja korjauksia osaksi omista muistiinpanoistansa, osaksi Aurora-seuralle jätetyistä maakuntakuvauksista. Fredenheim innostuneena Porthanin tarkoista maantieteellisistä tiedoista kehotti häntä — se oli vuonna 1785 — julkaisemaan väitöskirjoina lyhyen Suomen maantieteen ja neuvoi valmistuttamaan kartaston Pariisissa, jotta siitä tulisi ulkoasultakin kyllin hieno ja arvokas. Mutta Porthan tyytyi esittämään tutkimustensa tulokset Thuneldin maantieteen myöhemmissä painoksissa, kuudennessa ja semminkin seitsemännessä. Siinä oli synnyinmaamme viimeinkin tarkasti ja totuudenmukaisesti kuvattuna. Ulkomaalaiset tiesivät nyt, etteivät suomalaiset olleet noita Tacituksen kuvailemia raakalaisia, vaan pieni ruotsalaisten rinnalla sivistyvä kansa. Ja suomalaiset saivat maastansa sen tarkan käsityksen, jota tarvitsivat toimiaksensa sen eduksi.

* * * * *

Muistammehan vielä miten innokkaasti Porthanin nuoruuden aikana haluttiin parantaa maamme taloudellisia oloja, keskusteltiin niistä, laadittiin ehdotuksia ja kokeiltiin. Koko sivistynyt sääty oli noissa harrastuksissa mukana. Upseereilla oli malli viljelystä taloillaan, virkamiehet ja papit neuvoivat kansalle viljelystapoja, levittivät kaikenlaisia hyödyllisiä tietoja ja opettivat sille terveydenhoidon alkeita. Lukuisia ehdotuksia tehtiin kulkureittien parantamisesta, suomaitten kuivaamisesta ja kauppapaikkain perustamisesta. Ja näitä harrastuksia jatkui yhäti huolimatta monista pettyneistä toiveista. Nälkävuodet ja sota olivat tosin tuottaneet viljelykselle tuntuvan hallan, rahvas oli kuluttanut ylellisyyteen ja juoppouteen voittorahojaan ja hallitus oli ajattelemattomilla toimenpiteillänsä monella tavalla maan vaurastusta vahingottanut. Mutta sitä suurempi syy oli taloutta harrastavilla yleishyödylliseen toimintaan.

Porthan oli matkoillaan hyvin perehtynyt viljelyksen tilaan maamme eri osissa. Kun hallitus kielsi kaiken kaskenpolton kiviperäisillä mailla, tajusi hän heti, mitä haittaa se tuottaisi Keski-Suomen köyhille talonpojille, jotka olivat kaskenviljelykseen tottuneet. Hallituksen yrityksiä hävittää Pohjanmaan kukoistavaa salpietariteollisuutta Porthan ankarasti moitti ja niinikään suututti häntä huono isonjaon toimitus, maanmittarit kun katsomatta maanlaatuun jakoivat Pohjois-Hämeen karusta maaperästä yhtä pieniä tynnyrinaloja kuin hedelmällisestä Pohjanmaasta. Ja akatemian hallintomiehenä oli Porthan useasti ratkaissut pulmallisia kysymyksiä akatemian alaisten viljelysmaitten hoitamisesta ja Haverin rautakaivoksen käyttämisestä.

Tuumansa maamme taloudellisen tilan parantamisesta Porthan esitti Turun Sanomissa vuonna 1797 nimellä "Mietteitä Suomen viljelemisestä". Eihän tuollainen hänen alaansa kuulunut eikä hän ollut aikonut mitään erikoista uutta esiintuoda. Mutta kenraali Wrede oli lupautunut kuninkaalle esittämään, että koskenperkaustöitä Suomessa taas pitkistä ajoista ruvettaisiin tekemään ja hänelle ohjeeksi Porthan kirjoitti mietteensä. Hän huomautti, että karjanhoito parhaiten sopii olemaan maamme pohjoisosain pääelinkeinona, maanviljelys taas eteläisten. Mutta jotta nämät elinkeinot menestyisivät, täytyi voittaa uusia otollisia viljelysmaita entisten lisäksi ja avata kulkureittejä, joita myöten maantuotteet vähillä kustannuksilla saataisiin kulkemaan. Siksi oli järviä laskettava ja vesiväyliä avattaessa oli nämät tehtävä syviksi ja kuljettaviksi. Vesijaksoja tuli taidolla perata, suunnitelman mukaisesti, ei miten sattui eikä ainakaan niin, että alettiin latvoilta käsin ja siirryttiin suulle päin. Sillä tavallahan näet vesistön yläjuoksun perkaamisesta aiheutunut liikavesi tunki alempana oleville vesistön alueille ja tulvi siellä yli rantain.

Porthan iloitsi jokaisesta uudesta viljelyksestä, jonka vielä kolkossa soitten ja rämeitten peittämässä maassamme tapasi. Siksipä hän ei epäillyt suositella vesistöjen laskemista, kun sillä vain saatiin kuivaa viljelyskelpoista maata. Yhtä vähän kuin lukemattomat tämäntapaisten ehdotusten tekijät Porthankaan tuli tarkemmin ajatelleeksi, että vesiväyläin muuttaminen helposti aiheutti mullistuksia koko seudun luonnossa, että maa, joka näin voitettiin, oli ryöstömaata, usein aluksi rehevää ja voimakasta, mutta myöhemmin aivan ala-arvoista.

Juuri sinä vuonna, jolloin Porthan mietteensä Suomen viljelemisestä kirjoitti, alkoi maamme viljelyksen hyväksi entistä vilkkaampi toiminta. Silloin perustettiin näet Suomen Talousseura. Porthan ei ollut perustajain joukossa, sillä yrityksen panivat alulle piispa Gadolinin nimellisellä johdolla muutamat nuoremmat asiaaharrastavat henkilöt, laamanni Wibelius, kamarineuvos Vinter, professorit Tengström, Gadolin ja Pipping y.m. Mutta pian Porthankin tuli seuran jäseneksi, toimi sen asettamissa valiokunnissa, otti innokkaasti osaa keskusteluihin seuran sääntöjen laatimisesta ja sen hallinnon järjestämisestä ja oli Talousseuran puheenjohtajanakin vuonna 1801. Osaksi seuran kokouksissa osaksi Turun Sanomissa Porthan pohti yksityisiä maamme taloutta koskevia kysymyksiä, antoi lausuntoja vuotien ja voin valmistuksesta, kirjoitti Suomen metsistä vuonna 1798 sekä vastakeksityn kotimaisen kahvin "perunakahvin" hyödystä.

Kaikessa tässä toiminnassaan Porthan kuitenkin oli ylen varovainen, koska pelkäsi helposti voivansa loukata vanhoillisen hallituksen aikeita. Seurassa oli vuonna 1798 ehdotettu palkintokirjoituksen aiheeksi kysymystä talonpoikaispurjehduksen hyödystä, samaa kysymystä, josta Chydenius aikoinaan niin lämpimästi ja vakuuttavasti oli kirjoittanut. Mutta Porthanista oli aine seuralle ylen vaarallinen käsitellä. "Yksityishenkilönä olin minäkin halukas siitä jotakin kirjoittamaan" lausuu Porthan siitä kirjeessä Caloniukselle, "mutta en luule, että seuralle aina on otollista se mikä sopii yksityiselle kansalaiselle; varsinkaan kun en tiedä miten tarkkoja nykyjään noissa asioissa ollaan." Kohta sen jälkeen tuli seurassa keskustelun alaiseksi ylellisyyden vastustaminen. Kenraali Wrede oli laatinut ehdotuksen, että vapaaehtoisesti keskinäisen sopimuksen kautta lakattaisiin muutamia ylellisyystavaroita käyttämästä ja luki sen edeltäkäsin Porthanille. Ehdotus oli kyllä hyvin laadittu, mutta uskalsiko tuollaista esittää? "Minä esitin", lausuu Porthan, "silloin hänelle saman epäilyksen, jonka usein ennen olin lausunut intoisille jäsenillemme, heidän halutessaan puuttua muutamiin valtioasioihin, että nimittäin sellainen saattaa herättää hallituksen epäluuloa ja tyytymättömyyttä. Siten vain sekin hyöty, jonka me yksityistaloudessa voimme aikaansaada, menee tyhjiin ja koko seura on vaarassa tulla ehkäistyksi toimissaan. Tällaisia aineita on myöskin kysymys Pohjanmaan salpietaritehtaista, joiden edistämistä on ajateltu; kun hallitus tahallisesti tässä näkyy haluavan kaiken uutteruuden lamauttaa — — — niin en käsitä mitä voimme tehdä herättämättä pahaa verta. Pitäjän makasiineja ja koskenperkausta (joista olemme palkintokysymyksiä esittäneet) saanemme mieluummin kosketella. — — — Vaikka toisaalta olisi hyödyllistä kiinnittää rahvaan huomiota tuollaisiin asioihin ja levittää hyödyllistä valistusta, niin toisaalta noita ehdotuksia voisi väärinkäyttää ja loukata epäluuloista ja mielivaltaista hallitusta." Porthan oli tullut yhä varovaisemmaksi. Hän tahtoi säilyttää mitä valistusajan sivistys jo oli saavuttanut. Kaikkia uusia mielipiteitä ja oppeja kohteli hän suuremmalla epäilyksellä kuin hänen opettamansa maltillinen kritiikki olisi vaatinut. Mutta hän koetti ainakin niihin tutustua. Kantin filosofian vaikeita lauseparsia hän mietti ja selvitteli ymmärtääksensä mitä tuossa paljon kiitellyssä opissa oikeastaan oli uutta ja arvokasta. Sitä hän ei kumminkaan käsittänyt, mutta vaistomaisesti vain tunsi, että Kantin syvällisessä, raskasrakenteisessa esitystavassa ei ollut sitä käytännöllistä elämänviisautta ja sitä helposti tajuttavaa selvyyttä, joka aina oli ollut hänen oppinsa ytimenä. Se oli jotakin vierasta ja koko valistusajan sivistykselle vaarallista; siksi sitä kaikin voimin oli vastustettava. Porthan taisteli Kantin oppia vastaan neuvoissa, väitöskirjoissa ja luennoissa; ja hän viittasi yhä uudelleen totuttuun katsantotapaan, jonka levittämisen hän oli tehtäväkseen ottanut. Sen hän teki täydellä vakaumuksella ja varmuudella, sillä juuri tuo katsantotapa oli hänen elämäntyössään kantanut tuhatkertaisen sadon.

* * * * *

Näin moninaisissa toimissa kului lukuvuosi toisensa jälkeen. Ulkonaisesti olivat ne toinen toisensa kaltaisia, ylioppilaspolvi tuli akatemiaan, opiskeli aikansa ja siirtyi pois nuoremman tieltä. Opettajat vanhenivat. Sattui silloin tällöin äkkinäisiä, surettavia kuolemantapauksia; joku suuria lupaava tiedemies niinkuin Röring, Tidgren ja Lindqvist siirtyi äkkiä elävien joukosta ja opettajavanhukset Porthanin nuoruudenajoilta muuttivat manalaan. Avonaiset professorinvirat olivat täytettävät, kyvykkäitä ja uutteria miehiä hankittava sijalle: omamaalaisia mikäli mahdollista, mutta niitten puutteessa eteviä ruotsalaisia. Porthanin oppilaista sai yksi toisensa jälkeen paikkansa konsistorion pöydän ääressä, Tengström, Franzén, Gadolin, Bonsdorff j.n.e.