Porthan, nuorena ylioppilaana vasta elinuraansa alkamassa, löysi tästä pohjan pyrinnöilleen ja intoa töihinsä. Ihmeekseen hän oli huomannut monessa toverissaan ja muissakin tutuissaan olemusta ja ajatustapaa, joka tuntui hänestä vieraalta ja vastenmieliseltä mutta ei kumminkaan kokonansa oudolta. Ja ranskalaisten valistuskirjailijain viehättävissä ja kevyissä kirjasissa, joista kaikkialla keskusteltiin ja joita kaikkialla luettiin, löysi hän juuri tuota samaa, hänelle vierasta henkeä. Hillittömän ivallisesti ja poikamaisen vallattomasti asettuivat nuoret ylioppilaat, lahjakkaat maisterit ja keikailevat hovioikeuden virkamiehet mestaroimaan vanhaa oppineisuutta latinalaisine väitöskirjoineen kaiken maailman mahdollisista ja mahdottomista aineista, filosofian kummallisuuksia ja logiikan monimutkaisuuksia, kaikkea turhaa tunnollisuutta ja tarkkuutta, jolla heitä akatemiassa oli kiusattu. Hyvä sukkeluus ja henkevä pila oli paljon enemmän arvoinen, olipa siinä sitten rivoutta joukossa ja ilkeyttä pohjalla. Ja mitä hyödytti kaikenlainen vanhanaikainen saarna moraalista, velvollisuuksista Jumalaa, maailmaa, yhteiskuntaa, omaisia, itseänsä ja ties keitä kaikkia kohtaan, ikävä itsensä hillitseminen ja muu tuollainen?
Oli elämä edessä, viettelevänä ja viehättävänä. Sitä kelpasi nauttia. Rothstenin talossa sillan korvalla oli tanssiaisia ja iltamia sekä pelipöytiä tarjolla, oli kepeätä ja nuorta seuraa maljoineen ja pilapuheineen, runonsepustuksineen ja ystävyysliittoineen. Virastossahan yleni kumminkin vähitellen, seuraelämässä sai suosijoita ja tuttavuuksia, jotka auttoivat eteenpäin, miellyttävällä käytöksellä sai kannattajia ja rahalla virkoja. Juuri tällainen elämä kehitti ihmistä, opetti häntä selviämään kaikissa tämän maailman pikkumaisuuksissa ja monimutkaisissa suhteissa ja aina pysymään päälläpäin.
Niin syvästi kuin Porthan vihasikin ja halveksui tätä loisteliasta tyhjyyttä ja pintapuolista itsekkäisyyttä, esiintyipä se sitten kylmänä ja laskevana tahi kevytmielisenä ja nautinnonhimoisena, niin olihan kaikessa tuossa kumminkin jotakin oikeutettua. Täytyihän myöntää, että noitten kevyitten seuramiesten käytöstapa monesti oli mallikelpoinen, että oppineisuus vanhemmalla polvella tosiaan oli ikävystyttävää ja luonnotonta laatua ja että olevissa oloissa oli paljon moitittavaa ja halveksuttavaa. Ei tosiaankaan riittänyt se, että oli tavoiltaan suora ja kirjoihinsa perehtynyt, täytyi tuntea elämää, osata sulavasti seurustella ihmisten kanssa ja mukautua, jos niin tarvittiin, välttämättömiin jokapäiväisyyksiin. Syvällinen juopa rehellisen, uurastavan pyrkimyksen ja itsekkään hetkennauttimisen välillä, joka useasti oli saattaa kustavianisen ajan oppineet epätoivoon ja jota Porthankin myöhemmin katkerasti on valitellut, ei hänestä kumminkaan näyttänyt ylipääsemättömältä.
Vaan opinnoissa kuluivat ylioppilasvuodet ja tutkintojen sekä opinnäytteitten aika tuli. Vuonna 1758 Porthan puolusti harjoituskirjoitustansa Revelationi quid debeat philosophia nostra? (Mistä filosofiamme tulee ilmestystä kiittää?) professori Jaakko Haartmanin johdolla. Jumalan ilmoitettua sanaa, hänen armon ja iankaikkisen elämänlupauksiaan ottaa tekijä — oli tämä sitten Porthan tahi hänen opettajansa Haartman — puolustaaksensa uudistajain vihamielisiä hyökkäyksiä vastaan. Nehän ovat kaiken hyveen perustana; niitä vailla voi kyllä kauniisti puhella velvollisuudesta, uhrautumisesta ja siveellisyydestä, mutta elämässä ja toiminnassa ei siten tule toimeen. Syvästi on inhimillinen lankeemus ja turmelus tunnettava, tulevan elämän palkinnot ja rangaistukset pysyvät alati ainoina todellisina elämänohjaajina. Kirjoitusta lukiessa joutuu ajattelemaan: miten saattaa henkilö, joka pyrkii antiikin sopusuhtaiseen ja täyteläiseen katsantotapaan ja joka sen lisäksi vielä on vakuutettu siitä, että ihmiskunta pohjaltaan on hyvä ja kykenee vähitellen kehittymään yhä suurempaan hyvyyteen ja onnellisuuteen, miten saattaa sellainen henkilö samassa hengenvedossa saarnata inhimillisen luonnon syvää turmelusta ja alati tarvittavaa lunastusta-suuresta synnintaakasta. Siinä yksi niitä monia ristiriitaisuuksia, joita tämä aika, joka juuri oli Porthanin nuoruuden aika, oli täynnänsä. Mutta useimmille humaanisuuden harrastajille tämäkin ristiriita jäi vähäpätöiseksi, sillä he taisivat merkillisesti mukauttaa uskontonsa humaanisuutensa mukaiseksi.
Vuotta myöhemmin puolusti Porthan oppiarvon saavuttaakseen muutamia tieteellisiä, etupäässä viisaustieteellisiä mietelauseita professori Jaakko Gadolinin johdolla. Suoritettuaan tavanmukaiset tutkinnot ja täytettyään näin kaikki tieteellisen oppiarvon ehdot seppelöitiin Porthan filosofian maisteriksi elokuun 25 p. 1760. Hänen ylioppilasaikansa oli nyt päättynyt.
II.
Porthan aikoi yliopistomieheksi. Halu veti lukuihin ja tutkimuksiin, tieteelliseen toimintaan. Oli niin tavallista sitäpaitsi, että virka ikäänkuin perintönä kulki suvussa, pappien pojat tulivat papeiksi, virkamiesten virkamiehiksi ja missä oli sukulaisissa ansiokkaita arvomiehiä ja tuttavapiiri ulottui henkiseen valiojoukkoon, siinä oli yliopistollinen toimi likeisenä silmämääränä. Mahdollisuudet olivat vielä vähälukuiset, elinurat harvat ja esimerkit vetivät seuraamaan. Ja sinnehän veti halukin ja omien taipumuksien tunto.
Porthan kirjoitti jatkoksi ensimäiseen väitöskirjaansa toisen osan ja pääsi tämän nojalla kaunopuheen dosentiksi vuonna 1762. Vaan virattoman maisterin ja vielä dosentinkin täytyi lukujensa ohella hankkia elatuksensa. Niinpä hän antoi yksityisopetusta nuorille ylioppilaille, kun he vähätietoisina ja kokemattomina, kuten hän itsekin ennen, tulivat akatemiaan. Opetettiin tieteitten alkeita koulutietojen tapaan, luettiin joku sivu kerrallaan, selitettiin ja kuulusteltiin sitä, käännettiin vieraskielisiä tekstejä ja kirjoitettiin aineita. Vaan annanpa senaikaisen nuoren ylioppilaan itsensä, K. F. Mennanderin, puhua luvuistaan jotta niiden laatu paremmin selvenisi: "Maanantai-, tiistai- ja tuorstai-aamupäivinä luen Hyphoffin historiaa", kertoo hän, "perjantaisin aamupäivällä pientä ruotsalaista siveysoppia; sitäpaitsi kirjoitan kaikkina noina aamupäivinä latinalaisen kirjoituksen, iltapäivillä taas harjottelen kaunokirjoitusta ja selittelen kappaleen Corneliusta. Keskiviikkona ja lauvantaina edellä puolisen luen maantiedettä; iltapäivisin kirjoitan kaunokirjoitusta ja luen joko katkismusta tahi Hübnerin historiaa." Mennander oli silloin kaikkein nuorimpia ja aivan alkava, mutta vähän vanhempainkin opetus oli sentapaista ja sama kotiopettaja ohjasi useimmissa aineissa.
Luennot olivat alkeisopetuksen jatkoa. Niitäkin pidettiin oppikirjain johdolla. Käytiin lävitse vähän laajempia ja vähän vaikeampia oppikirjoja; ne kaipasivat enemmän selittelyä ja niihin sopi liittää useampia tietoja, kertoa laajemmaltikin asioita. Oli tavallista, että opettaja yliopistonkin oppisijalta opetti useampaa ainetta. Vanhat professorit luennoivat kukin tiedettään, vaan kaikki eivät kuulijoitaan tyydyttäneet: mikä esitti vaikeatajuisesti, mikä pysyttelihe liiaksi rajoitetulla alalla; ja vaikkei niinkään ollut, jäi aina nuorelle opettajalle monenlaista opettamisen tilaisuutta. Porthankin luennoi julkisten luentojensa ohella useita aineita, m.m. logiikkaa, siveysoppia ja viisaustiedettä.
Porthanin omat opinnot ja tutkimukset liittyivät tähän. Kun hän perehtyi opetusaineisiinsa, tuntui siltä, että ne soveltuivat yhteen, täydensivät toisiansa ja käsittivät melkeinpä koko elämässä tarvittavan tietämyksen piirin. Kun esimerkiksi lueskeli sielutiedettä ja tarkkasi ihmissielun ja ihmiskielen läheistä suhdetta, alkoi käsittää kielitiedettäkin aivan uudella tavalla. Siveysoppi selveni täydelleen vasta sitten kun otti historiasta sopivia esimerkkejä, näytti miten Rooman valtakunnan perikadon syynä oli ollut yleinen tapainturmelus tahi miten Lykurgoksen säätämä heloottivaino oli raaistuttamalla Spartan tapoja jouduttanut tämän valtakunnan rappeutumista. Tahi miten tuntuikaan jumaluusoppi luontevalta, kun luonnontieteilijän silmillä katseli Jumalan suurta luomakuntaa kuin kellokoneistoa, jonka viisas mestari oli niin järjestänyt, että kaikki ratakset hairahtumatta toisiinsa kävivät. Ja kaunopuheisuus, Porthanin virallinen opetusaine, tarvitsi kaikkia näitä tietoja avukseen, sillä mitenkä taisi se olla asiallisen tiedon mallikelpoista esittämistä, ellei tietoja ollut käsillä.