Samaan suuntaan kuin runouden ja kaunokirjallisuuden käsittää Porthan varsinaisten tieteitten merkityksen. Kaunopuheliaisuuden luennoilla hän opettaa: "Ja kun kaiken opin tarkoitus on hyödyttää yleistä elämää, ei kenenkään pidä laimiinlyödä sitä keinoa, jolla tuo jalo tarkoitus ainoastaan on saavutettavissa. Vertaa kuninkaallista kirjettä akatemian kanslerille 19. päivältä helmik. 1768, jossa määrätään, että niitä tieteitä on innolla ja huolella harjoitettava, joiden kautta sievisteltyjä ajatuksia selvän ja oikean kirjoitustavan saamiseksi nuorisolle tarjotaan".[119] Hyvän maun tuli esiintyä myöskin kirjoitustavassa ja kielessä, näiden tuli ilmaista niitä tarkkoja ja hienoja vivahduksia, joita silloinen seuraelämä vaati.
Näin asetti Porthan koko oppinsa, kaikki eri tieteet, jotka se sisälsi, aivan välittömään yhteyteen käytännöllisen elämän vaatimusten kanssa. Se on pääpiirteenä hänen tieteellisessä toiminnassaan ja on ytimenä käsityksessä, joka hänellä oli sen merkityksestä. Ja tästä yhteydestä on vielä yksi puoli huomattava, joka erityisesti oli tälle ajalle omituinen. Se oli opin suhde moraaliin.
Liiallinen nautinnonhalu ja kevyt maailmankatsantotapa oli yleisenä valituksen aiheena täällä Suomessakin erittäinkin mitä ylempiin piireihin tulee. Sitä koetettiin vastustaa ankaran moraalin levittämisellä ruotsalaisissa aikakauskirjoissa, jotka tännekin levisivät, ja oppisaleissa. Olemme nähneet miten suuren osan yliopiston-opetuksesta moraalin luennot muodostivat, ja jo Porthanin lapsuudessa ilmestyi kuuluisa moraalinen aikakauskirja "Then Svänska Argus" Ruotsissa, Tämä ankara moraali muodosti yhdessä edellä kuvatun hienostuneen ja hyvän maun kanssa sen sivistysihanteen, johon oppineen tuli pyrkiä ja jota hänen piti muillekin levittää.
Ja niinkuin hyvään makuun perustuva kritiikki oli välttämättömänä ehtona oikealle hienostukselle, niin oli Porthanista myöskin samanlainen kritiikki perustana moraaliselle maailmankatsannolle. Promotioonitilaisuuksiin kirjoittamissaan runoissa 1760 luvun lopulla ja 1770 luvun alulla kuvailee hän tätä kritiikkiä. Se erottaa varovasti ja vaivaloisesti erehdykset ja ennakkoluulot, jotka kuten sumu peittävät totuuden, niin että tämä koko loistossaan tulee esille; se tunkee asiain ytimeen eikä anna niiden ulkokuoren pettää. Näin on totuudelle etsittävä varma perusta, erotettava se ahtaista siteistä, joissa yleisö sitä pitää ja vähitellen totuttava raittiisti ja oikein ajattelemaan. Kun siis näin on ajateltava vapaana ennakkoluuloista ja vältettävä liiallista luottavaisuutta, on toiselta puolen estettävä ensi epäilyksen valtaan pääsemistä. "Ainoastaan yhdellä ainoalla tiellä on totuus tavattavissa; jonka yhtämittaa näkee horjuvan, hän ei löydä sen sijaa".
Tämä totuuden ilmisaaminen kritiikin avulla tekee tutkijamme arvelun mukaan ihmiskunnan moraalisesti hyväksi ja onnelliseksi. Se edistää aineellistakin varallisuutta, elinkeinoja ja saa valtiokoneiston oikeaan käyntiin. Näin oli Porthanilla valistusajan koko suurenmoinen toivo kritiikin paljastaman totuuden tulevaisuuteen, sen kouluuttaman järjen voimaan ja suuriin tehtäviin, jotka ihmiskunnalla juuri niiden avulla on täytettävänä.
Tällainen oli Porthanin katsantotapa ja tällainen hänen ihanteensa oppineesta, kun hänet määrättiin yliopiston opettajaksi kanslerin kirjeellä 17. p. marrask. 1762. Hänen opettajatoimintansa on niin läheisesti liittynyt hänen toimintaansa tiedemiehenä, ettei toista voi käsitellä toista huomioon ottamatta. Kun Porthanilla oli täydelleen aikansa käsitys tieteistä hyötyä tuottavana tutkimusalana, niin antoi hän sen mukaan oppilaillensa kaunopuheliaisuuden luennoilla kaikenlaisia käytännöllisiä neuvoja kaikkia käytännöllisen elämän tapauksia varten. Kun suurin osa oppilaista aikoi papeiksi, piti hän etenkin saarnain kirjoitusta ja esitystä silmällä. Mutta hän selittää myöskin seikkaperäisesti eri kohtia, jotka ovat huomioon otettavat esimerkiksi kirjeitä kirjoitettaessa erilaisissa tarkoituksissa, kirjeen kuorta suljettaessa ja päällekirjoitusta kirjoitettaessa.
Samanlaisia käytännöllisiä neuvoja antaa hän muillakin luennoillansa. Niitä hän piti yksityisesti useassa eri aineessa sen mukaan kuin hänen oppilaansa halusivat. Hän seurasi esityksissään jotakin vanhempaa, tavallisesti latinankielistä oppikirjaa selitellen sitä siinä, missä sitä oli vaikea käsittää ja lisäili mitä puuttui. Lyhyitä yleisiä sääntöjä valaisi hän jollakin sopivalla jokapäiväisestä elämästä tahi historiasta otetulla esimerkillä. Luennot helpoittivat siten suuresti ylioppilasten tutkintolukuja. Porthanin laaja oppi teki hänelle mahdolliseksi luennoida kaikenlaisissa tarvittavissa aineissa.
Mutta hän tahtoi sitäpaitsi vaikuttaa oppilastensa ajatustapaan ja siveelliseen kantaan ja siten muodostaa heistä henkilöitä, jollaisia ajan valistuspyrinnöt vaativat. Aatteellinen ja käytännöllinen päämäärä oli Porthanilla yhteinen, niinkuin hän piti kunniallista ja hyödyllistäkin saman veroisena. Ja hänestä oli melkein yhdentekevää, millä tavalla ja millä alalla hän opetti ja ohjasi, kunhan se vain vei määrättyyn suuntaan ja toivottuun tulokseen.
Tällaiseen monipuolisuuteen opetuksessa antoi ehkä erityisesti aihetta vielä Porthanin varsinainen opetusala, kaunopuheliaisuus. Varmaan hän kuten Hasselkin piti tätä tiedettä "puhuvana viisautena", eikä pitänyt silmällä ainoastaan kaunista muotoa, vaan myöskin sisältöä, esitettävien syiden pätevyyttä, arvostelun tarkkuutta kaunopuheliaisuudessa, jonka asetti oppilailleen malliksi. Harjoitusaineissa, jotka Porthan antoi oppilaillensa latinalaisen stiilin oppimiseksi, onkin kaikenlaisia aiheita eri aloilta, filosoofisia, retoorisia ja historiallisia.[120] Nämät harjoitelmat olivat valmistuksena lukuisiin väitöskirjoihin, joita julkaistiin Porthanin presidiolla näissä samoissa aineissa.
Porthanin luennot koskettelivat siis vaan tieteiden alkeita, eivät syventyneet mihinkään yksityisiin tieteellisiin kysymyksiin eivätkä ryhtyneet asiain syvällisempään käsittelyyn. Vaatihan ylioppilasten silloinen kehityskantakin tällaista menettelyä. Mutta paitsi näitä julkisia ja yksityisiä luentoja yliopistossa, antoi Porthan myöskin yksityisopetusta ylioppilasajastaan aina vanhuutensa päiviin asti. Ja siinä oli hänen opetusalansa vielä paljon laajempi. Nuorelle Sprengtportenille opettaa hän kieliä, ranskaa, saksaa ja englannin kieltä, historiaa, maantiedettä, moraalia, vieläpä geometriaa ja aritmetiikkaa.[121] Ja ainakin samaan suuntaan lienee hänen muukin kotiopetuksensa käynyt.