Aineen käsittelylle on puheena olevassa väitöskirjassa koetettu antaa laajempi tausta siten, että on tehty lukuisia vertauksia samanlaisiin tapoihin muilla kansoilla. Menettely perustui siihen käsitykseen, että kansoilla määrätyllä kehitysasteella oli määrättyjä tapoja. Kuitenkaan ei noita kehitysasteita tarkemmin yritetty määritellä, vaan antauduttiin paljaitten yhtäläisyyksien varaan. Niinpä verrataan yhtäläisyyksiä toisiinsa, joita tavataan vanhoilla persialaisilla ja muilla itämaisilla kansoilla, Kaarle Suuren aikuisilla saksilaisilla ja Britannian kelteillä.[230]
Ylimalkaan ei siis noita samanlaisuuksia yhdisteltäessä ole otettu huomioon eri ilmiöiden paikkaa historiallisen ajanlaskun mukaan. Mieluimmin verrattiin kuitenkin vain pakana-kansoja keskenään, joten kristinuskon maahantuontia pidettiin tuollaisen kehitysasteen loppuna. Tutkimustapa, jota tässä siis on noudatettu, ei ollut historiantutkimuksessa silloin vallalle pääsevä, vaan pikemmin päinvastoin, kun näet ei pidetty väliä siitä, voitiinko historiallisten olosuhteitten avulla selittää tahi todistaa huomattujen yhtäläisyyksien johtuneen joko lainaamisesta tai samanlaisesta kehityksestä eri kansoilla. Siten jäi aina se mahdollisuus, että samanlaisuudet olivat satunnaisia vain, ilman mitään todistavaa merkitystä. Myöskään ei pidetty niin suurta lukua lähteitten luotettavuudesta kuin ilmoitusten sisältöön perustuvasta todenmukaisuudesta. Oli kuitenkin muutamia tapoja, joiden yhtäläisyys ruotsalaisten tahi ylimalkaan kristillisen ajan tapojen kanssa aiheutti tutkijan päättämään, että ne olivat kristinuskon mukana Ruotsista meille tuotuja. Näitä huomautetaan kuitenkin vain sivumennen.
Tällainen laajemman, yleisinhimillisen taustan antaminen tutkimukselle on yhteydessä sen yleisinhimillisen kannan kanssa, jolta huomasimme historiaa tutkitun. Varmaa on näet, että Porthan tässä niinkuin muuallakin käsitellessään kotimaista ainetta jonkinlaisesta kansallisesta harrastuksesta, samalla piti silmällä myöskin yleisinhimillistä puolta siitä. Viittaan tässä vaan siihen, että hän jo 1780 luvulla sekä väitöskirjoissa että luennoilla käsitteli ihmismielen kehitystä yhteydessä sen eri ilmausten kanssa ja jälkimäisten vaikutusta edelliseen. Nämät tutkimukset taas perustuivat sielutieteen harrastukseen, joka Porthanissa näihin aikoihin ilmenee ja jonka jälkiä huomaamme hänen lukuisissa väitöskirjoissaan tältä alalta. Mainitsen vain sellaiset kuin "De praejudiciis", "De praejudiciis amovendis", "An Miracula sint Divinas missionis criteria", "De ideis hominum obscuris" sekä vähän myöhemmältä ajalta "Meditationes quaedam de Spectris" jotka jotenkin läheltä liittyvät ylläkäsiteltyyn väitöskirjan aineeseen. Näiden teosten nimistä huomaamme myöskin, että niillä on sama käytännöllinen tarkoitus levittää ennakkoluuloista vapaata valistusta, jonka äsken arvelimme yhdeksi syyksi väitöskirjaan "De superstitione Fennorum". Vähän myöhemmin palasi Porthan aineeseen, jota oli käsitellyt tässä. Hänen presidiollaan ilmestyi näet vuonna 1789 "De fama Magiae Fennis attributae", jota graduaalina puolusti F.J. Rosenbom. Likeisesti se kyllä aineeltaan liittyy edelliseen väitöskirjaan, se kun erityisesti käsittelee tässä vain sivumennen kosketeltua kysymystä, ruotsalaisten tahi yleiskatoolisten taikatapojen lainaamista Suomeen. Mutta juuri siksi on siinä käytetty erilaista tutkimustapaa. Kun Lencquistin nimellä merkityssä julkaisussa on vertailtu eri kansain tapoja toisiinsa sentähden, että ne johtuvat yleisistä inhimillisistä taipumuksista, niin on Rosenbomin kirjoituksessa pidetty silmällä yhtäläisyyksiä, jotka johtuvat suoranaisista lainoista.
Tässä huomattava erilaisuus on tärkeä, sillä se kuvastaa uuden menettelytavan voitollepääsöä, joka seurasi kutakin tutkittavaa ilmiötä alkulähteistä sen silloiseen muotoon. Vertailuja se käytti varovasti, kuten huomasimme sen lainasanojakin käsiteltäessä menetelleen, se otti lukuun vain ne, jotka tuntuivat varmimmilta, kun sovellutettiin niitä historiallisiin oloihin.
Nimenomaan erotetaan sitten suomalaiset taiat lappalaisista. Se oli välttämätön täydennys erotukselle, joka tutkimuksessa vähitellen oli tapahtunut lappalaisen ja suomalaisen kansallisuuden sekä kielen välillä, ja josta edempänä puhun. Sitäpaitsi Porthan tahtoi puhdistaa suomalaisten mainetta siitä syytteestä, joka valistusaikana merkitsi paljon, että nimittäin nämät erityisesti olivat taikauskoisia. Huomattakoon vain, että Porthan kirjoitti väitöskirjansa juuri samaan aikaan kuin hän Ruotsin kirjallisuus-, historia- ja antikviteetti-akatemiassa puolusti suomalaisten ominaisuuksia ja kykyä.
Vaikka Porthanin historiallisen toiminnan varsinaisena tarkoituksena ei suinkaan ollut kuten Jusleniuksella suomalaisten kunnian puolustaminen vääriä käsityksiä vastaan, oli kuitenkin luonnollista, että tämä harrastus ei voinut jäädä hänelle aivan vieraaksi. Isänmaallisuus, joka elähytti hänen tutkimuksiaan, ilmeni tosin etupäässä siinä, että hän tahtoi noiden tutkimustensa kautta hyödyttää maanmiehiään, mutta siltä hän ei voinut sallia, että tietämättömyydestä tahi pahansuopuudesta Suomen mainetta halvennettiin. Hänen ystävänsä olivat siinä hänen kanssaan yhtä mieltä ja kehottivat Porthania tarttumaan kynään maansa mainetta puolustaakseen. Fredenheim oli kirjoittanut vuoden 1785 lopulla Porthanille: "Levesquen sarjassa Histoire de Russie, nimittäin osissa, jotka sisältävät la description des differents peuples de cet Empire, olen harmikseni lukenut alentavan kuvauksen suomalaisista ja heidän maastaan, jonka toivon että Serkkuni näyttää vääräksi. Jos Serkullani ei ole näitä osia lähetän ne ensi matkustajan kanssa niin hyvää tarkoitusta varten".[231] Tällaisista tuumista on lähtenyt viimeksimainittu Porthanin väitöskirja ja ne ovat epäilemättä vaikuttaneet Porthanin esitelmään suomalaisten pakanuuden ajasta. Mutta missä määrin ne ovat olleet mukana sitä tahi mahdollisesti harrastusta sitä koskeviin tutkimuksiin aiheuttamassa, en uskalla sanoa.
Viittaan vielä siihen, että Porthan on väitöskirjassaan "De fama magiae" verrannut luonnonkansojen tilaa suomalaisten pakanain oloihin. Myöskin kuvauksessaan, jonka hän antaa selityksissään Juustenin kronikkaan, huomauttaa hän tässä löytyviä vertauskohtia. Luonnontilassa olevat kansat herättivät silloin koko sivistyneen maailman huomion ja antoivat paljon uusia aiheita tutkimaan ihmiskunnan aikaisinta kehitystä. Rousseau oli antanut tälle pyrkimykselle sen omituisen suunnan ja se oli muutenkin ollut yhteydessä valtio- ja moraalifilosoofisten kysymysten kanssa.
Eräässä Porthanin aikuisimmista väitöskirjoista "De influxu morum in felicitatem reipublicae" kuvataan villien tilaa. Elinkeinot ovat — sanoo hän siinä — harvoin hyvällä kannalla, sillä huonot tavat yhtyvät heillä tietämättömyyteen ja työn halveksumiseen. Lähteinään käyttää hän tässäkin matkakertomusta — Cavanzin "Iter in Congo" sekä Goguetin siihen aikaan meilläkin paljon käytettyä teosta "De l'Origine des Loix, des Sciences et des Arts". Goguet myöskin huomauttaa Amerikan villikansojen merkitystä vanhan ajan kansojen tutkimisessa, joiden välillä on hämmästyttävä yhtäläisyys. Sitäpaitsi on hänellä useita käsitteitä, jotka tavataan aivan sellaisinaan useilla tutkijoilla, esim. Schlözerillä Göttingenissä. Sellaisia on esimerkiksi huomautus, että vanhan ajan ruhtinaat olivat oikeastaan heimokunnan päällikköjä samanlaisia kuin Amerikan kazikit ja että eri heimokunnat elivät yksikseen välittämättä ollenkaan naapureistaan.[232]
Tällaisen kuvauksen villien ja alhaisimmalla kannalla olevien kansain tilasta sovitti Schlözer ilman muuta pohjoismaisiin kansoihin ja erittäinkin suomalaisiin ennen kristinuskon maahantuontia. Varsinkin oli hän kiivaasti vastustanut ajatusta, että ne olisivat voineet käydä pitempimatkaista kauppaa. "Mahdottomalta tuntuu tämä ajatus" — sanoo hän — "sille, jolla vain on pienimmätkin käsitykset kaupasta ja kauppateistä erittäinkin Itä-Indian, joka kulki enimmäkseen maata tahi jokia pitkin — — — kuin että ihmiset Itämeren tällä ja tuolla puolella Irokeesien ja Algonkinein tilassa ilman rahaa, ilman valtiota, ilman kirjaimia olisivat voineet sitä harjoittaa".[233] Tämä käsitys näkyy Porthanillakin olleen ja se saattoi hänet vertailemaan suomalaisia muihin villikansoihin.
Mutta toiselta puolen oli tämä käsitys jo alkanut muuttua ja silloin kun vertailut tehtiin oli Porthan itse käyttämällä kielellisiä todistuskappaleita osottanut asianlaidan olleen aivan toisen kuin tavallisesti luultiin. On kuitenkin muistettava, että Schlözerin edustama kanta on jättänyt syviä jälkiä hänen tutkimuksiinsa ja että se on pidettävä yhtenä edellytyksenä tuloksiin, joihin hän tuli.