Käsittelytapa ja esitetyt mielipiteet muistuttavat suuresti Lindheimin kirjoitusta, myöskin Lencquistin kyhäystä Turun sanomissa. Kumpaankin näistä vedotaankin. Suomalaisten paikannimien todistukset lappalaisten maassamme olosta tavataan kaikissa kirjoituksissa. Tacituksen todistuksen hylkää Porthan aivan kuten Lindheim sen nojalla, ettei Tacituksella ollut muka tarkkoja tietoja noista kaukaisista maista. Samoin molemmat myöskin päättävät suomalaisten kuninkaitten nimistä, että ne sointuvat vierailta kielelle ja kuuluvat siis lappalaisille. Kaikki nämät todistukset olivat muutenkin silloisessa kirjallisuudessa yleisiä. Myöskin ottavat he kansain ulkonaisen eroavaisuuden ja kielen muodon huomioon. — Paitsi näitä on Porthan myöskin siteerannut göttingeniläisen ryhmän tutkijoita Schlözeriä ja Thunmannia. Kuitenkin eroaa Porthan Lindheimistä siinä, että myöntää lappalaisten ja suomalaisten olevan samaa kansanheimoa, vaikkakin arvelee heidän jo hyvin aikaisin eronneen alkuperäisestä yhdessä olostaan ja sentähden olevan kaukaisempaa sukua keskenään.
Mitä itse kysymykseen pirkkalaisista tulee, pidetään näitä ensi osassa väitöskirjaa hämäläisinä. Toisessa osassa myönnetään kuitenkin, että joukossa saattoi olla Helsinglannista Birger Jarlin mukana tulleita siirtolaisia, jotka jo omassa kotimaassaan olivat tottuneet tekemään kauppaa lappalaisten kanssa. Sitävastoin hyljätään kerrassaan mielipide, että pirkkalaiset olisivat olleet ylipäänsä myöhään maahan siirtyneitä ruotsalaisia. Tämä mielipide oli tähän asti ollut yleisenä ruotsalaisten tutkijain kesken. Viimeksi oli Bilmark vuonna 1784 julkaisemassaan väitöskirjassa "De contentionibus propter Lapponiam motis" esittänyt saman ajatuksen. Ja vähää ennen kosketteli Hülphers asiaa kirjoittaessaan kokoelmaa "Samlingar til en Beskrifning öfver Norland". Tarkastaessaan Hülphersin käsikirjoitusta yhtyi Nordin täydelleen viimemainittuun mielipiteeseen.[255] Hän ei pitänyt pirkkalaisia erityisenä yhdistyksenä, vaan pirkkalainen oli jokainen talonpoika, joka rakensi itselleen veneen ja kävi sillä kauppaa. Aivan luonnoton satu oli pirkkalaisten alkuperä Pirkkalan pitäjästä.
Tiedämme nyt, että Porthan kesällä 1788 oli tekemisessä Nordinin kanssa ja teki hänen kanssaan matkan Upsalaankin. Kun tiedämme, että heidän keskustelunsa yleensä koski tieteellisiä asioita, tuntuu luonnolliselta, että tämä seikka olisi myöskin tullut esille, kun molemmat tutkijat niihin aikoihin näitä kysymyksiä harrastivat. Kaikissa tapauksissa on huomattava, että Porthan mainitussa väitöskirjassaan asettuu itsenäiselle kannalle pitäen pirkkalaisia suomalaisina eikä ruotsalaisina. Sen toisessa osassa on kuitenkin, kuten huomautin, koetettu lähentää edellä esitettyä ajatusta vallalla olevaan mielipiteeseen.
IV.
Omituinen muoto, jonka Porthan valitsi esittääkseen mielipiteensä suomalaisten esihistoriallisesta ajasta, viitannee siihen, että hän piti tätä tutkimusalaa vielä verrattain syrjäseikkana tutkimistoiminnassaan. Samaan suuntaan osottaa myöskin se seikka, että hän jotenkin vähän itsenäisesti on käsitellyt ainettaan. Myöhemmin Porthan onkin uudelleen paljoa laajemmalti esittänyt samoja asioita, joita hän tässä kosketteli, jonkatähden tapaammekin siinä muutamissa muistutuksissa idut useihin hänen myöhempiin väitöskirjoihinsa ja muihin esityksiinsä. Siinä hän käsittelee lyhyesti kysymystä kainulaisten alkuperästä, siinä hän jo huomauttaa, että teksti Otherin Peripluksessa, sellaisena kuin Langebek on sen julkaissut, ei ole suinkaan virheetön, siinä hän myöskin puhuu suomalaisen pakana-ajan sivistyskannasta.[256] Viimeksi mainittu ala on ollut Porthanin lähinnä seuraavien tutkimusten esineenä.
Ainetta oli kosketeltu kautta koko vuosisadan, mutta aina vain sivumennen jonkun muun kysymyksen yhteydessä, etupäässä kun oli kysymys suomalaisten alkuperästä. Niinkauvankuin pidettiin muita kansoja suomalaisten esi-isinä, sen lisäksi vielä sellaisia, joista löytyi ilmoituksia vanhoissa lähteissä, käytettiin näitä samoja ilmoituksia etupäässä kuvaamaan suomalaisten esihistoriallista tilaa. Kuitenkin aljettiin näiden rinnalla käyttää myöskin suomen kielestä saatuja todisteita. Otaksuttiin nimittäin, että kansa, joka oli lainannut toiselta kansalta jonkun käsitteen nimen, oli samalla tältä oppinut tuntemaan myöskin itse käsitteen; esimerkiksi kun oli puhe kulttuuriesineestä ja sen käyttämisestä. Tästä oletuksesta lähtien oli saksalainen tutkija Eccard vuosisadan alulla esittänyt puolalaisten saksalaisilta saamia lainoja ja samalla kuvannut puolalaisen sivistyksen kehitystä saksalaisten kosketusten kautta.[257]
Samaan aikaan käytti Juslenius tällaista kielellisille todisteille perustuvaa todistelutapaa esittäessään suomalaisten vanhinta sivistyskantaa. Hän mainitsee kuitenkin vain muutamia yksityisiä sanoja, joita hän arvelee alkujaan suomalaisiksi ja ottaa sitäpaitsi muita todistuksia vanhoista islantilaisista saduista, luullun suomalaisten esi-isän Magogin toiminnasta ynnä muusta sellaisesta.[258] Tästä selviää, missä hengessä uutta kielitieteellistä todistelutapaa silloin käytettiin. Se lähti välittömästi rudbeckilaisuuden pyrkimyksestä etymologiain avulla selittää kansain kaikkein vanhimpia vaiheita ja rohkeasta uskosta siihen, että tällainen helposti onnistuisi. Niinpä Eccardkin ylistelee vanhan suunnan miehiä Rudbeckiä, Stiernhielmiä ja Bochartia suurina tiedemiehinä, jotka etymologiasta toivat suuren totuuden lähteen ihmiskunnalle.[259]
Sen jälkeen käytettiin usein samaa menettelyä, kun käsiteltäissä kansain alkuperää ja keskinäistä sukulaisuutta aihe pakotti esittämään joitakuita piirteitä niiden sivistystilasta.[260] Mitä erittäin suomalaisiin tulee, oli Benzelius jo vuonna 1731 kehottanut suomalaisia tutkimaan mitkä sanat heidän kielessään olivat ruotsalaisia lainasanoja, kuten jo ennen olen maininnut. Kehotus oli syntynyt suomalaisten alkuperän selvittämisen halusta ja herättikin useita vertailuja suomen ja ruotsin sekä etenkin gootin kielen välillä. Mutta kun useimmat näistä sanoista olivat kulttuurisanoja, täytyi huomion ennen pitkää kääntyä niiden kulttuurihistorialliseen merkitykseen. Niin asetti Bonde vuonna 1755 vastattavakseen kysymyksen oliko suomalaisilla pakanoina ollessaan mitään järjestettyä valtiolaitosta vai elivätkö heimokunnittain. Tätä seikkaa pidettiin kansan sivistystilan päämäärääjänä. Oli näet filosoofisesti konstrueerattu erilaisia yhteiskuntatiloja ja nyt tahdottiin kielitieteen avulla ottaa selville, missä tilassa kansa oli. Lainasana "kuningas" osotti Bondesta, että suomalaiset eivät esihistoriallisena aikana tunteneet kuninkuutta, sensijaan oli heillä jonkinlainen hallitsija, jota sanoivat ruhtinaaksi. Sana "kaupunki", joka johtuu vanhasta ruotsin sanasta "kaupungir", osottaa, etteivät suomalaiset tunteneet sellaisia.[261] Lainasanoja käyttää apunaan myöskin Lindheim. Hän sanoo nimenomaan suomalaisista: "On selvää, että sen, mitä heidän esi-isänsä ottivat sellaista, joka ei ollut itse keksittyä, sanoihin ja puheeseen, täytyi suurimmaksi osaksi johtua käytännössäkin joko itäisestä naapuristosta eli Venäjältä tahi läntisestä eli Ruotsista, lukuunottamatta muutamia kirkollisia sanoja, jotka ensimäinen piispa Henrik toi Englannista".[262]
Mutta sitäpaitsi jouduttiin myöskin aivan toisia teitä käsittelemään suomalaisten esihistoriallista sivistystilaa. Kahdeksannellatoista vuosisadalla ilmestyi runsaasti kirjoituksia, jotka käsittelivät oman ajan maan ja kansan tilaa ja elinehtoja, etenkin aineellisessa suhteessa. Näitä olivat lukuisat pitäjänkertomukset ja muut paikalliskuvaukset ja sitten jotakin erityistä elinkeinoa tahi laitosta koskevat esitykset. Ja ajan tavan mukaan aljettiin tuollaiset kuvaukset lyhyellä historiikilla aina vanhimmista tunnetuista ajoista asti. Sellaisia, vaikka tosin vain muutamin sanoin kerrottuja, tavataan useissa Gaddin väitöskirjoissa, kuten "Om jordens swedande och kyttande" vuodelta 1753 ja "Om blandade åkerjordmonernes rätta känning". Sitäpaitsi on hänen presidiollaan ilmestynyt "Indicia mineralogiae sub gentilismo" vuodelta 1767,[263] jossa tehdään selkoa vuorityön tilasta Suomessa yksinomaan pakanuuden ajalla. Se on katsottava jonkinlaiseksi suuremmaksi historiikiksi lukuisiin väitöskirjoihin, jotka Gadd on kirjoittanut oman aikansa vuorityöstä. Sitäpaitsi on sen aiheuttanut Porthanin keräämien runojen tunnetuksi tuleminen. — Huomattava on myöskin Bilmarkin esimiehyydellä ilmestynyt "Undersökning om Lagskipningen i de äldre tider" vuodelta 1772, jossa nimenomaan käytetään lainasanoja todistuksina pakana-ajan tavoista, kuitenkin rinnan filosoofisten arvelujen ja skyytoja koskevain kuvausten kanssa.[264] Ja jo 1764 lausuu Bilmark: "Useat talouskalut ovat tähän asti olleet merkittyjä gootilaisilla nimillä; luullakseni se on selvä merkki siitä, että yksinkertaiset esi-isämme eivät useimpia tunteneet, ennenkuin saivat naapurikansoilta sekä ne itse että niiden nimet".[265]
Näissä hajanaisissa aluissa oli runsaasti aineksia kuvaukseen suomalaisten esihistoriallisesta sivistystilasta. Puuttui vain kirjoittajaa, joka olisi näistä aluista rakentanut kokonaisen kuvauksen lisäten ja täydentäen aineksia moninkertaisesti.