Sen suunnitelman mukaan, jonka Porthan vähitellen oli sovittanut Juustenin kronikkaan, oli lähteiden hankkiminen yksi pääedellytyksiä yrityksen onnistumiseen. Näitä Porthan koettikin saada uusia heti aloittaessaan julkaisunsa. Hän pyytää Hallenbergiä lähettämään tiedonantoja Suomea koskevista asiakirjoista, jos tapaisi niitä, samoin hän kääntyy Mennanderin puoleen pyynnöllä, että hän saisi tiedon siitä, löytyisikö hänen alaansa koskevaa Roomasta äsken saapuneista bullista.[333] Porthanin yhteys ruotsalaisten tutkijain kanssa lujittui ja laajeni juuri 1780 luvulla huomattavasti. Niinpä Mennander ja hänen poikansa Fredenheim eivät enää ole varsinaisia välittäjiä, vaan Porthan asettuu suoranaiseen kirjevaihtoon tutkijain kanssa.
Jo vuonna 1788 tekee Porthan yhdessä suuren kokoilijan ja tutkijan C.G. Nordinin kanssa matkan Upsalaan, ja jälkimäisen Porthanille kirjoittamat kirjeet osottavat, miten vilkkaasti he keskustelivat myöhemminkin erinäisistä tieteellisistä kysymyksistä. Nordinilta on Porthan saanut joukon tärkeitä lähteitä teokseensa.[334] Paljon apua sai Porthan myöskin Upsalan yliopiston kirjastonhoitajalta P.F. Aurivilliukselta, joka toimitti hänelle kopioita Palmsköldin kokoelmista. Tuttavuus hänen kanssaan sai alkunsa kirjainostojen ja tilausten kautta, jotka Porthan teki kirjastoa varten Upsalassa, ja se alkoi 1780 luvun keskivaiheilla.[335]
Tätä yhteyttä Porthan ylläpiti sitäpaitsi tiheillä matkoilla Ruotsiin. Olen jo maininnut, että hän kesällä 1782 oleskeli siellä. Senjälkeen huomaamme hänen käyttävän loma-aikojaan oman maan eri osissa matkustamiseen. Hän tekee sen osaksi yksityisten sukusuhteitten tähden, osaksi oppiaksensa tuntemaan maata. Sitten tapaamme Porthanin jälleen Ruotsissa heinä- ja elokuulla vuonna 1788, jolloin hän tapansa mukaan kävi Tukholmassa ja Upsalassa. Nyt otettiin hänet kirjallisuus-, historia- ja antikviteetti-akatemian jäseneksi heinäkuun 30. päivänä. Uudelleen oleskeli Porthan taas Ruotsissa kesällä 1791, kuten näemme muutamista Caloniukselle kirjoitetuista kirjeistä.
Näistä kirjeistä saamme käsityksen millaisissa oloissa Porthan työskenteli täällä. Hän kirjoittaa Caloniukselle siitä: "Kuninkaallinen kirjasto täällä on, kuten useimmat kirjastomme, kauneimmassa epäjärjestyksessä. Kirjat, jotka antikviteettiarkistosta sinne muutettiin ja olivat paraimmassa järjestyksessä ja tarkoilla luetteloilla varustettuja, ovat nyt hajallaan hyllyillä niinkuin vahtimestarit muutossa ne asettivat: niihin kiinnitetyt nimiliput ovat osaksi pois pudonneet ja kaikki sekaisin, niin että on jotensakin vaikeata löytää mitä etsii. Siitä johtuu, että saan käydä läpitse osan hyllyistä kirja kirjalta ja etsiä mitä alaani kuuluu".[336]
Kuitenkin oli lähteiden ja kirjavarojen kokoaminen ylipäätänsä saanut suuremman vauhdin, niitä järjestettiin ja kirjoitettiin luetteloihin. Niinpä katalogiseerasi Aurivillius paraillaan Upsalan yliopiston kirjaston kirjavaroja ja Georgii sai 1780 luvun lopulla valmiiksi luettelonsa Palmsköldin kokoelmasta.[337] Tästä kokoelmasta oli kyllä ollut muistiinpanoja Suomessa jo paljon ennen, niihin kun viitataan muutamissa väitöskirjoissa vuosisadan keskivaiheilta, samoin myöskin Turun sanomissa vuodelta 1771. Vuonna 1768 kirjoittaa Mennander pojalleen, joka silloin oli virkamiehenä valtioarkistossa: "Jos Palmsköldin käsikirjoitusten joukossa, jotka arkistosta on löydetty, on jotakin, joka koskee Suomen historiaa, niin kirjoita tahi kirjoituta se minua varten".[338] Mutta tiedot, jotka tähän asti oli Suomeen saatu, olivat aivan hajanaisia ja mitättömiä. Nyt vasta tiedettiin mitä kokoelmassa oli ja nyt vasta sitä todella saattoi käyttää. Nyt aljettiin myöskin julkaista Warmholtzin Historiskt Bibliothekiä, joka tavattomasti helpotti Ruotsin historiaa koskevien lähteitten arvostelemista ja tuntemista. Eipä ihmettä siis, että tapaamme Porthanin teoksen tilaajain joukossa siinä, missä ne ovat lueteltuina, sen toisen osan ensi lehdillä. Tämä osa ilmestyi vuonna 1783.
Melkein yhtä tärkeä kuin tämä esityö oli v. Celsen Ruotsia koskevain paavillisten bullain sisällysluettelo, joka ilmestyi vuonna 1782. Mutta itse bullat olivat niinkuin useat muutkin asiakirjakokoelmat vielä julkaisematta ja itse ruotsalaisille jotenkin tuntemattomia. Nordin sanoo lausunnossaan kansliakolleegiolle 4. p. huhtik. 1783: kuninkaallisessa kirjastossa säilytetyt diploomit tunnen vain registeristä, joka niistä on tehty. Ne ovat suurimmaksi osaksi kopioidut herrojen Örnhjelmin ja Peringsköldin toimesta ja olen minä nähnyt jäljennökset Kuninkaallisessa Antikviteettiarkistossa.[339]
Peringsköldin, Örnhjelmin sekä Broocmanin kokoelmat erilaatuisien kirjeiden jäljennöksistä tunsi Porthan kyllä, mutta ei lähimainkaan tarkoin. Peringsköld jakoi kokoelmansa kuninkaallisiin kirjeisiin, paavien bulliin sekä vihdoin piispain ja kirkolliskokousten päätöksiin, privilegioihin ja testamentteihin. Mutta yksityiset ja luostarien kirjeet hän oli pannut muistiin aivan lyhyesti. Örnhjelmin kokoelman mainitsee Porthan ensi kerran vuonna 1796 kirjoituksessa "Om St. Anna-Kloster vid Åbo". Luultavasti tuli Porthan tuntemaan nuot kokoelmat Caloniuksen välityksellä, siihen viittaa ainakin Porthanin lausunto kirjeessä tälle 9. p. tammik. 1794: "Tulee olemaan hauskaa kuulla, saako veli mainituista päärmäkirjeistä mitään valaistusta Suomen historiaan".[340] Ylipäänsä on Porthan vasta 1790 luvun lopulla saanut tarkempia tietoja noista kokoelmista ja hän käyttää niitä vasta teoksensa lopulla sekä lisäyksissään.
Caloniuksen kautta sai Porthan aina vuodesta 1793 alkain kaikenlaisia tietoja, joita tarvitsi. Calonius oleskeli näet tästä lähtien Tukholmassa korkeimman tuomioistuimen jäsenenä. Hänen kauttaan kysyi Porthan neuvoa tukholmalaisilta oppineilta useista työtään koskevista kysymyksistä. Ja Calonius ilmoittaa heidän ajatuksensa. Niinpä hän kertoo Marks v. Würtembergin arvelevan, että piispat käyttivät enimmäkseen erityisiä piispallisia vaakunoita eikä sukuvaakunoitaan. Porthan oli näet kysynyt vaakunoista Missale Aboensen kansilehdellä, minkä suvun merkkejä ne lienevät, lähettäen kirjeessä tuon kansilehden. Myöhemminkin lähettää Porthan samanlaisia lippuja ja vastauksissaan kertoo Calonius, että kanslianeuvos Adlerbeth ja revisioonisihteeri Marks v. Würtemberg mielellään antavat selityksiä vaakunoista, jos voivat.[341]
Mutta Suomessakin oli syntynyt lähdekokoelmia ja luetteloja, joita yksityiset henkilöt olivat koonneet. Etenkin oli sellaisia vanhoista päärmäkirjeistä. Vapaaherra G. Cederhielm oli Suomessa ollessaan vuosien 1780 ja 1788 välillä tehnyt laajoja kokoelmia Suomen historiasta ja topografiasta. Näissä tavataan osaksi sellaisiakin tietoja, joita Porthan esityksessään on jättänyt käyttämättä.
Niin on niissä muun muassa "Rovasti, tohtori Idmanin luettelo tuomareista ja virkamiehistä Suomessa vanhempina aikoma, sisältävä alla olevat vanhat tuomiot ja asiakirjat". Merkkejä siitä, että Porthan olisi sitä tuntenut ei ole Porthanin puheena olevassa julkaisussa. Niinpä asettaa hän Klaus Meiningin laamanniajan vuosien 1404 ja 1424 välille säilyneiden asiakirjain nojalla, vaikka eräässä Idmanin luettelossa olevassa tuomiossa Fleming esiintyy Itämaiden laamannina jo vuonna 1400. Samoin on luettelossa tuomio, jossa Bo Jonsson esiintyy laamannina vuonna 1378 ja jota Porthan ei mainitse koettaessaan saada selville Bo Jonssonin laamannina oloaikaa.[342] Mutta riittäkööt esimerkit. Tästä jo huomaa, että Porthan kokoilemisestaan huolimatta ei käyttänyt kaikkia Suomessakaan saatavissa olevia lähteitä, vielä vähemmin kaikkia niitä, jotka piilivät Ruotsin arkistoissa.