Cederhielmin kokoelmat ovat nekin todisteena siitä, miten vilkas kokoilija-into Ruotsin puolelta välittömästi vaikutti meren ylitse Suomeen. Vaikka kokoelmat ovatkin tehdyt ilman mitään tarkempaa järjestystä tahi kritiikkiä, lienevät nekin osaltaan edistäneet sensuuntaista toimintaa, joka oli Turussa vallalla. Toiselta puolen kuitenkin se seikka, ettei Porthan ole niissä esitettyjä asioita tuntenut, viittaa siihen, ettei yhteys hänen ja ruotsalaisen kokoilijan välillä ollut erityisen harras.

Porthan siis suureksi osaksi vasta tutkimuksen ja julkaisemisen kuluessa kokosi lähteitä, niin paljon kuin saattoi hankkia. Kaikkea hän ei voinut eikä koettanutkaan saada, hän tahtoi vaan laskea järjestetyn perustan, johon sitten saattoi liittää lisät kohdalleen. Kuitenkin on huomattava, että hänellä kuten muillakin suomalaisilla tutkijoilla oli se käsitys, että Suomea koskevia tietoja hyvin vähän oli saatavissa. Niinpä hän kirjoittaakin Hallenbergille, ettei muita painamattomia lähteitä liene kuin musta kirja.[343] Tällainen käsitys tietysti oli omiansa ehkäisemään Porthanin lähteiden etsimistoimintaa. Mutta muutenkin on Porthanin toiminnalla tässä suhteessa sama leima, kuin yleensä Juustenin kronikan julkaisussa: vasta vähitellen ja itse työn kuluessa muodostuu se kokonaisuudeksi.

III.

Toinen puoli kysymyksessä olevasta Porthanin tutkimuksesta oli erilaisten ilmoitusten arvon tutkiminen, syiden esittäminen puolesta ja vastaan ja vihdoin näin syntyneen historiallisen kysymyksen lopullinen ratkaisu. Koko tämä menettely tuodaan esiin itse esityksessä. Siinä eroaa tämä kritiikki siitä, jota ennen noudatettiin, se kun tyytyi useimmiten ilmoittamaan tutkimuksen tulokset tahi sen ohella yhden ja toisen syyn tulokseen, johon oli tultu, mutta ei käsitellyt asiaa kaikilta puolin julkisesti esityksessä. Toisinaan oli tämä puoli säästetty väitöstilaisuuteen, jotavastoin itse tutkimuksen tulokset esitettiin aforismeina tahi teeseinä kuten Bilmarkilla muistutukset Juustenin kronikkaan.

Tällaiselle tarkastelulle oli Juustenin kronikka epäilemättä sopivin lähtökohta, se kun oli verrattain luotettava perusta, jolle saattoi rakentaa. Olisihan Messeniuksen riimikronikka tahi ehkä paremmin Scondia illustrata myöskin sopinut sellaiseksi. Bilmark oli varustanut edellisen muistutuksilla, kuten Juustenin kronikankin, mutta oikeastaan vain alkuosan siitä ja senkin niukasti ja Porthan on selityksissään Juustenin kronikkaan käsitellyt Messeniuksen ilmoituksia aivan yhtä paljon kuin Juusteninkin. Jo Benzelius aikoinaan piti tuollaista yritystä toivottavana.[344] Mutta se olisi ollut liian epävarma perusta nyt perustettavalle Suomen historialle ja itse teos oli Porthanille paljon vieraampi kuin Juustenin asiallinen ja lyhyt esitys.

Tämän pohjalla Porthan tarkasteli kaikki saatavissa olevat tiedot ja arvosteli niitä. Ruotsissa oli Lagerbring tehnyt saman työn Ruotsin historian alalla kuin Porthan nyt Suomen, ja hänen teoksensa Swea Rikes Historia oli sen tuloksena. Esityksessään tuli hän usein koskettaneeksi Suomenkin historiaa, kuitenkin vain lyhyesti, mustaa kirjaa hän ei tuntenut. Porthan onkin sentähden kritiikissään läheisesti liittynyt Lagerbringiin, kuitenkin käsitellen laajemmin ja perinpohjaisemmin hänen esittämiään kysymyksiä ja epäilyksiä. Tästä johtuvat lukuisat sitaatit Lagerbringin teoksesta, jotka Porthanilla tavataan.

Voipa sitäpaitsi näyttää eittämättömiä jälkiä vaikutuksesta, joka Lagerbringin teoksella oli Porthanin julkaisuun. Kun Lagerbring kertoo Birgerin antamasta suojeluskirjasta Karjalan naisille arvelee hän, että sen tarkoituksena oli parantaa sitä orjan asemaa, jossa karjalaiset pakanuudesta asti olivat tottuneet pitämään naisia. Nyt Porthan kertoo asian aivan samalla tavalla, vaikka itse suojeluskirjeessä, jonka hän kyllä tunsi, nimenomaan viitataan aivan toiseen syyhyn.[345] — Toinen samanlainen tapaus on heti Porthanin ensimäisessä nootissa, hän kun siinä selvästi Lagerbringin mukaan hyväksyy Vesteråsin piispan Kaarlen kirjoitukset, joita siihen aikaan yleisesti pidettiin epäiltävinä. Porthan onkin itse myöntänyt sen merkityksen, joka Lagerbringillä oli ruotsalaisen ja samalla myöskin suomalaisen kritiikin varsinaisena alkajana, hän kun lausuu: "Kuitenkin olemme suuressa kiitollisuuden velassa etupäässä Lagerbringin työlle, joka erinomaisesti auttoi keskiajan rakentamista, ja kokoomalla kaikkialta uutterasti aineksia sekä tarkemmin tutkimalla vanhempain kirjoittajain väitteitä tuotti näitä asioita harrastaville hyväntyön. Ei hän sentään voinut ammentaa kaikkea eikä joka paikassa varautua erehdykseltä, jota ei voi odottaakaan häneltä, ihminen kun oli".[346]

Toiselta puolen erosi Porthanin kritiikki — sanottakoon se jo nyt — monessa suhteessa Lagerbringin menettelytavasta. Tämä oli kritiikissään niinkuin kirjoitustavassaan paljoa jyrkempi ja yksipuolisempi kuin Porthan eikä jäänyt koskaan selvittämään erehdyksien syytä, kun sellaisen kerran oli löytänyt. Kun tarkkaa Porthanin menettelytapaa, johtuu ehdottomasti mieleen aivan toinen, tosin paljoa kaukaisempi vertauskohta, tulee näet ajatelleeksi sitä kritiikkiä, jota benediktiinit ovat suurissa lähdekokoelmissaan ja muissa julkaisuissaan harjoittaneet.

Heidän kritiikissään huomaa melkeinpä pääpiirteenä omituisen sekotuksen kunnioittavasta varovaisuudesta vanhoja lähteitä kohtaan ja itsenäisestä arvostelusta. He ottavat huomioon kaikki asianhaarat käyttäen apunaan tavattoman laajaa oppiaan ja antavat lopullisen päätöksen erinomaisella maltilla ja hienotunteisuudella. Todella noudattivat nämät tutkijat ohjettaan, jonka olivat asettanut itsellensä: "meidän on kuljettava keskitietä ja pidettävä se kohtuuden käsky, että puolustamme järkisyillä laillisten asiakirjain oikeutta ja näytämme vääriksi laittomat joko varmoilla tahi hyväksyttävillä todisteilla". Ja he pitivät itseänsä vain edeltäjinä, joiden oli alkaminen, jotta muut kerran tarkemmin ja laajemmin tutkimalla voisivat täydentää ja lopettaa. Myöskin lohdutti heitä ajatus, että heidän työstään saattoi olla myöskin suorastaan käytännöllistä hyötyä eri tahoilla.

Ja tämän tutkimustavan mukainen oli esityskin. "On myöskin käytettävä kohtuutta itse tavassa, jolla hyväksytään tahi hyljätään, rauhallisuutta ja tyyneyttä kuten totuuden ja kristinuskon puoltajain tulee". Oli pidettävä myöskin keskitietä siinä, ettei toiselta puolen liiaksi innokkaasti kumottaisi sitä mikä on väärää, toiselta taas ei pitäisi peitellä sitä totuutta, jonka tuo esille.[347]