Nämät aatteet ovat paljon lähempänä Juustenin kronikan kritiikkiä ja esitystapaa, kuin valistusajan kirjoittajain teoksissa tavattavat. Juustenin kronikassa tosin on paljon, joka muistuttaa Lagerbringin menettelyä, mutta, kuten mainitsimme, on itse kritiikissä eroa. Samaa voimme sanoa Schlözerin ja hänen heimolaistensa teoksista eikä Porthanilla sitäpaitsi ole heidän useinkin opettavaa tahi syyttelevää stiiliään. Kuitenkin luulisin tästä huolimatta, että yhtäläisyys Porthanin Juustenin kronikan ja benediktiinien sekä muidenkin vanhempain kokoilijain teosten välillä johtuu enemmän samanlaisista oloista ja yhdenlaisesta ajatustavasta tahi jonkinlaisesta hengenheimolaisuudesta kuin mistään suoranaisesta vaikutuksesta.
En ole näet tavannut minkäänlaisia viittauksia siihen, että Porthan oli heidän teoksiaan käyttänyt ja laajemmalti tuntenut. Luennoissaan arkeologiasta hän kyllä luettelee useita benediktiinein diplomaatisia teoksia, m.m. "Mabillonin erinomaisen teoksen De re diplomatica, joka paljon auttaa diploomien tutkimisessa, mutta vähemmän arvoinen on Maffei, Historia Diplomatica. Sitä täydellisempi on Nouveau traité Diplomatique, jonka muutamat benediktiinimunkit ovat julkaisseet" j.n.e.[348] Mutta hän piti luentonsa vasta vuonna 1800 enkä ole tavannut mitään merkkejä siitä, että Porthan milloinkaan olisi harrastanut diplomatiikkaa. Ja luettelossa, jonka hän antaa yliopiston kirjaston kirjoista, puuttuvat kerrassaan benediktiinien suuret lähdejulkaisut.[349]
Oli kuitenkin muitakin valmistavia tutkimuksia, kuin Lagerbringin epookkia tekevä teos. Paitsi tätä ja useita ruotsalaisia erikoisjulkaisuja, jotka noita kysymyksiä koskettelivat, oli, kuten jo mainitsin, 18. vuosisadan turkulaisissa väitöskirjoissa samoja asioita käsitelty. Ensi sijassa olivat Scarinin ja Bilmarkin selitykset Juustenin kronikkaan.
Porthan ei ole niitä melkein milloinkaan maininnut, ainoastaan joskus hän viittaa niihin moittiakseen niitä jostakin virheestä tahi mainitessaan lähteen, jonka ovat julkaisseet. Kuitenkin saattaa väittää tuon Porthanin tutkimusten syrjäyttämän kirjallisuuden vaikuttaneen hänen menettelyynsä jotenkin tuntuvasti. Siinä oli asetettu kysymyksiä kriitillisen tutkijan ratkaistaviksi, siinä oli väitteitä, jotka vaikuttivat uuden tutkijan menettelyyn joko positiivisesti tahi negatiivisesti.
Niin selittää jo Bilmark, ettei suomalaista Folqvinusta saisi sekottaa virolaiseen, joka eli samaan aikaan, vaikka Porthan seikkaperäisesti esittää syyt tähän väitteeseen. Edelleen huomauttaa hän sitä merkillistä seikkaa, että kolme Turun piispaa perätysten olivat olleet kuninkaan kanslereita, selittäen sen niin, että epävarmat olot maassamme vaativat lähempää liittymistä Ruotsiin. Myöskin on hän Scarinia seuraten pitänyt mahdottomana, että Henrik olisi ollut Suomen ensimäinen piispa, hän kun jo ennestään oli Upsalan hiipan kantaja. Eroavia mielipiteitä Eerikin ristiretken ajasta Bilmark myöskin koskettelee, vaikka hän tässä tulee tuohon merkitsemättömään tulokseen: "Mutta tämän riidan sovittaminen ei ole minun tehtäväni".[350]
Porthan on tullut samoihin tuloksiin käsitellessään noita kysymyksiä, ja täydellä syyllä. On sitten vielä toisia tapauksia, joissa hän on mielestäni liian keveillä syillä yhtynyt siihen asti Suomessa vallalla olleeseen mielipiteeseen. Niin on se mielipide, että kuningas Eerik oli sijoittanut ruotsalaiset uutisasukkaat Uudellemaalle jokaisessa sitä asiaa koskevassa väitöskirjassa tavattavana ja niistä on se kulkenut Porthanillekin, vaikka kyllä on huomattava, ettei tämä sitä ilman tarkkaa tutkimusta hyväksynyt. Suuresti on se vaikuttanut koko hänen käsitykseensä noista ajoista, määräten luultavasti muun muassa hänen mielipiteensä siitä, milloin ruotsalaiset lainasanat tulivat suomeen.
Kuitenkin tulee muistaa, että tämä vanhempi tutkimus oli samalla laskenut liikkeelle tavattoman joukon perustelemattomia tietoja, jotka Porthan nyt kumosi kriitillisillä tutkimuksillaan. Näitä oli enemmän kuin noita varmoja ilmoituksia, joihin hän saattoi liittää omat tutkimuksensa ja jatkaa niitä. Niiden näyttäminen vääriksi oli juuri Porthanin kriitillisen toiminnan päätehtäviä ja sen hän saattoi tehdä usein vetoamalla ennen tuntemattomiin lähteihin, jotka hän samalla julkaisi. Näin liittyi hänen kriitillinen toimintansa välittömästi hänen julkaisemistoimintaansa.
Samalla kun Porthan näin kriitillisesti arvosteli kaikkia ilmoituksia tuli hän myöskin arvostelleeksi koko sitä kirjallisuutta, jossa nuot ilmoitukset tavattiin. Erinomaisen laajalti hän onkin sitä ottanut huomioon. Mainitsematta hän kumminkin jättää varsinaisen rudbeckiläisen suunnan, jonka seikkaperäinen kumoaminen olisi ottanut tarpeettoman suuren tilan ilman vastaavaa hyötyä. Sentähden hän vain parissa kohdassa mainitsee Rudbeckin mielipiteet, toisessa näistä sentähden, että vasta ilmestynyt Thuneldin maantiede oli ne hyväksynyt. Myöskään ei Porthan ole käsitellyt Johannes eikä Olaus Magnusta eikä Messeniuksen aikuista kirjallisuutta muuta kuin sivumennen. Mutta siltä voi sanoa, että Porthan on ottanut teokseensa melkein kaiken mitä käsiteltävältä ajalta oli maastamme tunnettua. Niin on hän antanut luettelon virkamiehistä kunakin aikana, vieläpä mahtavista ylimyksistä ja heidän suvuistaan sekä vaiheistaan. Hän on käsitellyt valtiollisia tapahtumia ja sotaretkiä yhtä hyvin kuin kirkon olojakin. Ei missään ruotsalaisessa piispain kronikassa tahi kirkkohistoriassa ole ainetta käsitelty näin laajalta kannalta. Esityöt, jotka Porthan teoksessaan tarjosi, muistuttivat melkein jotakin asiasanakirjaa, ne olivat ensyklopeedisia luonteeltaan, niinkuin kaikki nuot muut teokset eri aloilta, joita tavallisesti merkittiin nimillä "Bibliotheca" tahi "Thesaurus". Mutta ainekset olivat ryhmitetyt asialliseen ja samalla kronoloogiseen järjestykseen ja liittyivät kiinteästi toinen toisiinsa. Hänen teoksensa suuri ansio onkin, että se on koonnut kaiken tuon hajanaisen kirjallisuuden yhteen kohtaan, josta sitten helpolla saattoi löytää mitä tarvitsi. Hän oli täten tehnyt samansuuntaisen työn Suomen historialle kuin Warmholtz Historiskt Bibliothek nimisellä julkaisullaan Ruotsin historialle, sillä erotuksella, että jälkimäinen antoi aivan ylimalkaisen luettelon lähteistä, kun taas edellinen viittasi kuhunkin erikoiskohtaan niissä ja sitä arvosteli yksityiskohtiin asti.
On kuitenkin asioita, joita turhaan etsii tästä varastosta tulevaa Suomen historiaa varten; erittäinkin ovat poisjääneet varsinaiset n.s. antikviteetit. Vanhoja rahoja, joita oli maastamme tavattu, ei ole milloinkaan mainittu, vaikka ne kyllä herättivät muitten tämän ajan tutkijain huomiota. Erittäinkin oli väitelty rahoista, joiden arveltiin olevan piispa Henrikin maahan tuomia, vieläpä hänen nimellään lyötyjäkin. Niinikään ei ole minkäänlaista kertomusta ruotsalaisista linnoista maassamme, joita kuitenkin Palmsköld kokoelmissaan kuvaa, mainiten niiden kaikkein vanhimpia muistomerkkejä.[351]
Laurentius Suurpään ajasta asti lakkaa Porthan luettelemasta maan hallinnollisia virkamiehiä. Syynä siihen oli se, että Caloniuksen omistama v. Stiernmanin Höfdinga Minne oli joutunut kadoksiin eikä toista kappaletta tästä käsinkirjoitetusta teoksesta ollut saatavissa. Se oli ollut kadoksissa vuodesta 1793 asti, ja oli Porthan sitä turhaan etsinyt pitäen sitä välttämättömänä Juustenin kronikkaansa varten.[352]