Näin ollen ei Porthan voinut laajemmalti ottaa Venäjää koskevia kysymyksiä erityistutkimuksensa aiheeksi. Sen sijaan oli Porthanin yhteys Ruotsin kanssa yhä lujittunut monenlaisten kosketusten kautta siltä taholta. Hän tuli myöskin matkoillaan siellä tutustumaan ruotsalaisiin lähteisiin ja ruotsalaisten oppineitten seurain jäsenenä oli hän velvoitettu käsittelemään niiden julkaisuissa joitakin kysymyksiä alaltaan. Kun näiden melkeinpä täytyi olla yleisempää laatua, tuli Porthan helposti valinneeksi kysymyksiä, jotka, samalla kuin liittyivät hänen omiin tähänastisiin tutkimuksiinsa, käsittelivät ruotsalaista tahi yleensä pohjoismaiden historiaa.
Lähimpänä aineena olivat Ruotsin puolella asuvat suomalaiset, joista Porthan kirjoitti tutkimuksen "Om de på Svenska sidan boende Finnar" Turun lehtiin vuonna 1793. Tähän hän sai tilaisuutta sen kautta, että useat ruotsalaiset kokoilijat vähää ennen olivat julkaisseet kokoelmansa maakunnista, joissa suomalaisia asui. Niin Hülphers vuonna 1789 painatti viidennen osan kokoelmistaan "Samlingar til en Beskrifning öfver Norland" ja Linderholm vuosina 1788 ja 1790 "De Fennonibus Wermelandiae" j.n.e. Kirjoituksensa alussa huomauttaakin Porthan, että hän tahtoo näistä hajanaisista lähteistä koota yhtenäisen kertomuksen, etenkin kun Turun sanomain lukijoilla ei liene tilaisuutta noihin kaikkiin tutustua. Että kirjoitus ilmestyi vasta 1793, siihen oli nähtävästi syynä se, että Porthan vasta myöhemmin sai tiedon tätä alaa koskevasta uudemmasta kirjallisuudesta. Niin sai Turun yliopisto vasta vuonna 1792 Upsalan yliopiston väitöskirjat vuodesta 1789 alkaen, joissa oli toinen osa Linderholmin väitöskirjaa.[416]
Aine ei kuitenkaan vetänyt Porthania puoleensa vain sentähden, että se käsitteli omaa suomalaista sukua olevaa maaseutuväestöä, sen kieltä ja tapoja. Päinvastoin tuntuu hyvinkin luonnolliselta, että se huvitti tutkijaamme senkin tähden, että se oli läheisessä yhteydessä kysymyksen kanssa suomen kansan alkuperästä ja alkukodista. Scarinin ja Bilmarkin edustama ajatussuunta piti Pohjois-Ruotsin ja Norjan rajamaita suomalaisten alkukotina ja Vermlannin suomalaisia jäännöksenä tästä alkuperäisestä asutuksesta näillä seuduilla. Vielä 1785 oli Bilmark tuonut esille tämän väitteen kirjoituksessa "De regihus Finlandiae".[417] Kun Porthan nyt nojautuen viimeisiin ruotsalaisiin tutkimuksiin todisti täällä asuvat suomalaiset aivan myöhäisenä aikana sinne muutetuiksi, tähtäsi hän Bilmarkin edustamaa ajatustapaa vastaan ankaran iskun.
Porthanin viimeisinä elinvuosina joutui kysymys näistä Vermlannin suomalaisista vielä kerran hänen huomionsa alaiseksi. Eräs suomalainen ylioppilas Johan Ahlberg oleskeli sikäläisellä suomalaisalueella lopulla vuotta 1801 ja Porthanin pyynnöstä kertoo hän oloista siellä. Ahlberg oli valmis jatkamaan tutkimuksiansa ja kirjoittamaan väitöskirjan "Medelpadissa, Helsinglannissa ja Gestriklannissa, Vermlannissa sekä Taalain maassa olevista suomalaisista" Porthanin johdolla tarkastettavaksi. Nimenomaan huomauttaa hän, että Porthan ei voisi kirjevaihdon kautta tutkia oloja täällä, vaan tarvittaisiin siihen jonkun suomalaisen tutkijan oleskelua paikkakunnalla.[418] — Mutta sen jälkeen ei ole yrityksestä mitään tietoa.
Ensimäiseen julkaisuunsa kirjallisuus-, historia- ja antikviteettiakatemian toimituksissa oli Porthan ottanut aineen, joka kuului suorastaan Suomen historiaan. Se oli hänen tulopuheensa, josta ennen puhuin. Sen aine oli kylläkin omiansa kiinnittämään huomiota puoleensa; siitä olisi todistuksena akatemian sihteerin vastauskin, jos tuollaisiin korupuheisiin voitaisiin suurempaa arvoa panna. Siinä on kuitenkin huomattava yksi kohta, vakuutus, että akatemia valitessaan Porthanin jäsenekseen "ei ole etsinyt vain sitä apua, jota nero ja oppi aina tarjoovat, vaan erittäinkin hyötyä, jota ei kukaan muu kuin Porthan ole voinut tuottaa". Sillä hän yksin oli kykenevä edustamaan Suomen historian tutkimusta akatemiassa.[419] Vaikka siis Porthan saattoi tarjota Suomen historiasta sellaisenaan aineita, jotka sopivat akatemian julkaisujen palstoille — sellainenhan oli paitsi tulopuhetta myöskin ennen mainittu kirjoitus suomensukuisista kansoista — huomaamme hänen piankin kääntyvän aloille, jotka samalla koskivat naapurimaitten historiaa. Kun Venäjän historiaa koskeva aine sitten epäsuotuisten olosuhteitten tähden viivästyi, ryhtyi Porthan Skandinaavian vanhempaan historiaan. Tämä aiheutti kirjoituksen "Försök at uplysa Konung Aelfreds geographiska Beskrifning öfver den Europeiska Norden", joka julkaistiin yllämainitun akatemian toimitusten kuudennessa osassa.
Tämä Alfredin kertomus oli jo aikaisin herättänyt Porthanin huomiota sentähden, että se sisälsi tärkeitä tietoja suomensukuisten kansojen vanhemmista asuinsijoista. Jo väitöskirjassa "De Bircarlis" oli siitä mainittu ja huomautettu, että Langebekin editiooni kertomuksesta oli virheellinen. Kahta vuotta myöhemmin on Porthan laajasti tehnyt selkoa kainulaiskysymyksestä väitöskirjassaan "De antiqua gente Quenorum" esittämällä kveenejä koskevan kohdan Alfredin esityksestä ja selitellen sitä. Paitsi Langebekin tuntee Porthan nyt myöskin Forsterin editioonin teoksesta, mutta ei Barringtonin esitystä. Jos Porthan tutkiessaan kainulaisia usein oli ottanut huomioonsa Otherin Peripluksen, niin antoi lopullisen aiheen sen julkaisuun toisen sukulaiskansan tutkimus. Itse kertoo Porthan, että hän kääntyessään permalaisiin aikeissa jatkaa kirjoitussarjaansa suomensukuisista kansoista tuli kirjoittaneeksi selitykset Periplukseen.[420]
Nordinin kanssa Porthan sitten keskustelee kirjeellisesti tuosta Alfredin kirjoituksesta ja tiedustelee häneltä Barringtonin editioonia, jota Nordin ei kuitenkaan tuntenut. Nordin kehottaa Porthania kääntymään British Museumin hoitajan puoleen englantilaista kirjallisuutta saadaksensa teostaan varten. Tämä oli helmikuussa 1791.[421] Varmaankin varsinainen kirjoituksen selittely tapahtui näihin aikoihin, sillä joulukuussa vuonna 1794 kertoo Porthan, että hänen memoaarinsa aineesta on valmiina. Hän aikoo jättää sen kirjallisuusakatemialle, mutta pelkää, että se jo on nukkunut, ja siltä varalta hän tuumii muuttaa tämän ynnä muita memoaarejaan latinalaisiksi väitöskirjoiksi.[422] Kuitenkin Porthan vielä 1795 viimeistelee kirjoitustaan, hankkien silloin Aurivilliuksen kautta anglosaksilaisen sanakirjan Upsalasta[423] ja Caloniukselta Saksan keskiajan maantiedettä koskevan teoksen.[424]
Porthanilla oli käytettävänään kaksi eri jäljennöstä asiakirjasta, Spelmannin ja Barringtonin, mutta itse käsikirjoitusta hän ei tuntenut. Tästä oli seurauksena, että hän tuli painattaneeksi tekstiinsä, jossa hän pääasiallisesti seuraa Barringtonin tekstiä, muutamia tämän huolimattomuuksia ja painovirheitä. Mutta nämät koskivat vain sivuasioita. Hänen muistutuksensa ovat laajat ja käsittelevät asiaa erittäin tarkoin. Forsterin tunnetut muistutukset ottavat melkein puolta pienemmän alan, Langebekin muutamista huomautuksista puhumattakaan. Mutta tärkeämpi on niissä esiintyvän kritiikin arvo. Hänen tekstin tulkitsemisensa ja sen yhteydessä olevat selitykset edustavat käsitystapaa, joka parhaiten sopii sekä sanaetymologioihin että maantieteelliseen kokonaisuuteen. Tässä on Porthanin onnistunut löytää useita ennen huomaamattomia selitystapoja, joista esim. Sillende nimen selittäminen on huomattava. Lisättäköön tähän myöskin, että Porthan myöhemmin eräästä käsinkirjoitetusta muistiinpanosta päättäen vertasi sanaa Syssyle Schlesiaan. Useat hänen edeltäjistään seurasivat liiaksi sanojen etymologiaa ja heidän hypoteesinsa tulivat sentähden kovin rohkeiksi, kun maantieteellisiä käsitteitä pidetään silmällä. Porthan osasi yhdistää molemmat vaikeudet niin, että tuli luontevaan ajatukseen. Eräs hänen seuraajansa on arvostellut hänen tutkimustaan näin: "Hän on siinä antanut verrattoman todisteen opistaan ja tarkkanäköisyydestään, hän on itse, vaikka hänellä oli sellainen mies kuin Langebek edeltäjänä, tehnyt niin monta korjausta selityksiin ja käännökseen ja perustellut kaiken niin perinpohjaisilla todisteilla, ettei voi kyllin ihmetellä hänen tietojaan kielessä, joka on niin eroava hänen äidinkielestään, kuin anglosaksin kieli todella on suomen kieleen nähden".[425] Tähän suuntaan ovat viime ajan tutkijatkin tällä alalla arvostelleet Porthanin teosta.[426] Sen ajan tutkijoista ainakin Schlözer sitä suuresti kiittelee, käyttäen esityksissään Porthanin antamia selityksiä.[427]
Kun Porthanin laitos Otherin matkasta oli ilmestynyt, sanoo hän olevansa utelias näkemään miten sitä arvostellaan Tanskassa ja Saksassa, hän on näet siinä mennyt hiukan niiden rajojen ylitse, jotka hän muuten on pannut tutkimuksilleen.[428] Se oli hänen ensimäinen aineensa, joka aiheeltaan oli yleisskandinaavinen; näemme, että se oli alkuna muihin samanlaisiin. Ja samaan aikaan alkaa myöskin hänen yhteytensä tanskalaisten oppineitten kanssa. Vuosina 1787 ja 1788 olivat P.F. Suhm ja Porthan vaihtaneet keskenänsä jonkun kirjeen. Mutta vasta vuodesta 1797 alkoi jälkimäisen yhteys tunnetun tanskalaisen polyhistorin Nyerupin kanssa. Se ei johtunut suomenkielisten kansain tutkimuksesta saaduista yhteisestä intressistä, vaan pikemmin yleisistä kirjallisista harrastuksista. Mahdollisesti aiheutti sen skandinavismi, joka 1790 luvun lopulla levisi pohjoismaissa. Nyt vasta joutuikin Porthan lähempään yhteyteen tanskalaisen tieteen kanssa.
Yhtä yleinen aineeltaan ja sen kautta samaten omiansa herättämään laajempaa huomiota oli Porthanin viimeinen suurempi julkaisu: Ad recensionem Bullarii Romano-Sveogothici, a Nobil. a Celse editam, accessio. Julkaisun aiheena olivat Fredenheimin Roomasta hankkimat paavien bullat, jotka saapuivat Ruotsiin 23. p. marraskuuta 1783. Nordin teki näistä luettelon, jonka hän esitti kuninkaallisessa kansliakolleegiossa 1. p. joulukuuta samana vuonna.[429] Luettelon lähetti Mennander senjälkeen v. Celselle, jotta tämä voisi esittää bullain sisällyksen erityisessä julkaisussa. Se oli aijottu jatkoksi hänen teoksensa "Recensio Bullarii" ensi osaan, joka käsitti jo ennen Ruotsissa tunnetut bullat ja viittasi niitä mainitseviin teoksiin. Mutta v. Celse oli tuskin päässyt työnsä alkuun, kun hänet kohtasi kuolema.