— Kuinka niin?
— Kun ihmisiä aina vaan syntyy ja niin harvoin kuolee.
— Entä sitte?
— Mihin ne kaikki mahtunevatkin?
— Jaa.
— Aina melkein sanotaan uudenvuoden päivänä kirkossa, että syntyneitä on enempi, kuin kuolleita.
— Niin, ihmiset lisääntyvät maan päällä.
— Mitä siitä peräksi tullee?
— Se on, ja olkoon, luulen ma, meiltä peräti salattu. Tuommoinen keskustelu tapahtui kahden viisaan miehen välillä Pynnölän pirtissä, tuolla pitäjään takamaalla, missä nykyään jo on uutistaloja ja torppia taajassa todistamassa viljelyksen valloittamaa voimaa. Toinen keskustelijoista oli pitäjän mestari, kunniallinen suutari Joel Sunkreini, ja toinen oli yhtä etevä-arvoinen ja samaten "hyvin konstins' oppinut" pitäjän räätäli, Isak Malakias Saksmanni.
Eräänä talvis-iltana — se oli lauvantai neljättä adventtisunnuntaita vastaan — niin, silloin istuivat nuo mestarit Pynnölän pirtissä, toinen perä-, toinen ovensuu sängyn laidalla. Molemmat olivat paratiisin puvussa, sillä he olivat juuri tulleet kylpemästä. Talon uudessa saunassa oli kuppari-Kaisan sanan mukaan sinä iltana ollut erinomaisen hedelmällistä löylyä.