"Pyytäisin minä, hyvä seurakunta, teiltä housun paikkaa; miltä kyynärän, miltä kaksi, miltä korttelin kolmatta kyynärätä".
Siihen vastaa pikku Matti perässä tulevasta re'estä sortumattomalla, kimeällä äänellään:
"Hei, verkasen poika, johan siitä tulee koko roimahousuuu-u-ut".
Mutta nytpä tavaton nauru kuuluu jokaisesta re'estä. Vanha muonamies Jussikin kotkottaa nauraa paksulla paasiäänellään, niin että hopeahuurre puiden oksilta melkein varisee. Teemu itse taas hymyilee tyytyväisesti, arvellen messun niin suuresti seurakuntaa huvittaneen. Mutta toisille ajatuksille tulee hän, kun Aatu, rohkein joukosta, takimmaisesta re'estä huutaa: no, sun pahuus, täysi pappi mar sinä oletkin, kosk'on messukasukkakin hartioillasi! Eikä suinkaan messu oikein ilman käykään, häh?
Teemu kurkisti ja kurkisti, kääntyi ja katsoi, mutt'ei sen selvempää asiasta saanut. Vasta metsässä, kun mekko ja nahat ketteryyden saavuttamiseksi oli poisotettava, huomasi hän, että hänen valkean pussimekkonsa selkämystään on vedetty tervalla aika ristinvenkale, joka melkein ulottui kauluksesta liepeesen asti. Voi hyväinen aika! Olla koko matkan toisten pilkattavana! Pari järeää kirousta pääsi Teemun huulilta; nauru ja laulu oli kadonnut, sillä ne eivät kärsi aivan törkeää leikkiäkään.
Kun halkokuormat oli rekeen saatu, palaa Rautalan työvoima kotia, aamuhämärä oli kotoa lähdettäissä, iltahämärä sinne palatessa; mutta eihän joulunaikaisessa päivässä olekaan kuin kaksi hämärää.
III.
Äkäisenä ajoi Teemu pihaan. Hevoisen talliin vietyään ja sille silppua tehtyään, hän astui pirttiin, paiskasi "kännelmöityt rasansa" (tumput, joihin kämmenen puolelle on neulottu nahkaa tahi vahvaa kangasta) muurin otsalle, heitti vihatun virkapukunsa, tuon "ristityn" mekon muuripenkille, hiipi sitten "ahen taka" (s.o. sille osalle permantoa, joka on uunin ja sivuseinän välillä), muutti siellä kuivat, lämpimät tallukat jalkaansa ja meni vihdoin toisten kanssa päivälliselle. Laasmanni oli jo ennen atrioinnut isännän kanssa ja ojentelihe nyt peräsängyssä, polteskellen kotikasvuisia piipussansa. Siitä ei tahtonut tulla puhetta väen kesken juuri minkään päiväistä. Laasmanni löyhytti savun suustansa, sylkäsi sängyn pään kohdalle sellaisella läjäyksellä, että eräs talon viidestä kanasta, joka juuri odotti Maijalta osaansa, säikähtyi ja riekahtaen juoksi sängyn alle. Tämän tärkeän, valmistavan toimen tehtyään Laasmanni lausui:
Mitä kuuluu miehet?
— Kunniaa kuin puuroa, tokasi Aatu, vieden höyryävän lusikallisen viimeksimainittua ainetta suuhunsa — hän kenties tahtoi havaita "ex analogia", yhtäläisyydestä, minkälaista tuo "kuuluva kunnia" oikeastaan oli.