Sattuiko Maria, uskalsi Koivulan Risto vihdoin häneltä kysyä.
— Ei, oli Marin lyhyt vastaus. Pois hän sitten läksi Keinumäeltä taaksensa katsomatta.
Kunnahalta katseli Halkipohjan nuoriso mustatukkaista, sinihameista impeä, hän kun riensi helevän vihreää oras-vainion syrjää kotiansa kohti. Totisena oli erittäin Koivulan Risto.
Näin kului vuosi vuodelta; Marista ei sen selvempää metsäkulmalla saatu. Mutta asia vanhettui. Pidettiin luonnollisena, että Pohjalais-Maija oli sellainen, kuin hän oli. Enemmän ihmetelty, jos hän toisellainen olisi ollut. Mari parka! Kuinka vähän kukaan ymmärsi, tai sittemmin on ymmärtänyt, mikä hänessä oikeastaan liikkui!
Niin ehti Marikin rippikoulun ikään. Ja kirkolle Sunkreini kasvattinsa lähetti, ja toimitti hänet suntiaalle korttieriin. Yhdessä Pynnölän Kallen kanssa samosivat he maanantai-aamuisin metsäpolkua kirkolle, yhdessä tulivat he takaisin perjantai-iltasin. Kolmantena oli joukossa Ullan Kalle; hän oli tosin paria kolmea vuotta vanhempi, mutta hän olikin jo kolmatta "löysiä" koulussa; ja kirkkoherra sanoi epäiltäväksi asiaksi, pääsisikö hän nytkään "edes". Suu auki oli Kalle katsonut kirkkoherraa silmiin ja mutissut hampaittensa välistä: vai niin.
Mari sitä vastaan oli osannut lukea sekä sisältä että ulkoa; olipa hän osannut vastatakin papin kysymyksiin. Se vaan oli paha, että hän joskus oli hajamielinen eikä tiennyt, mistä kysymys oli. Silloin loi kirkkoherra häneen lempeän-moittivan silmäyksen, ja Mari kuunteli taas ja katsoi suurilla mustilla silmillänsä opettajansa huuliin. Rippikoulun loppupäätös oli se, että Mari oli niiden 70:n joukossa, jotka katsottiin tarpeellisesti valmistuneiksi Herran ehtoolliselle. V:n seurakunnan lapset laskettiin Juhanneksena ripille. Sen toimituksen on jokainen lukija nähnyt, jonkatähden kertomus siitä saakin jäädä sikseen, vaikka aine olisikin kiitollinen, kuten sanotaan. Mainittakoon vaan, että suutarin Mari oli merkillisen eroava muusta joukosta. Valkea hame, päässä ei yhtään mitään, korpinkarvainen tukka vain valui hartioille. Lempeän tyynenä polvistui hän sakramenttia saamaan. Mutta kyllä olikin kirkkoväellä pakinaa "mustantokosta" tytöstä. Häntä arveltiin jos joksikin.
— Tuoko nyt on se suutarin ihmelapsi, kysäsi eräs rusthollin emäntä
Pynnölän emännältä.
— Se on Sunkreinin kasvatti, vastasi viimemainittu.
— Eikä edes liinaripsua päässä, vaikk' on pyhä toimitus ja armotyö, kuiskasi Tanomäen Priita kuppari-Kaisalle.
— Pakana kuin pakana, huoahti Kaisa hurskaasti ja pani kätensä ristiin.