— Mikä toinen? puhu tyttöni!
— Se — se, joka saattaa minut niin onnettomaksi!
— Meillä kaikilla on jäsenissämme toinen laki, joka sotii mielemme lakia vastaan, se ei tule pois juuritetuksi ennenkuin kuolemassa, vaikka tosin sen voima päivä päivältä on heikontuva.
— Ei, isä, minä tarkoitan toista. Kylän lapset sanovat minua — nyt säihkyi immen silmä — he sanovat minua vaihetetuksi. Ja minä tunnen, ett'ei se olento, joka huutaa ja hurjistuu, olekkaan minun olentoni. Onko perää, että pahalla on erityinen, salainen valta minussa, onko mahdollista, että kätkyeeseni pantiin pahuuden luomus? Sanokaa, isä kulta, sanokaa, minä olen niin onneton!
Kauhistuksella kuuli suutari hämärää selitystä siitä aatteesta, joka tytön nuoreen mielikuvitukseen oli sattumalta, kuni paha siemen varahtanut ja vihdoin koko olennon anastanut.
Ja Sunkreini selitti asiata, selitti laveasti ja juurta jaksain.
Himokkaasti otti Mari jokaisen sanan hänen huuliltansa. Niinkuin
parantava palsami oli hänestä tuo levollinen, rakkautta henkivä puhe.
Hänen kasvonsa loistivat ilosta, ja isän kaulaan karaten hän virkki:
— Minä olen siis Mari, äitivainajani oma lapsi, ja minullakin on oma sielu, Jumalan luoma, puhallus Hänen Hengestään, niinkuin olette sanoneet; minä en ole siis paljas hirveä pelätti, jonka pimeyden henki on ilmoille tuonut.
— Sinä olet oman äitisi lapsi, minun lapseni ja ennen kaikkia Luojan rakkauden lapsi; älä enää laske tuollaista ajatusta mieleesi: se on vaan kiusaus.
— Ja se on minua kauvan kovasti kiusannut. Tuntui usein niin kummalliselta — älkää vain suuttuko isä kulta — tuntui usein niin kummalliselta, ollessani täällä yksin kotona.
Kun tuuli humisi pihlajassa ja sinikukat nyökyttivät päitänsä, tahi kun littoskiveltä katselin kauvas, kauvas taivaan rannalle, niin silloin tuli niin kovin ikäväni. Muistin äitivainaatani, ja hänen kuolemansa kalpea kuva on aina ollut edessäni. Kun vaan panen silmäni kiini, niin muistan viimeisen yön, jonka olin äitini kanssa; muistan, miten hän sairasti ja huokaili koko yön, siunaili minua ja silitteli päätäni; silloin tartuin häneen ja luulin kuoleman ottavan minutkin. Aamulla kuulin kummallista puhetta, josta ymmärsin lasten pitäneen minua jonakin oikein suurena hirviönä. Ja samallaista puhetta olen kuullut yhä edelleen.