Ja siihen juttuun kävi muijatusina kiini, kuin koira kalikkaan. Klihdat melkein taukosivat työstänsä yleisen hartauden takia, joka jutun johdosta oli ilmaantunut Pynnölän pellavariiheen. Siellä sitä suutarin Mari maalattiin jos jonkin karvaiseksi.
— Niin se Koivulan Ristokin on olevinaan yli muita, "fiini ja ylösotettu", selitti Kalterin Ulla, käy simisäkissä ja vapriikin verassa, että läikkyy — —
- Ja paikkauttaa joka viikko saappaitansa Sunkreinilla lisäsi
Kairaniemen Eriika.
— Niin poika saa elää oman päänsä mukaan; ei ole isää eikä äitiä parempaan neuvomassa.
— Vielä se sen taitaa, vaikk' on taatimiehiä. Kummia kuuluu, maailma on villissä; ihmiset puhuvat tyttörassusta vähän niin ja näin, valitteli Tanomäen Priita vastaukseksi Eriikan puheesen.
— Voi nyt, voi nyt, vai niin, no kun yhdeksän sutia, kuului kymmenkunnilta naispuolisilta huulilta.
Luhassa loukutti pellavia Pynnölän miespuolinen talkooväki. Siellä ärähti vähäsen isäntä, ja heti akkojen arvostelu taukosi, ja Mari jäi rauhaan.
Silloin muijien suu kävi supukalle, tulta iski Tanomäen Priitan silmä, ja kiukkuisen voimakkaasti raatelivat klihdan rautaterät pellavasormaisia: seka-äänisesti läikkyi taaskin klihtojen kymmenlukuinen kuoro, jota viisi loukkua luhan puolella säesti.
— Hyvää huomenta, kuului riihen portailta, vähän ruotsinvoittoisesti.
Taukosi silloin Tanomäen Priitan klihta, joka oli lähinnä ovea ja kummastuneena katsoi Priita tulijaa.