— Eikä sama toivo.
— Niin, niin.
— Eikä sama voima kärsimään.
— Ei.
— Eikä sama ylevä esikuva.
— Ei; mutta älä tuomitse onnetonta isääsi liian ankarasti, Mari, puhui vieras; minua petettiin hirmuisesti; juonilla saatiin minä siihen luuloon, että äitisi oli uskoton minulle, ja ennenkuin asian laita selveni, olin jo laivalla tarkan valvonnan alla. Sattumus teki, ett'en voinut palata, ennenkuin monen vuoden perästä, monen pitkän vuoden, joiden jokainen päivä tiesi kertoa niin paljon kavaluudesta ja itsekkäisyydestä. Ei ihme, jos onneton isäsi, paljon kärsittyään, on menettänyt uskonsa hyvään voimaan ja näkee maailmassa paljaita houkkioita.
— Onneton, huokasi Mari.
— Jää tänne, tyttöni, jää, se on ehkä sinulle ja minulle paras.
— Herran kiitos, sanoi Sunkreini, korkeimman käsi johtaa elämämme juoksun.
Ja niin se asia päätettiin kaikessa sovinnossa; ja puolipäivän aikaan lähti vieras herra pois.