— No, mitä niistä, rauhoitti Laasmanni, mutta tiedätkö, mikä arkkipispa on?
— Se on se pispa, joka arkkia tekee, tiemmäkin; eihän virsikirja- eikä katkismus-pispat semmoisiin joudu. Mutta kukas tietää, mikä se korttipelipispa on? se on se, joka — — niin se on yksi kulkevainen matkamies ijäistä kotoa kohden: Juhan Herman Laasman.
— Voi, mies parka, olisit Turussa ollut, niin tietäisit: arkkipispa panee kasukat kaikkien pappien hartioille — — ja — — ja Mikkolan Janne, joka käy Tampereella papinkoulua, on puhunut joskus ristiretkistä; tiedätkö, mitä ne ovat?
— Onko ristiretki sama kuin halkoretki? kysäsi pikku Matti ilkkuen.
Teemu ei viimeistä kysymystä kelpoon kuullutkaan, Laasmannille hän vaan tiuskasi äreästi: älä tuiki mies, olenko minä sinun pilkkasi, hää?
— Et, et, vastasi Laasmanni, älä leikistä suutu. Ja jo loppui atria, ja loppuipa miesten sanasotakin, kun pirttiin astui isäntä. Hän oli vanhanpuoleinen mies, jonka päähän oli eksynyt joku ennen aikainen harmaa karva. Puettuna viheriäiseen ihotröijyyn ja kapulaisiin housuihin, näytti hän kunnioitettavalta, arvonsa tuntevalta isäntämieheltä. Hänelle sanoi Laasmanni:
Antakaas, isäntä, taaskin korttelin verta! Vakavasti astui isäntä kamariin ja pian oli hän tuonut pyreilevän korttelin pöydän kulmalle; ja pian oli sen sisällys neljän miehen väljäin kulkkuin kautta osannut tiensä vihoviimeisiin tislauskoneisin. Sovinto ja suosio oli miesten keskuudessa täydellinen. Mutta siitä päivästä oli Teemun liikana nimenä halkopappi, jonka toisintona kuitenkin usein oli Prunkkaalan pappi. Jospa siis Teemu olisikin unhottanut uuden mekkonsa, niin hänen uusi nimensä oli unohtumaton.
IV.
Samana talvena ajoi eräänä iltana, kun myllyntyö jo oli melkein päätetty, Rautalan pihaan muuan laiha, kelmeä mies kimolla hevosella. Ajaja ja ajettava näyttivät kilpailevan siitä, kumpi heistä laihempi olisi — tuskin kadehdittava etu tosiaan. Hän sai ruokaa kuin kulkevainen ainakin — silloin ei asetukset kulkureista suinkaan olleet niin ankarat kuin nyt! Hän oli puhelias, milt'ei leikillinen mies. Surullisella hymyllä osoitti hän housujensa vahvuutta, jonka ne alinomaisella paikkauksella olivat saavuttaneet; niissä oli, sanoi mies, "paikka paikan päällä". Hänestä ja Laasmannista tuli pian hyvät ystävät. Saatiinpa selvälle, että mies haki tölliä itselleen, eli niinkuin hän kotipaikkansa murteella lausui: "hän haki tolppaa". Laasmanni, rikkiviisas, sanoi tietävänsä kaksikin tolppaa, ja oikein hyvää. Ja luottaen Laasmannin lupaukseen ihastui miesparka ikihyväksi, ja ryyppy ryypyn perään naukattiin tuon kunnon tolpan toimittajan kanssa.
Tiedätkö, lukijani, mitä varten torppari iloitsee kuullessaan saavansa hyvän torpan? Siksi, että hän kokemuksesta tietää, millainen huono on.