"Ameriikassa mammaseni, Ameriikassa, tuolla ihanteiden maassa, missä joka mies on 'mister' — en minäkään siellä muuta nimeä kuullut kuin mister [englantilainen sana, suomeksi herra] Hömpl — — jaha, tuossa nuori mister Laurila — Saarles mi darling, hou du ju du? [Tarkotti sanoa: 'Kalle veliseni, mitäs kuuluu?'] Wie steht es, multtofretto assee emaapel —"
Näin se puhui Kallen edessä, ja Kalle avasi suuret siniharmaat silmänsä selki seljälleen, katseli ja kuunteli ihmeissään tuota muukalaista sanain tulvaa, kuunteli hetkisen, veti sitten suutansa naurun mareesen ja purskahti viimein makeaan nauruun.
"Uott? mitä nauraa trenkää? Kaksi vuotta ja 3 kuukautta kuullut paljasta engliss, forgeted Suomi — miks sitä naurat? terve nyt vaan, kyllä tästä tolkkuun tullaan kuin ehditään."
"Oletpa mies kiertänyt maailmaa, missä nuot höyhenet ovat kasvaneet sinuun", kysyi Laurila.
"Ai, Sir, siellä, siellä mies edistyy, siellä minulla on suuri talo, 20 hevosta, 70 lehmää, puolentoista tuhatta lammasta — — mutta yksi puuttui, (tässä laski Arvi kätensä sydämelleen) — ei ollut elämän kumppania."
Emäntä oli tähän asti ollut jokseenkin odottavassa asennossa, mutta nyt sen kasvot kirkastuivat, nyt hän astui aivan Arvin rinnalle, laski kätensä hänen kaulalleen ja sanoi itkien: "voi että minun piti vielä plikkuuden aikaisen ystäväni Leenan pojan näkevän tuommoisena miehenä, oh hoo, oikeinhan siitä Arvista on tullut viini herra — ja puolentoistatuhatta lammasta!"
Käyttäen hyväkseen näin edulliseksi käynyttä asemaansa, lausui Arvi: "Mutta oma maa mansikka, muu maa mustikka, olen aikonut antautua isänmaan ystäväksi ja asettua suloiseen Suomeemme asumaan — ja nyt kysyn teiltä, mister ja missis [suomeksi: herra ja rouva] Laurila, tahdotteko lahjoittaa minulle Sannan käden ja sydämen?"
"Olen ollut kolmattakymmentä vuotta jo isäntänä", puhui Laurila ja meni ottamaan kaapin päältä tupakkakukkaronsa, "muttei meitä ole ikänä kissiksi eikä missiksi haukuttu, ja paras on että saamme pitää omat inhimilliset nimemme — Sannan käsi ja sydän taas ovat siellä missä Sannan muukin ruumis."
"Etkös ymmärrä", muistutti emäntä, "ei Arvi sitä niin pookstavillisesti tarkoita."
"Kyllä minä yskän ymmärrän", sanoi Laurila äreästi, osoitti ovea ja sanoi Arville: "tuoss' on viis' hirttä poikki."