Porstuaan tulvaa avatusta pirtinovesta lämmin löyhkä Laurilan vaimoväen päiden kohdalta, kynnyksen tienoitse tunkee ulkoa heidän kanssaan pakkanen harmaana höyrypatsaana.

Mutta ei anna sepän Anni heidän vielä pirttiin mennä; ensin vie hän Laurilan emännän tyttärinensä porstuanperä-kamariin kahveeta ja viiniä saamaan; "vasta sitten saavat he pirttiin mennä katsomaan nuorten iloa. Ne niin kiusasivat jo pyhäin päivästä asti seppää, että vaan piti keskispyhänä huone heille annettaman; sanoivat, että kyllä he itse pelmannin kustantavat. Seppä oli aatellut, että miksikäs se huone siitä tulee, ja sopihan vähän iloksi panna, kun hänkin on Juhannes, ja keskispyhänä on Juhanneksen päivä." —

Saali hartioilla astui Laurilan emäntä tyttärensä kanssa pirttiin; siellä juuri oli lopetettu purpuri, pelimanni huokasi ja tanssiväki huokasi pyhkiellen hikeä otsistansa, sillä "hiki siinä tuli kuin hyvässäkin työssä." Naisia istui peräpenkillä, miehiä pitkällä penkillä sivuseinällä; varakas seppä oli pannut oluthaarikan kulkemaan miehestä mieheen, toisen naisten riviä kiertämään. Päreistä oli tehty muutamia kynttiläpihtiä, jotka olivat ylhäälle seiniin kiinnitetyt; kaksi kynttilää oli pöydällä, kolmas muurin päällä; ja tavan takaa niisteli kynttilöitään seppä, kävellen pitkin seinuksia.

Mutta tuolla pöydän päässä pelmannin vieressä istuu — — — kuka? Sanna katsoo, katsoo, kun hän siinä äitinsä kanssa istuu peräpenkillä ja koettelee "istuuko rossi oikoisessa" — — katsoo vieläkin, ken on se mies sotilaan puvussa, haivenia ylihuulessa, se, joka puhuu pelmannin kanssa niin tuttavasti — — — nyökkää sille, ja se hänelle.

Samassa vetää pelmanni pari kertaa karheesti jousellansa, sitte kimeämmin, ja sitte alkaa tulla sävel säveleen kintuilla — — vilkas valssi — — —

Sotilaspukuinen nousee istuimeltansa, astuu sorjana ja suorana ihan peräpenkkiä kohden sanaa sanomatta, astuu ihan Sannan eteen, nostaa kätensä ohaukselle ja kumartaa Sannalle, kumartaa niin sievästi kantapäät yhdessä ja karvalakki kallellansa. Olis toisille tytöille sellaisen tempun tehnyt, taikka vaikkapa itse Laurilan emännällekin, niin eivätpä totta vieköön olisi tienneet, mitä se merkitsi. Mutta kyllä Sanna sen tiesi. Kirkonkylässä oli hän nähnyt herrain tekevän juuri samalla tavoin, kun siellä oli "paalit", joissa koottiin rahaa urpukassaan; se semmoinen kumarrus oli niin paljo kuin: "tules tanssaan kanssani!" Mutta eivät ne sepän talkoomiehet semmoisista tempuista mitään tienneet, ne vaan sylkäsivät kouriinsa niinkuin muuhunkin työhön ruvetessa, laskivat kätensä tytön vyötäisille ja sanoivat pää kenossa: "tus tanssaan!"

Kevyesti nousi nyt Sanna penkiltä istumasta, hymähti, laski kätensä toisen olkapäälle ja sanoi alkuaskeleita ottaissansa: "kas, Arvi; enpä luullut sinua täällä näkeväni."

Ja sitte sitä mentiin ympäri. Hyvän aikaa tarkasteli koko väki tuota somaa paria; poika oli niin sorja, hän kun siinä päätänsä hiukan taaksepäin kallistaen, piti oikeata kättänsä Sannan vyötäisillä, vasemmalla taas hänen kädestänsä piti kiinni. Sanna siinä nojasi hiukan päätänsä pojan rintaa vasten, vasemman kätensä antoi hänen käsivarrellaan levätä. Olipa se huimaa menoa. Vähitellen lähti liikkeelle useampia paria; toisia jo lakkasikin, mutta Sanna vaan kumppaninsa kanssa yhä pyöri, hyppi keveästi kuin lintu oksallaan; tuskin jalat näyttivät maahan sattuvan. Ensin ajatteli Sanna, että oli iloista, kun nyt tapasi vanhan koulutoverin, tapasi Arvin, jolta niin monta kirjettä oli saanut, mutta sitten ei enää aatellut mitään, tuntui vaan siltä kuin olisi ollut sisällinen pakko; viulun ääni tunki korvaan, sieluun, sydämeen, se vaati ja pakotti. Rinta huokui, silmä säihkyi, poskea poltti, mutta yhä nopeammin pyörähteli pari lakealla lattialla, kunnes yht'äkkiä kuului Kustaan viulusta karhea, järeä ääni ja soitto taukosi. Silloin jäi Sanna kumppaninensa keskelle lattiaa seisomaan. Sanna hiivi ujona äitinsä viereen, ja Arvi meni taaskin pelmannin viereen istumaan. "Hassu tyttö", torui äiti, "olisit itsesi kuoliaaksi tanssannut, ellen olisi soittoa lakkauttanut."

Ja sitte alkoi uusi purpuri. Se on yhteisen kansan keskustelutanssi, vaikk'ei siinä yleensä paljoa keskustella, mutta saa siinä ainakin keskustella, jos tahtoo.

Ja mitä siinä purpurissa Arvi ja Sanna keskustelivat? Kysytkös sitä? Kaiken iltaa oli Arvi niin paljon kuin suinkin Sannan parissa, seurasi silmillänsä häntä silloinkin, kun ei hänen likellään ollut.