— Soo, sanoi Kreeta; älyten asiaa kaiketi.
Minä ihmettelin; olin lähteä pois ja sanoin "Jumalan haltuun".
— Jumalan nimeen; niin, ota vanha mies mukaasi, sen kanssa on hyvä kulkee, sanoi Matti. En ymmärtänyt mitä myrkyn vanhaa miestä hän tarkoitti. Kotona sain sitten tietää, mitä hän tarkoitti ja Matin opetus painui syvästi mieleeni. Hyvästihän ne meidän väet ensin nauroivat, kuu heille puhuin jutun palavitsasta. Äitini virkkoi: se Matti on se rikkiviisas.
— Voi sitä Kreeta parkaakin sentään, lisäsi isäni.
Mutta se juttu ei siihen loppunutkaan.
Näyttää epäilemättä siltä kuin seuraava tapaus olisi sommiteltu eikä todenperäinen; tätä luuloa on vaikea lukijalta poistaa. Vakuutan kuitenkin, että asia on ihan tosi, uskottakoon se taikka ei. Asia oli näin: Seuraavana päivänä oli sekä Matti että isäni talossa taksvärkissä, ja äitini vei minun ja pienen veljeni Joutsenojan niitylle, hän kun sinne meni lehtiä taittamaan. Jo oli päivä kulunut puoleen; pikku veljeni makasi levollisesti pärekopassa, joka oli ripustettu ladon seinällä kasvavan kuusen oksaan, ja yksi hyvän-hajuinen lehtitaakka toisensa perään siirtyi äitini hartijoilta latoon. Ladon etehen seisahtui kerran äitini tähystellen kohti kultaista kotiamme, joka ei kaukana ollutkaan. Mitä ihmeen huijausta sieltä kuuluikaan? —
— Ai, ai nyt siellä on porsas päässyt lätistä irti ja on lapsen kimpussa, sanoi äitini.
Mutta onneksi näkyi lapsi päässeen aidan alitse ja nelijalkainen vihollinen jäi toiselle puolelle.
Tuokion kuluttua kuului aivan läheltä tuo kimeä huuhunta:
— Huni, huu, missäs Leena on, kuului ääni.