Sama, kesäkuun 30 p.
Aina vain on Yrjö levollinen ja tyyni, levollinen kuin hakotukki, joka hänen edessänsä seisoo. Kysyin häneltä tuonoin syödessämme: mikähän on edessänne teidänkin tämän maailman perästä?
"Arvatenkin kuolema", hän vastasi välinpitämättömästi.
"Mutta mitä tulee kuoleman perästä", kysyin.
"Niin, sanos muuta", vastasi hän entiseen tapaansa.
"Mitäs olette ajatelleet omasta tilastanne?"
"Mitäs mä siitä sitten ajattelen?"
"Ettekö pelkää ajatellessanne, että kerran täytyy täältä lähteä?"
"Mitäs se pelosta paranee?"
Niin hän vastasi, nuoli juurtajaksain lusikkansa, "kiitti" kädet ristissä, otti kaakkurinnahkaisen lakkinsa päähänsä ja meni pesän eteen lämmittelemään.