"Puhukaa nyt sentään!"
"Olkoon niin, et suinkaan sinä vanhan korpikratarin unia raitilla roinaa?
"Johan nyt".
"Niin: se oli aamupuolella yötä, vähää ennen päiväntuloa. Makasin sängyssäni niinkuin tavallisesti; rahapytty oli sängyn alla, ja kuu paistoi klasinmuotoisesta sisään. Olin olevinani valveilla mutta nukkua sentään taisinkin. Silloin rupesi sänkyni jalat kolkkumaan, ja hiljaa nousi sänky, ja minä sängyssä. Ajattelin, mikäs myrkky sitä sänkyä nostaa, vilkasin sivulleni, katsoin sänkyni allekin ja näin pytynkannen kahvasta käyvän niiniköyden ylös korkeuteen. Seurasin silmilläni köyttä aina korkeammalle, ja tuolla ylhäällä, niin ylhäällä että tarvitsisi kumminkin tusinan kirkontornia ennenkuin sinne ulottuisi, näin taivaan pelistukin".
"Taivaan pelistukin", ihmettelin.
"Niin; ja oikein rytinä kuului, kun sitä väänsi kaksi julmaa partasuuta miestä, joilla oli nahkaiset esiliinat edessä ja karvaiset kintaat kädessä".
"He väänsivät vääntämistään, ja pytty nosti sänkyä aina ylemmäksi.
Menimme siitä jo pirtin katon lävitse, että tuohet kropisivat".
"Olisin hypännyt sängystä poiskin, mutta en saanut jäsentä järkähytetyksi, ja siksi toiseksi ajattelin, että meneehän minun pyttyni kumminkin. Olin siis sängyssä ja ajattelin: mikähän tästä peräksi tulee? Mutta kun taas vilkasin köyteen, niin rupesi minua vetämään plaatiksi, sillä se ei enää ollutkaan uuniköysi, vaan pieni rohtiminen lanka; vaikka kyllä se sentään pitävän näytti. Ja jota ylemmäksi mentiin, sitä pienemmäksi se kävi; ei ollut enää paksumpi kuin lanka hämmähäkin seitissä. Ja aina vaan partasuut väänsivät pelistukkia, aina enemmän kiertyi lankaa pelistukin tammen ympärille ja aina korkeammalle nousin minä".
"Mutta se oli vielä hullumpaa, että luja sänkyni kasvoi aina suuremmaksi ja oli niinkuin savua tai sumua. Kihahti vaan kerran ja sumuinen sänkyni oli pois ja minä istuin pyttyni kannella pitäen kahvasta kiini. Vielä rytisi vähän aikaa pelistukki ja minä tulin partasuiden tykö. Se toinen villitty otti pytyn ja minun leveälle kämmenelleen ja paiskasi minun pyttyineni päivineni suuresta rautaisesta ovesta suureen huoneesen, niin suureen että kattokin näytti olevan korkeammalla kuin 'tonttu-kuusen' latva. Siinä minä istuin lattialla pytty polvillani. Seinänraoissa ylt'ympäri palaa lopotti tervaksisia päreitä. Edessäni näin raput eli portaat, jotka oli tehty hopearuplista, ja ne oli niin korkeat, että ulottuivat kattoon asti".
"Samassa kurkisti toinen partasuu rautaisesta ovesta, viittasi karvakintaallaan ja sanoi: 'men' ylös Yrjö maailman ullakkoon ja vie pyttys' kanssa!'"