"Pappi tulee", huomautti joku soittajista. Paukahti silloin soimaan raikasääninen papinkello, joka kolmesta toveristaan oli suuruudeltaan keskimmäinen.
Pari ruumista vielä haudattiin, väki soitettiin kirkkoon, huomenvirsi alkoi, ja Topra-Hono astui tapulista alas.
Nytpä liike ja elämä tuli isäntäin vakavaan parveen ja renkien pulskeaan joukkoon. Heille ei tänään kelloinsoitto ollut kirkkoon-kutsunnan kehoituksena, heille oli se tänään merkkinä, että nythän ne kaupat alkavat. Topra-Hono kulki edestakasin, ja uutterasti toimitti hän isännille renkejä, puolen korttelia viinaa oli — sanottiin — toimitus-palkka poikamiehestä, koko kortteli sellaisesta, jota sopi mieheksi sanoa. Totuuden nimessä mainitkaamme kuitenkin, ett'ei Topra-Hono kaikkia palkkaansa yht'aikaa hitkaissut, vaan syksyllisiä ansioita oli hänellä tavallisesti vielä joulunakin.
Paljon niitä renginkauppoja tehtiin; ystävämme Muikkulan Matti vielä oli ilman.
Hän sanoi Topra-Honolle: "toimita nyt minullekin renki, mies siivo ja nättiruokainen!"
"Varsin topraa", honotti toinen, "siivo ja nättiruokainen, jaa'ah vai siivo ja nättiruokainen — — no niin, mutta sellainen kauppa kannattaa koko korttelin, kannattaa pian halstipankin".
Ja korttelin sai toimitusmies.
"Mutta missäs se mies on, kysyi Muikkulan Matti.
"Tuolla se on kellotapulissa".
"Onkohan kyllä palkoillensa runsas?"