"Surr, surr."
"Miksi kieput sinä ympäri?"
"Surr, surr."
"Mitä tarkoittaa sinun kieppumisesi?"
"Surr, surr."
"Etkö sinä koskaan kulu?"
"Surr, surr."
"Tuleeko uusi pyörä, kun sinä et enää kelpaa?"
Kuinka kaukana suuressa huoneessa Ivar Lyth olikin, saattoi hän kuitenkin aina nähdä tuon pienen pyörän. Kun hän tuli sen läheisyyteen, katsoi hän sitä ikäänkuin olisi tervehtinyt hyvää päivää ja työmiehestä tuntui toisinaan, että häneen itseen teki pahaa, kun hän näki sen pyörivän ja pyörivän eikä koskaan saavan rauhaa.
Mutta kului hyvin kauan ehkä useita vuosia, ennenkuin hän eräänä päivänä seisoi pyörän edessä ja sanoi ääneen itseksensä: "Tämähän olen minä."