"Katsokaa ympärillenne, herra pastori", sanoi vanki. "Täällä ei ole paljon näkemistä. Vain neljä alastonta seinää, tuoli, pöytä ja vuode. Teistä tuntuu ehkä ihmeelliseltä, että ihminen voi tyytyä niin vähään. Mutta siinä ei ole enemmän kuin mitä minulla ennen on ollut ja kun minulla on ollut enemmän, en ole sitä halunnut itselleni.
"Ja täällä on se ajatus tullut minuun, että jos minä kertoisin teille yksin kaiken sen, mitä en saanut huulieni yli, kun noiden monien ihmisten silmät oikeussalissa tuijottivat minuun, niin tapahtuisi ehkä jotain kaikesta siitä, mitä minä monta vuotta sitten olen toivonut. Maatessani yksin pimeässä, olen toisinaan tuntenut kuin alkaisi minun sisässäni kirkastua. Onko se vain virvatulta, joka jälleen on viepä minut harhaan? Minähän tiedän yhtä vähän nyt kuin silloin kun olin lapsi ja istuin yksin ja ihmetellen kasvatusäitini vuoteen ääressä. Ja kuitenkin olen minä elänyt kokonaisen ihmisiän. Olenko minä elänyt ja kärsinyt miksikään hyödyksi edes minulle itselleni?
"Katsokaas, senvuoksi olen minä puhunut teille, herra pastori. Senvuoksi olen sanonut teille kaikki, mitä ei kukaan ihminen ennen ole kuullut. Minut on lapsena heitetty ulos kadulle. Kadulta tulin tehtaaseen. Otin vaimon ja sain lapsia. Ja kurjuus kasvoi minun sisässäni siksi kunnes tulin tänne, mistä en koskaan tule takaisin.
"Nyt tulen minä teidän luoksenne herra pastori, tulen kuin ihminen suurimmassa hädässään. Ja minä kysyn teiltä käsi sydämellä: Voitteko sanoa minulle, mitä ei kukaan muu ole voinut? Puhuuko Jumalan oma ääni teidän sisällänne? Voitteko muuttaa pimeyden valkeudeksi? Voitteko osoittaa minulle tien, jota minun tulee kulkea saadakseni sovituksen? Tai voitteko ainakin sanoa minulle, miksi minä tein kuolemansynnin omin käsin sammuttamalla lapseni elämän kylmään veteen?
"Jos voitte, niin sanokaa minulle, mitä tiedätte ja minä taivun tomuun niin syvälle kuin ihminen voi taipua. Mutta jos ette voi, niin unohtakaa silmänräpäykseksi, kuka minä olen. Unohtakaa, että minä olen vangittu heittiö ja te pappi. Katsokaa minua selvästi silmiin ja sanokaa: 'Minä en tiedä sitä.'
"Ja minä olen istuva täällä siksi kunnes kuolema tulee ja ikuinen yö valtaa minut kokonaan.
"Minä pyydän teiltä tätä. herra pastori, sen ainoan muiston kautta, jota maailmassa olen rakastanut. Minä ajattelen poikaani ja näen edessäni sen paikan, jonne painoin hänet. Minä tiedän, että hän ei saanut jäädä sinne, minne minä asetin hänet. Lokaiseen maahan laskettiin hän enkä minä saanut edes nähdä sitä. Mutta hänen tähtensä pyydän minä teitä, herra pastori — — hänen tähtensä olen minä ilmaissut teille elämäni:
"Sanokaa minulle totuus."
* * * * *
Jos tiedätte, mitä pappi saattoi vastata hänelle, lukijani, niin sanokaa se minulle. Itse en minä sitä tiedä.