Silloin kuulin äkkiä ääntä välillämme olevalta matolta ja kohotettuani katseeni näin Harryn seisovan siinä. Hänen kasvojensa ilme oli neljätoistavuotiaan kasvojenilmeeksi niin kamala ja liian aikaisin kehittynyt, että minä tyrmistyin hämmästyksestä. Samalla minä huomasin vaimonikin näkevän hänet samoinkuin minäkin, ja pöydän yli kohtasivat katseemme.
— Miksi sinä hiivit tänne? alkoi vaimoni.
Ja minä näin kuinka poika vapisi äitinsä katseista. Se katse, jonka poika nyt kohdisti äitiinsä, ei ilmaissut vain silmänräpäyksen luonnollista tuskaa, vaan se näytti ikäänkuin hän olisi peljännyt äitiään jo kauan, ja ikäänkuin he kumpikin olisivat tienneet jotain, joka oli minulle salaisuus. Minä laskin rauhoittavasti käteni Harryn olkapäälle.
— Hän ei hiipinyt tänne, sanoin minä niin voimakkaalla äänellä kuin suinkin voin. Eikö totta, Harry? Sinähän tulit aivan tavallisesti siksi, että kello on jo yli kahdeksan, ja siksi, että olet lukenut jo läksysi. Me emme vain huomanneet sinua.
Poika nyökäytti päätään kiihkeästi yhtyen siihen ja koetti vastata. Mutt'ei sanaakaan tullut hänen huuliltaan. Hän kiertäytyi vapaaksi kädestäni, ja pelostaan huolimatta, joka edelleenkin oli huomattavissa, lähestyi ihmeekseni äitiään. Minä sain sellaisen käsityksen, ettei hän uskaltanut edes osoittaakaan pitävänsä minusta enemmän kuin äidistään.
Maud nousi tuolista. Ja niin kiihtyneenä, jollaisena en ole koskaan hänen nähnyt olevan lastamme kohtaan, työnsi hän pojan luotaan.
— Mene isäsi luo, sanoi hän. Anna hänen lohduttaa itseäsi. Sano hänelle kaikkityyni, kaikki mitä tahdot. Minä en kestä kauvemmin. Minun täytyy päästä kaikesta tästä.
Minä katsoin hämmästyneenä heitä kumpaakin. Maud horjui, ikäänkuin hän vain suurella vaivalla olisi voinut pysyä seisoallaan. Ja saatuani nähdä Harryn kasvot olin vähällä kiljaista kovasti.
— Mitä tämä on? kysyin minä. Mitä se on? Uskon tässä silmänräpäyksessä ymmärtäneeni kaikkityyni — kaiken sen, jonka saisin vasta jälestäpäin tietää. Olenpa aivan varma, että ymmärsin kaikki. Minä en voinut vain uskoa sitä totuutta, joka ikäänkuin vapisi minua ympäröivässä ilmassa. Minä näin kuinka vaimoni kasvojen ilmeet muuttuivat vähitellen, ja huomasin, että hän vain kaikki voimansa ponnistaen voi hillitä itsensä. Minä näin hänen vetävän Harryn luoksensa ja kuulin hänen sanovan:
— Ei se ollut mitään, Harry. Unhota se, mitä äsken sanoin. Minä olin vain liian kiihtynyt. En tarkoittanut sillä mitään.