Kun hain tätä vaatimatonta virkaa ja sain sen, niin ihmiset kohauttivat olkapäitään sellaiselle virkamiehelle, joka turmeli menestyksensä. Siunattu olkoot ne äänet, jotka ajoivat minut pois. Siunattu se hetki, jona tottelin niitä.
Erämaita täällä juna kiitää. Niin hiljaista täällä on, että sen jyminä kuuluu laajalta. Kuusikosta, joka varjostaa laaksoa, se syöksyy esiin, ja kun se on mennyt ohi, lepää savu raskaana pilvenä tunturin kupeella. Juna tulee kaksi kertaa vuorokaudessa. Nyt on yö ja minä odotan sitä sytytetyin lyhdyin. Huomenna päivänvalossa minä tervehdin sitä punaisella lipullani. Siitä mailmasta, jonka jätin, minulla on vain menevät ja tulevat junat jälellä. Enempää en tarvitsekaan.
Pitkiä ovat ne kuukaudet olleet, joina en ole aurinkoa nähnyt. Sehän häviää täällä pohjosessa toisinaan, ja sille hyvästisanoessaan ei voi aavistaakaan kuinka pitkäksi se aika tulee, jolloin ikävällä odottaa jälleennäkemistä.
Mutta huomenna se taas tulee takaisin. Kellonmäärä on kalenterissa ja minä puolestani aion olla varuillani katsomassa sitä. Silloin se nousee kapeana, punakeltaisena raitana tunturin kupeen yli, ja alas laaksoon valuu ensi kerran oikein kimputtain valoa. Silloin minä toivotan sen tervetulleeksi, ja tätä ajatellessani minä värisen ilosta.
Mutta sen tultuakin, kun päivät pitenevät ja aurinko sulattaa maan, silloinkin minä tulen selvin mielin jälleen ajattelemaan talviyön pitkää hämärää.
Sen antoi minulle autio tunturi ja syvän laakson varjo, metsän musta rinne valkeaa lunta vaste, ja sen yli kaartuva ääretön tähtitaivas. Aurinko ennätti saada minua unhoittamaan mitä etsein ja löytää yksinäisyydessäni.