Tästä jo ehkä näkyy että hylkeen pyynti on ihmisillekin vaarallinen. Niin tapahtuukin niissä usein vahingoita, vaikka ihmiset kyllä tuntevat meren luonnon ja omituisuudet. Suuret, virstan ja penikulman suuret jään kappaleet eriävät rantajäistä, eivätkä ihmiset, jotka näiden päällä ovat, useinkaan tiedä ennenkuin ovat kauas maajäistä eroitetut. Jos nyt tuuliki aina viepi merelle kohden, sulaa vihdoin jää ja ihmiset ovat onnettomat. He löytämät meressä hautansa. Toisinaan saavat he kulkea jäiden seurassa meren toiselle rannalle ja tulevat monen nälkäpäivän jälkeen vieraisin maihin. Ahvenanmaalta on sillä tavoin tullut ihmisiä sekä Kuurin maan että Gottlannin rannoille, Itämeren toisella puolella. Kerran tuli muutamia hylkeen pyytäjiä Kökarin kappelista sillä tavalla Kuurin maan rannalle; he olivat nälästä ja vilusta puolikuolleena, mutta armahtavaiset ihmiset havaitsivat heidän, pitivät murheen ja palauttivat heidän henkiin. Aikoja kului eikä heitä kuulunutkaan kotiin. Sukulaiset surivat ja tekivät niinkuin täällä usein tehdä saadaan: he menivät papin luokse, kertoivat asian ja pyysivät hänen tekemään kiitoksen heidän menostansa toiseen elämään. Pappi teki mitä pyydettiin, mutta samana sunnuntaina tulivat nämät kaivatut ihmiset kotiin ja laskivat rantaan aivan kirkon lähellä; sillä Kökarin kirkko on saaren rannalla. Toisella mielellä menivät he kirkkoon, mutta taitaapa kukin arvata heidän mielensä kuin kuulivat heidän kuolematansa siunattavan ja siitä Jumalalle kiitosta tehtävän. – Monta Virolaista tulee samalla tavalla suomen rannoille. Mutta niin on ihmisen luonto ettei mikään häntä taida eroittaa siitä elämän laadusta, jonka hän on isiltänsä oppinut ja johonka luonto on hänen määrännyt. Niin on se kaikissa muissakin kohdissa.
Kesällä on hylkeen pyynti melkein mitätön. Silloin on häntä vaikea lähestyä; silloin on myös hän laihimmallansa. Kuitenki ottaa ampuja aina merelle mennessänsä pyssyn mukaan; sillä usein onnistuu kuitenki hylje tulemaan hänen tiellensä.
Hylkeen nahka kuivataan naulattuna laattiaan leveällänsä ja kelpaa moniin tarpeisin. Hylkeen pyytäjät tekevät niistä kenkiä, joissa ei ole yhtään saumaa, ja jotka siis pitävät veden aika lailla. Saarelaiset syövät aina lihan, vaikka se on hylkeenrasvanen; toiset tottumattomat keittävät ensin ulos rasvan ja syövät sitte. Saarelaiset myös paistavat vedessä rasvan liiskoja, joita he pitämät herkkuna. Kuutin lihaa kiitetään aivan herkkumaiseksi. Parhaan voiton antaa kuitenki silava; se maksaa 10 kopekkaa hop. naula ja hyvästä hylkeestä saadaan 8–12 leiviskää. Sillä voidellaan nahkoja kaikesta laista.
Kaikilla hylkeillä on paksu silava lihan ja nahan välissä. Hyljettä nylkeissä seuraa silava nahkaa ja eroitetaan siitä.
Naaras-hylje ei kanna vuoteensa koskaan muuta kuin yhden penikan, joka syntyissänsä on peitetty hienoilla karvoilla, jotka ovat melkein kuin hieno villa. Niin kauan kuin kuutti tätä kantaa, ei hän mene veteen, vaan pysyy kuivalla ja emä tuo hänelle ruokaa.
Hylkeitä on kaikissa merissä. Pohjan merissä on 6 erilaija, joita oppineet eroittavat kolmeen sukuun
I. Ne, joilla on 6 etuhammasta ylisessä leuassa ja 4 alisessa, ja joilla on kummassakin leuassa ja kummallakin puolella 5 sivuhammasta, joilla kaikilla on kaksi juurta. Viikari, Norppa, Grönlannin hylje ja partahylje.
II. Ne, joilla on 6 etuhammasta ylisessä leuassa ja 4 alisessa, ja joilla on kummassakin leuassa ja kummallakin puolella 2 sivuhammasta, joista ainoasti kahdella takamaisella on kaksi juurta. Halli.
III. Ne, joilla on 4 etuhammasta ylisessä leuassa ja 2 alisessa, ja joilla on kummassakin leuassa ja kummallakin puolella 5 sivuhammasta, joilla kaikilla on ainoasti yksi juuri. Lakkinorppa.