Ruot'-Jussi.
G. Frödingin kokoelmasta "Räggler å Paschaser".
(Jääske haasti viisii jääskentänt U. T. S.)
Muistaha mie Ruot´-Jussi.
Hää ol´ ruot´ukko siell Rouheelass ja muuttel´ tallost talloo ympäŕ vuotta — oleksel´ enimittäi vaa suuriss talośs, pienemmiss senku vaa pistäikse. Monjaiss paikośs eijj ollt ku neljätoist päivää eikä missää hää oikee kotteitunt.
Enimmäksee hää sai assuuksee huonoḿmass sopess, mikä hänele vaa voitii löytää — hää ku ol´ nii ilkijä ja ruokoto, jott ei häntä ihmisiss voitu kärsii. No en — herra varjele! — oo näht rähnäsempää ruumista! Ol´ semmone tutiseva, viistoo mänevä, koukkuselkäne ja vääräsäärine mies. Pää ol´ vinokieross ja nenä ol´ pitkä ja levijä, silmät kassoit haapaa ja alaleuka ol´ suur ja neliskolkkane. Käśvarret riipottiit pitkält alas polvii ja nyrkit olliit ku sontatarikot.
No ei häntä justii ihmise näköseks osant sannoo — enemmä hää ol´ kallallee vieritety närreekanno ja oikee sanimalise — näköne ja sielustaa hää ei justijaa olit enemmä eistynt ku vanha rähnäne suś, mikä eijj ennää mihikää kelpaa.
Ei sitä oikee tient, mitä hänest pitt´ ajatella, ku ens kerr näk tuleva maantietä myöte. Parraite sitä arvel´, jott se ol´ vanha piru isse: siin riippu paikka paikast seläss ja koiviss. Kurottel´ ja vääntel´ issijää joka askeleell, ku otti. Pitkä harmaa tukka riippu silmill ja leuvvall ja suumällist tirsku veś yynää.
Jos hänelle siitt tek hyväpäivä, ni hää käännäis pois ja sylkäś ikkää ku ilkkuuksee. Kuul ain, ku hää mäń ja syleks ja haukkuu mutiś nii kauvva, ku hää luul kuuluva.
Ei hää taas osannt niittää tehä ruuvvastakkaa, minkä hää sai — eikä hää sunkaa koittantkaa. Ku hää ol´ viel nuoŕ, ol´ häntä lyöt kepill, jott saaha työhö. Sev verra se autto, jott hää saatii hakkaamaa vähä halkoi nii kauvva, ku jokkuu kasso päält, mutt ku hää vaa jäi taas isseksee, viskaś hää kirvee hiitee ja mäń luhtii ja vettäiś pitkäksee. Nii jott se selkäsauna, minkä hää sai, tek häne vaa häjyks ja jänist siitt ihmisii yynää — yhtä laiska ja issepäine ol´ hää ja jäi ennallee.