Mutta konsa olen minä teille sanonut, että teidän pitää sitoman ihmiset kahleilla, että te itse vapaina olisitte? Se on orjien kaltaista, jotka valtaan tulleet ovat. Tai koska olen minä teille sanonut, että teidän on lyöminen ja polkeminen niitä, jotka teidän kanssanne vallasta kilvoittelevat? Se on orjien tapa.
Kääntäkäät katseenne alas metsän puoleen, kussa monet latvat yli toistensa kohoovat! Tuleeko korkea puu korkeammaksi, jos matalat puut alaslyödään? Eli nostakaat silmänne ylös tuhansia, aina satoja tuhansia tähtiä kohti, jotka avaruudessa tuikkivat! Luuletteko te, että tähti Sirius loistaa kirkkaammalla valolla, jos muut tähdet sammuisit? Se on pilttien usko.
Niin kavahtakaat orjien tapaa ja pilttien uskoa, kun te annatte yli-ihmisen teissänne kasvaa! Ken tietää, jos hän, joka hänensä suurimmaksi luulee, on suurin? Ja eikö se vielä vähäkasvuinen, jolla suuri kasvuvoima on, ole suurempi kuin jo suurikasvuinen, jolla vähemmin voimaa on syntymästä ja jo on täyttänyt kasvamisensa mitan? Niin antakaat jokaisen kasvaa ja loistaa oman laatunsa ja kykynsä mukaisesti ja älkäätte olko alhaisia! Se, joka voimakkaimmin loistaa ja suurin kaikista on, koska kaikki on täytetty ja täydellisyydessään, hänen siemenestänsä ja väkevyydestänsä on yli-ihminen nouseva!»
Niin puhui Zarathustra ja opetuslapset ihmettelit suuresti.
Nuoruudessa.
Joki tuikkivi kauniisti välkkyellen,
Ja lauluja raikuvi kuusi.
Kuin turmeltu lapsi mä laiskottelen,
Nukun, maaemo, mairitteluusi.
Maa laulaa ja tuoksuu ja hymyilee,
Ja taivahat loistaen riemuitsee.
On kuin mulle tuulonen viestejä tois,
Ilon päivä on valkenemassa.
Veri rauhaton on, tääkö lempeä ois?
— Kehen? — Kaikkehen maailmassa!
Jospa taivas ja maa mun rinnoillain
Tytön muodossa hetkisen uinuis vain!
Mefisto.
Hän tekeytyy, hän on kuin ystävä.
Tahtoisin roistost' olla osatonna.
Nyt mene helvettiin sen vietävä!
— Ei kuule hän, vain virnistää se konna.
Näin pukinkavion jo lapsena,
Sielt' ajoi mun, miss' oltiin riemukkaina.
Mun kietoi viekkahilla pauloilla
Tuo henki katkera, mi kieltää aina.