Kyllä toki. Hra Oxybenz istuutui ja puuskutti. Ja sitten alkoi hän yksinpuhelun, jonka minä lukijan luvalla julkaisen kokonaisuudessaan alkutekstinä, sillä muuten menettää se 50 prosenttia arvostaan. Voihan sen yli hypätäkin:
"Ach du lieber Gott. Gut dass man wieder los ist. Die verdammten Portugiesen. So ein Sauvolk. So'ne Schweinewirtschaft. Nicht wahr? Wissen Sie was mir passirte? Ach so'ne Lumperei. Ich war da auf der Praka da unten, und habe mich umgeschaut, und da kam so'ner Junge, so'ner geriebener Strassenjunge und hat mir einige Bilder gezeigt, Bilder wissen Sie, so was Pikantes, so für Herren, für reifere Herren. Und ich hab mir die Bilder angeschaut, ach Gott, man ist ja schliesslich doch nur ein Mensch, nicht wahr, und es waren famose Sachen dabei. Und da hab ich gefragt: was kosten die Bilder, du? Dreitausend hat er gesagt, dreitausend Reis pro das halbe Dutzend. Das macht nun zwölf Mark und so sagte ich: sechs gebe ich. Fünftzehnhundert Reis. Das ist nun allerdings ein bisschen viel, aber bei uns in Magdeburg daheim gibts überhaupt keine Bilder, so was, se was Pikantes, nicht wahr? Und man ist ja doch schliesslich nur ein Mensch. Und die Frauen haben ja kein Verständnis dafür. Das sind ja aber nur Bilder, das macht ja nichts. Nun da hat er mir also das blaue Couvert gegeben und bekam das Geld und lief anderswohin. Und denken Sie mal, Hr Doktor, was der getan hat, der Schweinemickel? Als ich an Bord kam und in meiner Kabine da unten das Couvert öffnete um die Sachen näher anzuschauen — wissen Sie, wissen Sie was er mir gegeben hat? Sechs Ansichts karten, sechs ganz gewöhnliche Karten, mit Kirchen darauf, aber gar keines von dem was er mir gezeigt hat. Er hat die Couverts vertauscht, der Malefizlümmel, und ich habe für sechs Ansichtskarten sechs Mark bezahlt. So ein Volk wohnt hier in diesem Lande, so ein Lausvolk, so eine Pestilenz. Ach, du lieber, wenn ich alle diese Portugiesen ins Feuer werfen könnte, diese ganze schmutzige Pestilenz. Sechs Ansichtskarten, und der Lummel hat mir doch ganz famose Dinger gezeigt. So ein Schuft, so eine Pestilenz."
[Joku "piguliini" tarvinnee kuitenkin jonkinlaisen suomennoksen. Tässä se on:
"Ah, Herra Jumala. Hyvä, että taas pääsin heistä irti. Kirotut portugalilaiset. Emä-sikoja. Sellaista sikamaista peliä. Eikö niin? Tiedättekö, mitä minulle tapahtui? Ah, mokomaa viheliäisyyttä. Minä olin tuolla Praçalla, siellä alhaalla, ja katselin ympärilleni, silloin tuli sellainen poika, tuollainen ovela katupoika ja näytti minulle eräitä kuvia, tiedättehän, tuollaisia pikantteja, noita herrasmiehille sopivia, kypsyneemmille miehille. Ja minä niitä kuvia katselin, ah, Jumala, ihminenhän sitä lopultakin on, eikö niin, ja niissä oli mainion veikeitä muutamia. Ja minä kysyin: mitä kuvat, kuules, maksavat? Kolmetuhatta, sanoi, kolmetuhatta reissiä puoli tusinaa. Sehän on kaksitoista markkaa, ja niinpä sanoin: saat kuusi. Tuhatviisisataa reissiä. Se nyt oli hiukan liikaa, mutta meillä kotona Magdeburgissa ei ole yhtään mitään sellaisia kuvia, tuollaisia, niin pikantteja, vai mitä? Ja ihminenhän sitä lopultakin on. Ja eihän naiset sellaista ymmärrä. Mutta nehän ovat vain pelkkiä kuvia, eihän se mitään tee. No niin, hän antoi minulle tuon sinisen kirjekuoren ja sai rahat ja juoksi matkaansa. Mutta ajatelkaapas, herra tohtori, mitä hän teki, se sikamikko? Kun minä tulin laivaan ja avasin tuolla hytissäni alhaalla kirjekuoren, katsellakseni lähemmin noita kuvia — ajatelkaas, ajatelkaas, mitä hän antoi minulle? Kuusi maisemapostikorttia, kuusi aivan tavallista korttia, joissa oli kirkkoja, mutta ei mitään sellaista kuin hän minulle näytti. Hän vaihtoi kuoret keskenään, vietävän lurjus, ja minä maksoin kuudesta maisemakortista kuusi markkaa. Sellaista kansaa tässä maassa asuu, sellaista retkukansaa, sellaisia raatoja. Ah, Jumala, jos saisin paistaa kaikki nämä portugalilaiset hiilillä, kaikki nämä likaiset raadot. Kuusi maisemakorttia, ja se roistohan näytti minulle kerrassaan veikeitä vehkeitä, sellainen lurjus, sellainen heittiö". Suomentaja.]
Hän puuskaisi, pyyhki otsaansa, ja minä lausuin vilpittömän paheksumiseni.
Tapaus oli moraalisen systeemin kannalta katsoen koko mielenkiintoinen. Täysi-ikäisen herran, joka aikoo syntisessä himossa käyttää väärin silmiään ja puolustaa itseään sillä, ettei hän ole muuta kuin ihminen, saattaa katupojan petos takaisin hyveen teille, niin että hän näkee nymfien asemasta pelkkiä kirkkoja. Mitenkä tämä oikeastaan niihin suuriin lopputilikirjoihin merkitään? Onko tämä portugalilainen vekara taivaan lähettämä, lähetyssaarnaaja, joka houkuttelee ensin Vanhan-Aatamin päivän valoon ja sitten työntääkin hänelle pyhiä kuvia ja katumusta? Vai onko hänen jäätävä meidän mielestämme siksi täysin oppineeksi yksityisraavaaksi, mikä hän selvästi on.
Sellaisissa mietelmissä kului lauhkea yö edelleen. Kello 2:n aikaan laskeusin kuitenkin hiljaa alas, herra Oxybenzin seuraamana, joka vielä alemmalla pohjalla palasi asiaan.
"Gute Nacht, mein Herr, Sie haben recht, die Portugiesen sollten sich wirklich in Acht nehmen."
Aamun sarastaessa jätimme Europan. Keuhkot täyttyivät uudella ilmalla, ja herra Oxybenz joi aamiaisella portteria.
Kääntöpiirin pohjoispuolella olevat viimeiset viisitoista leveysastetta olivat miellyttävinä keulan edessä ja niiden piiriin mahtuivat kauimpana myöskin Kanarian saaret, joita olimme käyvät tervehtimässä, nimittäin Santa Cruz de Tenerifea siellä. Lauhkeista meripäivistä ja keveästä karkelo-kulusta ohi Cadizin, Salmen ja Tangerin ei minulla ole mitään kerrottavaa: merkki siitä, että ne olivat laiskuuden ja onnen päiviä. Mutta kun varhain eräänä aamuna tarkastelin ventiilin kautta tuota kuvaelmaa, niin ällistyin. Valtameri oli kadonnut, maiseman taustana oli vuoristo, ja korkeina, ihanina kohosivat Tenerifen euforbia-verhoiset laavahuiput aivan vieressä. Ohi kylpyhuoneen, kahvisalongin ja kaikkien klo 8:n viettelysten kiipesin minä silloin kannelle ja ojensin käteni rosoisia vuoria kohti.