Se oli toinen käynti Lounaassa.
Sitten se hyljättiin pitkiksi ajoiksi. Sillä Diaz ja De Saldanha pääsivät Kapiin ja sen ympäristöllä oleviin lahtiin, tapasivat vettä, hedelmiä ja paljon muuta ihanaa ja löysivät Indian väylän. Kuiva, synkkä Lounas unohdettiin, ja vasta myöhään 1700-luvulla nousi se jälleen nimettömistä. Kapin valaanpyytäjät — hollantilaiset, englantilaiset ja amerikalaiset — laskivat ahnaan halukkaina keskelle Lounasmeren lihavia valasparvia ja keräsivät traaniset jaalansa Walfischbaihin, "Bahia das Baleas". Sekin tapahtui lähellä Svakopia, kuivuvaa virtaa. Sittemmin tulivat hylkeenpyytäjät ja 1820-luvulla guanonkerääjät, eräs liverpoolilainen firma "Livingstone" etunenässä. Vuonna 1844 keikkui yhtaikaa 6000 miestä kolmessasadassa laivassa rannikkosaarten lähettyvillä, jonne pingviininlantaa oli kokoontunut Aatamin päivistä saakka, aina 12 metrin korkeudelta. Ne olivat aikoja!
Sitten seurasivat lähetyssaarnaajat ja yhtaikaa heidän kanssaan 1800-luvun löytöretkeilijät, joiden joukossa ruotsalaisella Karl Johan Anderssonilla oli 50- ja 60-luvulla huomattava paikka suurmetsästäjänä, kaupustajana ja neekerien sotamarsalkkana.
Saksalainen lähetystyö, joka alkoi 1844 ja harjoitti myöskin kauppaa, valmisti jossakin määrin nykyistä asiaintilaa, mutta ikäänkuin Saksan Lounais-Afrikan avaimen löysi vasta bremeniläinen kauppias Adolf Lüderitz, joka 1844 uskalsi matkata sinne, perustaakseen kauppapaikan ja luultavasti myöskin kullanhakuaikeissa.
Kaksi vuotta myöhemmin hän katosi tietämättömiin, koettaessaan erään matruusin kanssa palata pienellä vaatevenheellä meritietä Oranje-joen suulta Angra Pequenaan. Eräät seikat viittaavat, että hän oli jo päässyt erämaan timanttisalaisuuden perille, joka nyt on koko Lounaan merkkiasia. Mutta se salaisuus katosi hänen kanssaan, ja 22 vuotta saivat sitten nuo "valaisevat kivet" kiiltää yksinään auringonpaisteessa, ilman noukkijoita, kuten vuosisatoja sitä ennen, kunnes 1908 muuan kafferi otti kourallisen niitä, näytti roskan eräälle saksalaiselle ratamestarille ja saattoi siten käyntiin liikkeen, joka viime vuonna tuotti 50 miljoonaa nettoa ja on nyt kaikkineen ainakin miljaardin arvoinen, pelkästään sen mukaan, mitä nykyään voidaan päättää.
Huhtikuun 24 p:nä 1884 sähkötti Bismarck Saksan konsulille Kapin kaupunkiin, että valtio ottaa kauppias Lüderitzin kauppapaikan suojelukseensa. Siten perustettiin Saksan Lounais-Afrika.
Mitä uskomattomia vaikeuksia Saksa ja siirtolaiset ovat sitten saaneet kestää luodakseen jotakin tästä kauhistavasta erämaasta, jonka meren puolella on Namib ja itäpuolella Kalahari, täytyy jättää tässä kuvailematta.
Tulo Svakopmundiin on saksalaisen länsilinjan suurin merkkitapaus. Torviorkesteri soittaa germaanilaisia lauluja jo ennenkuin aurinko on noussut lätäköstä. Isänmaalliset liput läiskivät mastoissa ja kapteeni esiintyy valkeissa, kultanappisissa liiveissä.
Vieraskuntalaisestakin tuntui hetki merkittävältä. Näin joukon matkatovereitani seisovan käsilaukut kädessä ja hienot hatut päässä valmiina siirtymään maihin.
Mére triplestä tuli peli. Puoli tuntia ennen laivasta lähtöä pälkähti nimittäin muorin päähän, että maa on ikävän näköinen, että laivassa on hyvä olla ja että hän saattaa matkustaa yhtä hyvin Ceyloniin, jossa myöskin Häckel on oleskellut ja jossa kuului olevan niin kaunista, vaikka siellä on tiikereitä; joten hän päätti jäädä Taboraan muutamiksi viikoiksi lisää. Hän seisoi ylimmällä kannella, ja joka kerta, kun joku herra lähestyi, pisti hän keppinsä poikkiteloin hänen vatsansa eteen ja pakotti hänet lausumaan mielipiteensä asiasta. "Menenkö maihin täällä vai matkustanko Ceyloniin?"