Ihastuneet iltakuuntelijat — laivalla soitetaan joka ilta klo 1/2 9:stä alkaen — kustantavat joskus koko orkesterille tynnyri-olutta. Kun nuo kuohuvat lasit kannetaan keskellä pitkää numeroa paikalleen ja järjestetään septetin silmien eteen riviin pianon kannelle, on mielenkiintoista tarkata, kuinka — aivan Pavloffskin tutkimusten mukaisesti "Nesteen erittymisestä koirilla ruokahalua kiihoitettaessa" —, musikanttien suussa saliivin muodostuminen tulee nopeammaksi. Pasuunan täytyy ottaa vähän väliä irti vetokapula ja pudistaa sitä ja siihen toimitukseen sanoi jo pois lähtenyt matkatoverimme Oxybenz olevan sen syynä, että "henki loppui kapeasta putkesta". Ja tempon on tapana muuttua sellaisissa tiloissa kappaleen loppu-osassa siksi, mitä selostajat kutsuvat yltiöpäiseksi strettoksi.
Laivan henkilökunnasta puhuen ei sovi jättää mainitsematta Hassania ja Ali Noaa. Ensinmainittu on nuori, ei kaunis, mutta älykäs ja luotettava arabialainen, joka on apulaisena "hieno-keittiössä" ja kulkee usein tarjoilemassa erikoisuuksia. Minä olen nähnyt hänen kaatuvan päälaelleen salongin portaissa kantaessaan korkeaa lautaskekoa, ja nousevan ylös, itse huomattavasti haavoittuneena, mutta säilyttäen joka lautasen ehyenä. Hassan on mainio mies. Ali Noa taasen kuuluu suahelien suureen heimoon ja on pikimusta — jota neekerit harvoin ovat —, nauttii seitsemäätoista ikävuotta ja liikkuu puhtaan valkeassa puvussaan samalla niin sirosti ja kainosti, että luulisin hänen naisten kesken saavan todistuksen: "hirveän söötti". Ali Noa tarjoilee upseerikajutassa. Hän on virkku sielu. Kun poislähtenyt veli Kameralla kerran ohimennessään sanoi hänelle:
"Ali Noa, sinä olet sattunut tulemaan mustaksi", pysähtyi nuorukainen kohteliaasti ja kysyi:
"Kah, ja mitä minun on sinun mielestäsi sille tehtävä?"
Nyt, koska näen jälleen joutuneeni epistolaan kanssamatkustajista, täytynee muistaa, että kaikista europalaisista Taboran matkustajista minä yksinäni olen enää jäljellä. Yleisö on kokonaan muuttunut, eräät tulivat Lounaasen saakka, hyvä joukko Cape towniin, Port Elizabethiin ja Durbaniin. Englantilainen aines on nykyään enemmistönä ja siinä on eräitä miellyttäviä vanhoja herroja. Yksi heistä, mister Barroll, joka on asunut 37 vuotta East-Griqualandissa, on lyöttäytynyt ystävällisesti minun seuraani, koska hän huomasi kerran, että minäkin osaan ähkiä portaissa. Nyt puhuu hän intohimoisesti bronkitiksestaan ja kuinka se muuttaa luonnetta eri osissa Etelä-Afrikaa. Bedshuanamaa on seutu, jossa hän tuntee itsensä kahdeksaa vuotta nuoremmaksi, ja Lounais-Rhodesiassa löytyy eräs toinen paikka, jossa hän on kahdeksan vuotta nuorempi ja jossa hän kulkisi vaivatta minkälaisia portaita tahansa. "Mutta", lisää hän ja levittää käsiään, "Lounais-Rhodesiassa ei ole portaita." Ja sitten hän nauraa niin sydämellisesti, että yskä karkaa hänen kimppuunsa eikä hän voi pitkään aikaan virkkaa sanaakaan.
Eräs eno matkustaa puolisoineen. Vaimo on nuorenpuoleinen ja sangen vallaton. Toisen aamiaisen jälkeen on hänen tapana raahata mukanaan tyynyä ja tulla makaamaan salongin sohville, jotka eivät oikeastaan ole aiotut makaavia rouvia varten. Kun sitten istuu paraikaa selin häneen samassa huoneessa, rustaten kirjettä, ryntää hän seisoalleen ja huutaa:
"Hyvä Jumala, nyt minä taas näin unta pianosta, nyt minun täytyy mennä toiselle sohvalle!"
Jonka jälkeen hän häviää tyynyineen ja peljästyttää viiden minutin kuluttua jotakin muuta herraa toisessa huoneessa. Silloin hän on nähnyt unta pussielukasta.
Sveitsiläinenkin pari meillä on laivassa, ja romanialainen ja portugalilainen pari. Romanialainen, insinööri Philippe Tecluescu käsittelee kallista kameraa. Hän ottaa sangen taitavasti kuvia kuutamossa, vasten aurinkoa ja miten puolin tahansa, mutta niillä on se pieni ominaisuus, että hänen rouvansa, kylläkin kaunis, on niissä kaikissa. Näyttelyssä olisi näiden kuvain nimenä: "Rouva ja majakka", "Rouva ja hyökyaalto", "Rouva ja laivaan kapuava luotsi".
Olen aikaisemmin kertonut, että täällä on myöskin saksalainen sanomalehtimies, Heinz Sachers. Hän on miellyttävä, nuorehko herra, ja on nyt keinottelumatkalla. Erään iloisen luutnantti von Gusmannin, kinematografin ja säiliökynän seurassa samoaa hän nimittäin Saksan siirtomaita ja ottaa valtavat määrät filmejä. Viimeksi ovat he naruuttaneet sisäisen Lounaan alueella parituhatta km. härkävankkureissa, napanneet näköaloja kaukaisista farmeista, Lüderitzbuchtin takaisista timanttikaivoksista, ovambojen, hererojen ja hottentottien kotielämästä j.n.e. Nyt aikovat he jatkaa työtä Saksan Itä-Afrikassa, alkaen kauimpaa pohjoisesta Kilimandjaron seuduilta. Tarkoituksena on ansaita kuvilla kotimaassa rahaa. Hyvin mahdollista, että heidän tuotteensa saapuvat meille saakka. Sachers seuraisi mieluimmin kaikkialle pelkkänä neuvonantajana, mutta luulen, ettei se oikein kannata. Samallaikaa kirjoittaa hän siirtomaakirjeitä eräälle berliniläiselle toimistolle ja se maksaa hänelle 3,000 Rmk. kymmenestä lyhyestä artikkelista, jotka julaistaan 30:ssä lehdessä, niinkuin olen kertonut.