Luutnantti, joka tuli laivaan Lounaasta, lähti East Londonissa jälleen pieni matkareppu kädessä maihin, aikoen ottaa meidät, kuten hän sanoi, junalla kulkien kiinni Durbanissa. Mutta hän ei tullutkaan. Kompanjooni on kuitenkin aivan huoleton. "Kylläpähän nousee jossakin takaisin laivaan, missä lienee hummastelemassa."
Se on hauska kaksikko, nuo germaani-nuorukaiset, jotka elävät löysäläisen vapaata elämää ja tekevät samalla uljaasti ja ahkerasti työtä. Sachers lähettää sitäpaitsi matkaepistoloita eräihin aikakauskirjoihin. "Minun täytyy ansaita 3,000 Rmk. lisää saadakseni ensi vuonna filmata Kamerunin ja Togomaan".
Me perustimme musiikkihuoneeseen yhteisen toimiston. Laivalääkäri tulee silloin tällöin sinne ja haukkuu meitä, "viet—n kirjoittelijoita". Mutta se on ainoastaan kateutta, sillä miesparalla ei ole tekemistä mitään. Tässä eräänä päivänä sai hän vetää neekerin suusta hampaan ja hän säteili monta tuntia onnesta.
Myöskin helpoittaa häntä kiniinikapselien jakaminen. Ajattelevaiset meistä nauttivat nimittäin kiniiniä ehkäisevässä tarkoituksessa, koska lähenemme nyt parhaita malariarantoja. Ja kun minä olin kaksitoista vuotta sitten kuolla tuohon miellyttävään siukkuuteen, tertiana tyyppiä, olen minäkin nyt noita ajattelevia. Hyttysiä hyrrää jo hyteissämme, mutta ne eivät ole vielä niitä oikeita, Anopheles-lajia.
Sangen miellyttävä uusi matkatoveri on hra Otto Gerlach, ent. näyttelijä ja Saksan tunnetuimpia lausujia. Hän on jo 55-vuotias mies, mutta niin rivakka ja kestävä, että aivan säkenöi. Hän on nyt toisella suurella Afrikan-matkallaan. Hänkin toimii kirjeenvaihtajana — piirtäen sangen aistikkaita kirjeitä, päättäen parista, jotka sain nähdä, — ja ottaa 1,200 markan kamerallaan erinomaisia kuvia. Isänmaassaan tekee hän sitten kiertoretkiä — viimeiseen kuului 57 kaupunkia —, saa matkan korvatuksi ja vähän päällekin ja lähtee jälleen ulkomaille. Melkoinen vaiva hänen ikäiselleen miehelle. Mutta se ei näy häntä rasittavan, ja hän käsitti aivan vakavasti ehdotukseni, että me kahden lähtisimme jonkun vuoden päästä yhdessä etelämeri-retkelle.
On ihmeellisen hupaisaa kuulla Gerlachin kertovan teatterimuistojaan. Hän on kuulunut m.m. samaan seurueeseen kuin Maximilian Harden ennenkuin viimemainittu jätti näyttämön ja antautui valtiomieheksi, ja kertoo hänestä mitä mielenkiintoisimpia yksityiskohtia, joita useimmat varmaankaan eivät tunne. Hän on ollut myöskin Münchenin Deutsches-Theaterin vihkinäytännössä ja kuvailee tarkoin, mistä se johtui, että tuosta suuresta, kaivatusta taiteentemppelistä tuli se, miksi se melkein kohta muuttui — varieteehuoneisto. Hän kertoo ylen merkillisiä, kuvaavia asioita suurten näyttämöiden kulissientakaisista juonista ja lahjusjärjestelmästä, — lyhyesti sanoen, häiritsee yhden illanrauhan toisensa jälkeen, säpsähtää, kun klo lyö 11, mutta hänen täytyy vielä joku puolituntia jatkaa. On suoranainen taidenautinto kuunnella häntä. Hänen äänensä on yhä raikas ja sointuva. Kuulijoita on tavallisesti kolme: rva Tuaillon, Sachers ja minä, ja pöydällä seisoo kolme lasia punaviini-groggia. Rouva, jonka tässä mainitsin, on vanhahtava, sairaaloinen nainen, naimisissa erään keisarillisen hovi-kuvanveistäjän kanssa, muuten miellyttävä, hiljainen olento, joka rakastaa suurmatkoja ja valtameriä yhtä paljon kuin jo autuaasti kadonnut Mére Triple, vaikkei niin meluisalla tavalla.
Nuorena on Gerlach opiskellut kaksi vuotta Zürichin polyteknikossa ja hänellä on vielä Fiedlerin luennoilta tallella koonillisten sektsionien koko kauneusmaailma.
Olen hartaasti pyytänyt häntä kirjoittamaan muistelmansa ja julkaisemaan ne. "Ah, lieber Doctor, minä en pysty puskusille kustantajain kanssa." Mutta lieneehän sellaisiakin, joiden kanssa ei tarvitse olla puskusilla? "Niin, jos lienee, mutta missä?" Ja Hamletin eleellä hän tilaa poikkeus-groggin n:o 2.
Tohtori Ebert, bakterioloogi, jonka hallitus on lähettänyt Lounais-Afrikaan tutkimaan alinomaisia lavantauti-tapauksia ja Itä-Afrikaan erästä hevostautia, sanoo itse saaneensa unitaudin. Hän nukkuu nimittäin joka päivä päivällisen jälkeen ja vielä öilläkin. Me kysyimme häneltä, oliko hän jo nähnyt kärpäsen — Glossina palpalis, joka aiheuttaa tuon vaikean taudin, — ja hän tunnusti nähneensä niitä eräänä iltana kaksikin kappaletta, ne lensivät koko ajan yhdensuuntaisesti ravintolan ryyppypöydän kohdalla.
Mainittu herra kuuluu erääseen nelihenkiseen vapaitten seuraan, jonka jäseninä ovat: muuan pitkä asianajaja, hänen vaimonsa ja vaimon ystävätär, neiti Sophie Susanna v. Braun, ja tuo seura pitää pahempaa meteliä kuin koko muu laiva ynnä vintturit yhteensä. Viimeksi mainittu vallasnainen lähti ulkomaille tutkinnon suorittaneena sairaanhoitajattarena, mutta ei siellä astunutkaan virkaan, koska oli hauskempi olla ilman, ja palaa nyt osoitteella Napoli. Hänen erikoisalansa on kaadella pöytiä ja pudottaa kahvikannut permannolle, ja hän on stewardien kauhistus. Sophie Susanna jälleen on täydellä höyryllä rakastumassa bakteorioloogiin ja tämä puolestaan ei sano siihen "ei kiitos".