Ei ole muuten helppoa päästä minkäänlaisiin kosketuksiin laivapäällystön kanssa. Kaikki, jotka ovat ylempänä Oberstewardia, ovat jumalia, selviä jumalia. Kapteeni Gauhea ei ole kukaan nähnyt — hänen kerrotaan asuvan viidennellä kannella —, ensimäinen upseeri v. Eucken-Addenhausen on samoin myytti, niinikään toinen, kolmas, neljäs ja viideskin upseeri. Johtava insinööri ja hänen neljä ylimasinistiaan tunnetaan ainoastaan aavistamalla, ja ylikasööri, herra Cleophas, on hypoteesi eli otaksuma, korkeintaan teoria. Laivan lääkäri, nuori ensimatkan herra, on ainoa arvohenkilö, jota näkee aterioilla, ja hänenkin kolmikertaisesti kultatakeiset hihansuunsa, gloorioitu lakkinsa ja nappiensa loisto neuvovat arkaan kunnioitukseen. Ylikokin nimi on Hesch, ja vaikka ruokasali-kannelta näkee aivan puhki koko keittiöosaston, en ole vielä häntä esittävää arvohenkilöä löytänyt.
Luulenpa hänen istuvan jossakin nishissä ja johtavan joukkojaan norsunluu-valtikalla. Tai ehkäpä on hän maalla ja johtaa langattomalla lennättimellä. "Haloo, Tabora! Vielä vähän rémouladea [eräänlainen kalakastike. Suomentaja] makrillin kanssa."
Nämä 24 ensimäistä tuntia Atlantilla eivät ole suinkaan olleet mitään laiskurin ja elämänkoreuden hetkiä, sillä me olemme tehneet työtä koko vuorokauden, minä ja kolme muuta herrasmiestä. Omituista ja epätoivoista työtä. Me olemme näet opiskelleet portugalinkieltä. Lissabon lähestyy minkä kerkiää. Jos mieli saada siellä hiukankin menestystä, täytyy meidän osata puhella sikäläisten kanssa puhtaasti ja hellyttävästi.
Minä koukustelin uusien tuttavieni joukossa ottaakseni selvää, tunsiko kukaan heistä tätä samaa sisäistä tarvetta, ja sellaisia oli, kuten sanottu, kolme. En tiedä heidän nimiään, mutta he näyttävät mukavilta miehiltä ja ovat nuorenlaisia kauppiaita. Tupakkasalongissa toimitetun lyhyen sotaneuvottelun jälkeen päätimme palkata opettajan. Panimme ylistewardin ilmoitustaululle lapun, jossa oli saksan- ja englanninkielellä seuraava teksti:
"Neljä miehistä ensiluokan matkustajaa haluaa opetusta portugalinkielessä, mieluimmin nuorelta naiselta, joka on kotoisin tästä valtakunnasta. Hätätilassa otetaan miehinenkin tai vanhempi naisopettaja. Ehdot ovat, että annetaan tyydyttävät tiedot mainitussa kielessä 24 luennossa, à yksi tunti, joista kahdeksan tänään ja kuusitoista huomenna. Palkkio sopimuksen mukaan. Vastaus samalle paikalle täsmälleen puolen tunnin kuluttua eli klo 1/2 10 a.p."
Me totesimme, että kaikki ruokasaliin matkaajat lukivat tämän ilmoituksen, mutta kukaan heistä ei ilmoittautunut. Nyt lähetimme ilmoituksemme toiseen luokkaan. Kukaan ei sielläkään osannut portugalinkieltä. Eräs rouvasihminen ilmoitti meille, että hänen veljensä kyllä mahtanee osata, mutta hän on Brasiliassa.
Uuden sotaneuvottelun jälkeen päätimme kolmella äänellä yhtä vastaan antaa toivomuksemme kolmannenkin luokan tiedoksi. Siellä karasi koukkuun. Skanssista tuli kaksi miestä, toisella päässä turbaani, toisella fetsi, oppaana eräs saksalainen matruusi, joka ilmoitti, että nuo kaksi pystyvät toimeen. Tuo turbaani-pää oli kotoisin Zanzibarista ja fetsi-pää Lourenço Marquesista. Molemmat olivat he luonnostaan kellanruskeita ja hiukan vesikauhun marmoroimia, mutta muuten he esiintyivät ystävällisin naamoin ja alkoivat kohta molemmat yhtaikaa meidän kanssamme puhua. Me emme ymmärtäneet tuon taivaallista ja keskeytimme heidät kysymällä, tämäkö nyt oli portugalinkieltä. Se tapahtui keulapuolen luukun kohdalla ja meidän ympärillemme kerääntyi pian koko kolmas luokka.
"No, no, misters", vastasi toinen, "no, no." Ja sitten he taas jatkoivat kumpikin. Kaikilla äänillä ei yhtään vastaan päätimme silloin, ettei asia tästä selvinnyt. Pistimme lantin heidän mustiin kouraloviinsa ja palasimme tupakkasalonkiin.
Minä ilmoitin nyt, että hytissäni oli kaksi portugalinkielen oppikirjaa, suuri ja pieni, ja arvelin, että ehkä voisimme tunkeutua yhteistyöllä tämän totisesti kunnioitettavan kielen perille, jota oli puhuttu kaukaisilla rannoilla kauan ennen engelskaa. Siitä olivat kaikki muut samaa mieltä, — sehän oli viimeinen keino, ja Lissabon oli meidän siinä ponnistellessamme tullut jo 30 meripenikulmaa lähemmäksi, — ja niinpä siis perustimme osuuskunnan nimellä "Genossenschaft für Verbreitung der portugisischen Sprache unter die übrigen Völker Europas Limited". ["Seura portugalinkielen levittämiseksi muiden Europan kansain keskuuteen Osakeyhtiö." Suomentaja.]
Me vetäydyimme musiikkihuoneesen ja minä tulin oppikirjoineni. "Minä ehdotan", sanoi yksi kelloaan katsellen, "että tyydymme tuohon pieneen." Sitä mieltä olivat kaikki, suurta voitiin käyttää reservinä.