"Eikö olisi parasta", sanoi toinen, "oppia ensin lausuminen? Se on muka melkoisen vaikeaa, olen kuullut."
Tätäkin ajatusta pidimme järkevänä ja kävimme kohta käsiksi portugalilaisiin vokaaleihin ja konsonantteihin. Minä hoitelin kirjaa ja luin ääneen.
Yksinkertaiset vokaalit. a. Lausutaan puhtaasti ja avoimesti niinkuin pohjoissaksan a, esim. ca, lausutaan ka ja merkitsee täällä.
"Mainiota", huusi eräs yhtiön jäsen, "mainiota. Minä en käsitä, mitä vaikeaa tuo nyt on. Sehän on itsestään selvää. Ka. Ka. Aivan kuin pohjoissaksassa."
Yleistä hyväksymistä. "Jatkakaa", sanottiin minulle, "jatkakaa. Se oli siis a. Nyt tulee b."
"Ei, hyvät herrat, ensin vokaalit. Ja on vielä olemassa toinen a lisäksi."
"Toinen a lisäksi? Donnerwetter. Wozu?"
"Niin, olkaa hyvä ja kuunnelkaa: a, tummempivärinen, niinkuin saksalainen a u:n edessä sanassa Haus tai englantilainen o sanassa house. Esimerkiksi: mau, paha."
"Hyvä jumala, niin, senhän nyt ymmärtää, voihan olla, se nyt on kaikessa tapauksessa helppoa sekin. Mau. Ha, ha, ha, koomillinen kieli. Jos siis sanon mau ka, niin se merkitsee: paha täällä. Merkitsee, että minä olen täällä paha, aber, um Gottes willen, eihän tämä ole laisinkaan vaikeaa."
Kirkastuvin kasvoin odottivat kaikki jatkoa. "Siis nyt b."