Istahdettuaan miesten viereen Antti kysyi Grillsiltä: "Kuinka monta vuotta olette pitäneet sitä niittyä, josta minä toin heiniä?" — "Siitä saakka, kun tänne tulin asumaan", sanoi Grills. "No olipa se kummaa, kun iso isäntä, joka oli niityllä käymässä, väitti heiniä omikseen. Niin, hän sanoi, että ne olivat kasvaneet hänen maallaan, ja käski minun mennä matkaani." — "Etkä sinä lähtenyt?" — "Enkä lähtenyt; panin heiniä kelkkaan, ja sitten hän löi minua."
Syntyi pitkä äänettömyys, miehet istuivat liikahtamatta. "Onko hän hengissä?" kysyi Grills. "En tiedä", vastasi Antti, "mutta Vappu sanoo niin. Sekä renki että hevoset olivat poissa, kun menin sinne takaisin." — "Kävitkö sinä kahdesti suolla?" — "Kävin!"
"Kuules, Antti", sanoi Matti, "minä toimitin asiani Grillsille ja sain häneltä nahat rekeeni; nyt hevonen on levännyt; totta kai sinä tulet mukaan kotiin päin?" — "Tulen", sanoi Antti.
Kun Antti aamulla heräsi, virkkoi Matti: "Nyt minä kyyditsen sinut kotiin. Iso isäntä on hengissä ja hän kyllä virkoaa; nyt hän on sairas, älä häntä enää ajattele!"
Pekka oli kotona Antin ja Matin tullessa Kymmenjärvelle. Antti kertoi heti tappelunsa Bortanin ison isännän kanssa, eikä Pekka virkkanut siihen mitään. Otettiin esiin turkikset, jotka oli saatu kootuksi, sitten salaperäiset metallimöhkäleet. Matti oli päättänyt käydä Norjassa saamassa sen kysymyksen ratkaistuksi.
Jäähyväisiä heitettäessä Pekka antoi Matille poikkisahatun ja tarkoin suljetun pukinsarven pyytäen häntä sanomaan terveisiä kauppiaalle, että hän, Pekka, tahtoi sarven sisällyksestä ruutia ja lyijyä, ja nahoista mekon ja lakin. Jos tulisi enemmän, hän tahtoi yhden mekon lisää.
Matin poissa ollessa ei Antti viihtynyt kotona. Hän meni Pekan kanssa metsälle, jossa nuo virkut, reippaat miehet uurastivat onnekseen kuten tavallisesti, ja Antin mielestä haihtui sekä hopeakaivos että iso isäntä. Matti palasi vasta joulun aikaan. Suomalaiset menivät silloin häntä tapaamaan Träskogiin. Syyksi pitkään viipymiseensä hän sanoi raskaan kuorman, joka hänellä oli vedettävänä. Muutoin hän oli erittäin iloisella tuulella, ja kun miehet olivat rauhassa omissa oloissaan, saattoi hän kertoa, että niissä möhkäleissä oli hopeaa ja että nyt niistä oli saatu rahaa, niin että kaikkien pitäisi olla tyytyväisiä. Ei ollut syytä nyt ruveta niitä jakamaan. Hän lupasi lähteä suomalaisia kyyditsemään, jahka ne palaisivat kirkolta kotiin Antin luo, jossa saisivat olla kenenkään häiritsemättä. Antille hän virkkoi, ettei ollut mitään vaaraa kirkkomatkasta, sillä Matti oli käynyt ison isännän luona Bortanissa. Tämä oli nyt jalkeilla, vaikkei aivan ennalleen parantunut ja oli niin pahoin pelästynyt siitä, että Vappu oli ottanut hänen hiuksiansa, ettei uskaltanut koskeakaan suomalaisiin. Koko suku oli siinä varmassa uskossa, että iso ruotsalainen nyt oli Vapun vallassa, joten Antti kyllä saattoi turvallisesti käydä kyläkunnassa, missä tahtoi, erittäinkin nyt, kun Vappukin oli mukana. Vappuhan oli vastikään uhannut sekä ihmisiä että elukoita, niin ettei kukaan uskaltanut hänelle tehdä pahaa.
Antti ei sanonut tarvitsevansa Vapun apua. Hän kyllä itse pitäisi puolensa. Että Vapulla oli voimaa ja että hän oli "tietäjä", sitä ei voinut kukaan kieltää, mutta Antti ei tahtonut olla hänen kansaan missään tekemisissä. Suomalaisten palatessa Kymmenjärvelle lähti Matti mukaan, ja sitten toimitettiin rahojen jako. Olihan niitä enemmän kuin oli odotettukaan, ja joka mies piti itseään varakkaana. Pekka sai pienimmän osan, koska oli vähimmän ajan tehnyt työtäkin, ja itse hän arveli saaneensa enemmän kuin tahtoikaan. Sitten tahdottiin tietää, mitä Pekka oli lähettänyt kauppiaalle pukinsarvessa, kun sai siitä niin paljon ruutia ja lyijyä, sillä lyijypala oli melkoisen suuri ja raskas. Pekka sanoi tehneensä työtä kauppiaalle ja lähettäneensä siitä todistuksen, eikä asiasta puhuttu sen enempää. Kauppias oli lähettänyt Pekalle terveisiä, että tekisi työtä vieläkin ja antaisi tietoja itsestään.
Pekka seurasi Mattia takaisin kyläkuntaan tämän lähtiessä Kymmenjärveltä. Sinne tultuaan hän pyysi Mattia lähtemään mukaan ison ruotsalaisen luo Bortaniin. Sen Matti kyllä lupasi tehdä, kun Pekka vain sanoisi, mitä hän mahtavalta isännältä tahtoi. "Tahdon maksaa hänelle veroa Bogenista." — "Ahaa!" tuumi Matti; "kyllä ymmärrän, tahdot rakentaa rauhan Antin ja ison ruotsalaisen välille." — "Niin, jos he kerran vielä sattuvat yhteen, silloin kyllä tulee loppu jommastakummasta!" — "Hyvä on, jos se sinulle onnistuu; mutta ison ruotsalaisen kanssa ei ole helppo olla tekemisissä."
Tullessaan Bortaniin he tapasivat ison ruotsalaisen ulkona. Matti sanoi tälle, että Pekka aikoi maksaa hänelle veroa sekä Yrjänän poikien että Grillsin puolesta. "Vai niin", sanoi isäntä, "enpä huomaa hänellä olevan mitään, millä hän maksaisi."