Kun Antti ja Vappu tulivat Bogeniin, oli, kuten sanottu, Grills sairaana. Hän pyysi Anttia noutamaan heiniä etelänpuoleiselta suolta. "Sinne on tie tasaisin ja sieltä voit vetää täyden kuorman. Pikku Matti lähteköön mukaasi näyttämään minun haasiani, sillä Bortanin isolla isännälläkin on siellä heiniä." — "Minä tulen mukaan", sanoi Vappu, "poika jääköön sinua hoitamaan."
Kun Antti ja Vappu tulivat suolle järven rantaan, oli iso isäntäkin siellä renkeinensä kahdella hevosella heiniä hakemassa. Antti veti kelkan sen haasian ääreen, jonka Vappu näytti, ja otti siitä pois katoksen. Silloin iso isäntä huusi: "Älä kajoa niihin heiniin, ne ovat minun!" — "Sinunko?" ihmetteli Vappu. "Ja kuitenkin olen minä itse kantanut ne kokoon ja itse pannut ne haasialle. Sinunko, sanot? Joko teillä on jouluolut valmiina? Kyllä taitaa olla", lisäsi hän pilkallisesti nauraen, "koska sinulla ei ole tietoa omista haasioistasi". — "Suu kiinni, noita-akka, korjaa luusi, muutoin alkaa tanssi, jonka minä lupasin sinulle jo ennen. Mene tiehesi haasialta!" sanoi hän Antille, joka oli epätietoisena alkanut pohtia, oliko Vappu vain aikonut hankkia hänelle harmia. "Kuule, Vappu, onko haasia sinun?" — "On kyllä, johan sen sanoin; luuletko sinä, että minä huolisin mitään tuolta juopporatilta?" vastasi Vappu ja osoitti isäntää. Kalpeana ja vihasta vapisten tämä töykkäsi kiukuissaan Anttia. "Pääsetkö pois haasialta, kuuletko, muutoin tulet sieltä maahan pikemmin kuin sinne nousit!"
"Sinunko tämä haasia on, Vappu?" kysyi Antti vielä kerran. "Niin on, kuulithan sen". "Kuulkaa isäntä", huudahti nyt renki, joka luuli tämän erehtyneen, "se haasia ei ole meidän, kyllä se on Bogenin Grillsin". Silloin Antti otti sylillisen heiniä ja heitti ne kelkkaan. "Älä koske heiniin, sanon minä! Heinät ovat kasvaneet minun maallani, ne ovat minun."
Nyt Antti heitti kelkkaan toisen sylin täyden heiniä, ja samassa isoinen isäntä löi häntä niin että lakki lensi yli heinähaasian. Antti seisoi silmänräpäyksen hiljaa, mutta sitten hän syöksähti isännän kimppuun. Iskuja sateli kummaltakin puolen ja pian olivat he saaneet toisiaan kiinni vyötäisiltä, retuuttivat ja kiskoivat voimiensa takaa, mutta kumpikaan ei kaatunut. Epäilemättä Antti oli väkevämpi, mutta iso isäntä oli sukkelampi liikkeissään. Kummallekin katsojalle, rengille ja Vapulle, oli epäselvää, miten asia päättyisi. Renki seisoi äänetönnä, mutta Vappu huusi ja yllytti Anttia: "Kas noin, se on oikein! Löylytä häntä niin, että hän tukehtuu, kas noin! Se on oikein! Onpa hänellä koipia, mutta kylläpä ne uupuvat, hyvin käy!" Nyt iso isäntä kaatui ja Antti hänen päälleen. Sen nähdessään renki tempasi haasiasta seipään ja juoksi apuun pelastamaan isäntää tähdäten iskun Antin päähän; mutta paljon sukkelammin oli Vappu hypännyt alas haasialta, juossut hätään ja nyt hän kuin villikissa tarrasi kiinni rengin pitkään tukkaan ja huusi: "Nouse ylös Antti! Ylös, Antti!" Ennen kuin renki oli ehtinyt irroittautua riehuvasta suomalaisakasta, oli Antti jo päässyt eroon rauenneen isännän käsistä, ja samassa hänen tavattomat kouransa harasivat rengin päätä ja tarrasivat miehen pitkään tukkaan.
Renki, joka oli nähnyt isäntänsä kaatuvan, oli myöskin oivaltanut, miten väkevä Antti oli, ja seisoi nyt hiljaa pyytäen rauhaa. Antti läähätti ja kuohui vihasta eikä vastannut heti, mutta malttoi sentään mieltään ja sanoi: "Rauha, niin! olkoon menneeksi meidän kesken, koska puhuit totta, ja olkoon annettu anteeksi, että yritit minua lyödä. Onhan Vappu sinua jo sen verran merkinnyt, jotta näkyy, ettet ole pelkuri", virkkoi hän pilkallisesti naurahtaen. "Mene!" sanoi hän, hellittäen kouransa miehen tukasta.
"Mitä sinä nyt aiot tehdä, Vappu?" huudahti hän samassa levottomana huomatessaan, että Vappu oli puukko kädessä isännän kimpussa, joka verisenä ja tiedotonna vielä makasi maassa. "En mitään, mikä sinua koskee, tahdon vain, että hän muistaa minut vastakin", sanoi Vappu leikaten samalla paksun tukon ison isännän hiuksia. "Kas niin", nauroi Vappu kamalasti, "kyllä nyt minut muistat." Sitten hän pisti hiustukon laukkuunsa ja sanoi Antille: "Mennään nyt kotiin!" — "Ei ilman heiniä", ja samalla Antti alkoi panna heinäkuormaa kelkkaan niin kiivaasti ja kiukkuisesti, että saattoi nähdä vihan vieläkin hänessä kiehuvan. Kun kelkka oli täynnä ja kuorma köytetty, hän otti jukkonuoran olkapäälleen ja huusi: "Istuudu kelkkaan, Vappu!" — "Et sinä sitten jaksa vetää kuormaa kotiin", sanoi tämä. — "Istuudu kelkkaan!" Nyt Vappu huomasi, että Antti oli vielä pahemmin kiukustunut, joten hän piti viisaimpana heti hypätä kuormalle, ja nyt Antti veti niin kiivaasti, että kelkan jukko ja jalakset rasahtelivat.
Kotiin päästyä Antti viskasi kuorman kelkasta hangelle. "Pane tämä korjuuseen", sanoi hän kääntäen kelkan, otti kirveen ja lähti juoksuaskelin takaisin haasian luo.
Vappu kalpeni: "Nyt en luule ison isännän henkeä suurenkaan arvoiseksi; mutta hänhän löi Anttia. Jospa Pekka nyt olisi täällä!"
Antin saapuessa haasialle olivat sekä hevoset että renki isäntineen poissa. "Lempo soikoon", kiukutteli hän. Sitten hän taas ahtoi kelkan täyteen heiniä ja palasi kuormineen Grillsin torppaan. Pikku Matti, joka nyt oli jo kasvanut isoksi, oli ulkona Antin tullessa. "Hyvää päivää, Antti, joko olet tullut takaisin", sanoi hän ja tuli aivan lähelle veljeään. "Kylläpä sinä olet palavissasi ja hiessä; jätä heinät ja tule sisään! Grillsillä on vieraita. Träskogin Matti on täällä", toimitti poika. "He tahtovat kai puhua sinun kanssasi." Sitten hän tarttui Antin käteen vetäen tämän mukanaan sisään.
"Antti, sinähän olet veressä", hätäili Vappu; "tulehan tänne, että katson!" Antti pyyhkäisi kädellään kasvojaan ja käsi tuli vereen, niin että hän antoi Vapun pyyhkiä kasvonsa. "Onko hän hengissä?" kysyi Vappu kuiskaten. "En tiedä, oli mennyt matkoihinsa, kun minä tulin takaisin." — "No, kyllä hän sitten on hengissä", virkkoi Vappu. "Minä en ole virkkanut mitään Grillsille enkä Matille; saat itse kertoa heille, jos tahdot."