"Siitä saat kyllä olla varma", virkkoi Niila innokkaasti. "Ei maar, kyllä Vappu tahtoi ison ruotsalaisen kuolemaa ja yllytti Matti-parkaa, joka ei tiedä mistään muusta äidistä; sen saat kyllä kuulla häneltä itseltään. Selvää on sekin, ettei hän sinulle suo hyvää, mutta Matin puolesta hän nyt on toiminut viisaasti, viisaammin kuin moni muu. Saathan kuulla, mitä Vappu vielä sanoo, ennen kuin menee pois, mutta minä luulen, että meidän pitää kertoa kaikki tyynni minun velimiehelleni. Kyllä on tarpeen, että me kaikki olemme yksissä tuumin, jos mieli saada ihmiset uskomaan, että Matti on sinun poikasi, mikä luullakseni ei menesty ajan pitkään. Ota hänet sen vuoksi mukaasi ja mene Pekkalaisen luo; kyllä ukko keksii neuvon, miten on paras järjestää asiat Matin eduksi, ja myöskin Antin pitäisi sanoa mielipiteensä asiasta ja saatpa nähdä, että hän sen tekeekin."
He näkivät nyt nuoremman Makkaraisen tulevan tuvasta ja kävelevän halmeelle päin. He huusivat tämän luokseen. "No, mitä vieraat sanovat?" kysäisi Pekka, kun mies oli tullut heidän luokseen. "Ka, eivätpä juuri mitään. Nuori mies näyttää minusta surulliselta, ja nainen kysyi, eikö meillä ole talossa ollenkaan naisväkeä, ja kun minä sanoin, että tulimme hyvin toimeen ilmankin, hän tiedusteli, oliko meillä karjaa ja kuka sitä hoiti. Silloin lähdin tieheni. Nyt he ovat syöneet, niin että parasta on, Pekka, kun menet sisälle ja katsot, mitä he aikovat tehdä." — "Niin", virkkoi Pekka nousten samassa; "kerro, Niila, veljellesi, miten asia on, ja menkää sitten työhön."
Pekan tullessa tupaan istuivat Vappu ja Matti vaiteliaina. Vappu lopetti äänettömyyden sanoen Pekalle: "Kiitoksia nyt, ja hyvästi tällä kertaa! Minä otin evästä mukaani, niin että tulen toimeen. Hyvästi nyt, Matti! Sydäntäni kaivaa, kun en voi jättää sinulle Grillsin pyssyä, mutta näkyyhän Pekalla olevan kaksi, kyllä kai sinä saat toisen; ehkäpä minä voin tuonnempana lähettää sinulle pyssyn. Tee nyt ja toimi, niinkuin olen sinulle sanonut, äläkä anna kenenkään ottaa itseäsi valtaansa, tiedä se! Vappu tahtoo, että pysyt elossa ja että pian taas tapaamme toisemme. Ja kuulehan nyt, Pekka! Jos Matille tulee vahinko, niin minä vaadin sinut siitä vastuuseen. Ei olla vielä kuitit, vaikka oletkin onnenlapsi." Niin sanoen Vappu heitti kontin selkäänsä, otti pyssyn käteensä ja lähti kiireesti astelemaan pois.
Kun Vappu oli painunut metsään näkymättömiin, sanoi Pekka varsin ystävällisesti: "Terve tultuasi tänne, Matti! Älä ole enää suruissasi; paljonhan tässä elämässä saa kokea. Kaikkia suruja ja huolia vastaan olemme ponnistelleet, ja kunhan nyt olet levännyt muutamia päiviä, niin lähdetään vanhan Pekkalaisen luo Suomenniemeen neuvottelemaan hänen kanssaan, mitä on tehtävä. Heittäydy nyt vain lepäämään kylliksesi. Täällä voit olla aivan huoleti; jos joku sinua etsii, me kyllä saamme varoituksen, sillä täällä metsäseudulla suomalaiset ovat valppaita. Sitäpaitsi meitä on nyt neljä miestä ja koirat lisäksi. Ei kukaan voi sinulle tehdä pahaa."
"Kiitos, Pekka, tai kiitoksia, isä! Niin Vappu tahtoi minun sanovan, mutta en tiedä, kummin teen. Sano, miten sinä tahdot."
"Ei sinun tarvitse sanoa minua isäksi", sanoi Pekka hämillään, "molemmat ystäväni, Makkarais-veljekset, tietävät koko jutun. Vappu kyllä tarkoitti hyvää, mutta hän ei tunne meitä pohjoiskulman suomalaisia: me osaamme säilyttää salaisuuden ja suojella sukulaisemme pettämättä kuitenkaan toisiamme. Kuten sanottu, minun mieheni tuntevat sinut ja onnettomuuden, joka sinulle tapahtui. Heiltä ei maksa vaivaa salata mitään. Jos täällä näyttäytyisi aavistamatta joku muukalainen, niin voithan pysyä poissa niin kauan kuin vieras on täällä, ja, niin kuin sanoin, kunhan olet levännyt, lähdemme pois."
"En minä väsyksissä ole, eikä minun tarvitse levätä; minä lähden sinun mukaasi!" — "No olkoon, niinkuin tahdot; tule vain!" Sitten he menivät työmaalle ja uurastivat iltaan asti.
"Kuules, Niila", virkkoi Pekka seuraavana päivänä, "Matti ja minä lähdemme nyt Pekkalaisen luo. Tule meitä saattamaan vähän matkaa, niin saamme jutella. Meidän täytyy ottaa mukaamme molemmat pyssyt. Saata sinä siis meitä Kateenharjulle ja koeta saada ostaa yksi niistä pyssyistä, jotka suomalaiset siellä ottivat norjalaisilta, sillä teitä ei käy jättäminen tänne ilman ampuma-aseita. Vielä parempi olisi, jos saisimme ostetuksi kaksi pyssyä; mutta jollei se käy päinsä, niin jompikumpi teistä saa mennä Antin luo. Hän kyllä keksii jonkin neuvon, sillä pyssyn me tarvitsemme joka mies."
Seuraavana päivänä miehet lähtivät koirat mukanaan pohjoiseen päin. Kateenharjua lähestyttäessä päätettiin, että Niila menee yksin perille ostamaan pyssyä. "Katso vain, että saat virheettömän", muistutti Pekka, "ja jos saat kaksi, niin sitä parempi. Tässä on rahaa, odotamme sinua täällä."
Niila ei palannut sinä päivänä eikä seuraavanakaan ennenkuin illalla myöhään. Hänellä oli mukanaan pyssy, mutta kovalle oli ottanut sen saaminen Kateenharjun suomalaiselta, ja melkein kaikki rahat olivat menneet. Pyssy oli kallis, mutta hyvä.