"No hyvästi sitten, Niila", virkkoi Pekka; "toimi mielesi mukaan kotona Bjurbergissä; on epävarmaa milloin minä palaan. Jos tulisin vasta talvella, niin mene Kymmenjärvelle ja tiedustele, miten Antti voi, ja hanki muutenkin selko, miten on niiden suomalaisten laita, jotka välillä tapaat, ja ole varovainen, jos joku kysyy Mattia."
"Et suinkaan viivy niin kauan poissa että talveen asti, Pekka?" —
"Kenties viivynkin; älkää minusta huolehtiko. Hoitakaa kaikkea, niin
kuin se olisi omaanne. Kyllä minä takaisin tulen. Herran haltuun,
Niila!"
Pekka ja Matti lähtivät pohjoiseen päin, samalla Niila taas kääntyi mietteisiin vaipuneena takaisin etelään. Hän ihmetteli mielessään mitä tuumia Pekalla mahtoi olla.
Kun Pekka ja Matti olivat jonkin aikaa tehneet taivalta, sanoi edellinen luulevansa parhaaksi, että he kulkiessaan varovat näyttäytymästä muiden suomalaisten luona, ja Mattikin oli samaa mieltä.
Klar-joelle tultua kysyi Pekka, osasiko Matti uida. Ei Matti osannut. "No sinun täytyy oppia", virkkoi Pekka; "asetu nyt tänne odottamaan minua, kunnes tulen takaisin. Menen yksin Pekkalaisen luo keskustelemaan, miten on paras tehdä. Tee sinä nuotio vasta pimeän tultua ja sammuta se ennen päivännousua. Paras on olla varovainen, vaikkei tässä ole mitään vaaraakaan."
Sitten Pekka kaatoi paksun kelohongan, katkaisi siitä pölkyn ja halkaisi paksun lankun, jonka kiskoi virran rantaan. Sitten hän riisui vaatteensa, sitoi ne ja pyssyn lankun päälle ja sanoi Matille: "Minä kuljetan tavarani mieluummin tällä tavoin kuin lautalla, sillä virta on vuolas ja täynnä kiviä, jotka nyt voin paremmin kiertää. Lepää nyt hyvässä rauhassa, kunnes minä tai joku toinen tulee huomenna sinua hakemaan."
Näin puhuttuaan Pekka lykkäsi lankun veteen, vihelsi koiria ja lähti uimaan lykäten lankkua edellään. Pian hän oli päässyt virran poikki toiselle puolelle, jossa hän reippaasti pukeutui ja katosi metsään.
Pekka tapasi vanhan Pekkalaisen ulkosalla juttelemassa parin miehen kanssa. Pekkalainen ja miehet tervehtivät Pekkaa hyvillä mielin. He olivat vanhoja tuttuja: Dalbyn Huuskoinen ja Kuusivuoren nuori Pietari.
"Oletpa enemmän kuin tervetullut", virkkoi Pekkalainen, "me tässä par'aikaa pohdimme kaikenlaisista. Täällä eteläkulmalla eivät suomalaisten asiat ole lainkaan hyvästi. Käydään sisään katsomaan, onko eukolla mitään padassa, niin saadaan sitten pakinoida."
Syötyään miehet menivät ulos ja heittäytyivät pitkäkseen tasaiselle aholle. Siellä he saattoivat keskustella pelkäämättä kuuntelijoita ja kenenkään yllättämättä. Pekkalainen sanoi nyt: "Kerro, Pietari, Pekalle, mitä tiedät metsäseudun kaakkoiskulmalta."