"Niin", virkkoi Pietari, "en ole itse nähnyt, mutta olen kuullut, että Hakkarainen on kauan ollut riidassa Ekshäradin talollisten ja Tyngsjön suomalaisen kanssa. Ekshäradin talolliset ja heidän vallesmanninsa, niinkuin he sitä nimittävät, ovat polttaneet Hakkaraisen torpan ja kaiken hänen omaisuutensa. Itse hän murtautui heidän riviensä läpi ja pääsi pakenemaan metsään. Sitten Hakkarainen, joka luuli Tyngsjön suomalaisen auttaneen Ekshäradin miehiä, hyökkäsi tämän kimppuun ja nyt he kumpikin harhailevat metsissä henkipattoina. Pitkän-Riston pojat ovat myöskin tehneet ilkitöitä ja polttaneet talon, mutta yksi heistä on joutunut kiinni, sillä muut suomalaiset eivät tahtoneet häntä auttaa, ja Malmivuorella on koko joukko kulkurisuomalaisia otettu sotaväkeen. Ei ole lepoa eikä rauhaa idän puoleisissa metsissä."
"Eikä myöskään jokivarsilla", tokaisi Huuskoinen; "siellä on kulkenut suomalaisia, ja he ovat tehneet ilkitöitä, varastelleet karjaa ja ryöstäneet yksityisiä ruotsalaisia. Pahimmin on riehunut muudan äskettäin tullut suomalainen, Häkkinen. Nyt hän on asettunut Fryksdalin metsäseudulle ja tekee yhtä päättömästi pahaa sekä suomalaisille että ruotsalaisille, niin että minä pelkään meidän suomalaisten saavan odottaa vaikeita aikoja, sillä pahoja kuuluu muualta kauempaakin; Jumala tiesi, kuinka tästä selvittäneen!
"Niin", tuumi Pietari, "talolliset väittävät saaneensa esivallalta luvan hävittää sekä meidät että asuntomme; mutta sitä en ikinä voi uskoa todeksi, kun kerran kuningas on antanut meille rakennussetelit ja Kaarle-kuningas-vainaja meidät tänne kutsui." — "Ei", tokaisi siihen vanha Pekkalainenkin, "enpä minäkään sitä ota uskoakseni, mutta ikävä on kuulla, etteivät suomalaiset pysy siivolla. Muuta neuvoa en tiedä, kuin että me pohjoiskulman suomalaiset lähetämme heille sanan, että heidän on pysyttävä laissa ja oikeudessa, tai meidän täytyy heitä rangaista."
Tässä kohden heidän puheensa keskeytyi, Pekkalaisen koira juoksi metsään päin ja alkoi kiivaasti haukkua. "Sieltä tulee joku", virkkoi ukko, "pidetäänpä silmällä ja ollaan varuillamme!"
Miehet sieppasivat pyssynsä juuri samassa kuin halmeen reunassa tuli näkyviin mies. Tuokion ajan he seisoivat hiljaa, mutta kun tulija oli yksin ja ilman pyssyä, he laskeutuivat taas paikoilleen, ja vanha Pekkalainen huusi koiraansa.
Vieras tuli suoraan heitä kohti. "Hakkarainenhan se on, totta tosiaan!" sanoi nuori Pietari. Tulija oli jo saapunut perille. Hakkarainen virkkoi: "Jos olet Pekkalainen, niin sano! Minä etsin häntä ja luulen osanneeni oikeaan." — "Niin olen", vastasi Pekkalainen nousten. "Miten voin sinua auttaa?"
"Auttaa minua! En minä apua hae. Kyllä autan itseni vastedes niinkuin tähänkin asti. Nyt vain tahtoisin lainata sinulta vaatteita, sillä aion mennä kuninkaan puheille. Näethän, minkä näköinen olen", jatkoi hän. "Ei yhtään ehyttä riepua ruumiin verhona, eikä ole paljon ehyttä paikkaa nahassanikaan. Tuli, Ekshäradin miesten puukot ja keihäänpistot kyllä minut merkitsivät. En tahtonut jäädä kotipuolen metsiin itseäni paikkailemaan, sen vuoksi tulin tänne sinun luoksesi, Pekkalainen, ja arvelin viipyä täällä siksi kunnes nahka paranee eheäksi."
"Terve tultuasi tänne, Hakkarainen, kyllä tarvitset lepoa ja hoitoa, sen olet näköinenkin, ja onpa vaikea ymmärtää, kuinka olet kyennyt kulkemaan tänne tämän pitkän matkan. Onhan ruumiistasi yläpuoli ja käsivarret sekä kädet melkein yhtenä ainoana haavana." — "Niin, kyllähän Ekshäradin miehet tarkoittivat hyvää ja aikoivat minut vangita, mutta eipä se onnistunut. Hakkarainen on vielä vapaana, sen he kyllä vielä aikanaan tuntevat nahassaan. Toimita, että saan kylpeä, niin kyllä minusta vielä mies tulee. — Mutta mitä väkeä sinulla on luonasi! Tuon miehen, joka on Gransjön tienoilta, kyllä tunnen, mutta entäs nuo toiset? Vai niin", lisäsi hän, kun Pekkalainen oli ilmoittanut, keitä he olivat, "olenpa kuullut heistä jo ennenkin. Karhunpoika-Pekka on käynyt meidänkin metsäseudullamme, mutta mitä he nyt täältä tahtovat? Mistä teillä on puhe?"
Vanha Pekkalainen kertoi heidän kuulleen, miten suomalaiset menettelivät epärehellisesti ja väkivaltaisesti, niin että ärsyttivät ruotsalaisia, ja nyt oli aikomus saada suomalaiset taivutetuiksi suurempaan varovaisuuteen ruotsalaisia kohtaan sekä muutenkin pysymään laissa ja oikeudessa ja keskenään yksimielisinä.
"Laissa ja oikeudessa, niinkö sanot!" virkkoi Hakkarainen hypähtäen pystyyn! "Ruotsalaiset juuri eivät pysy laissa eikä oikeudessa. He väittävät saaneensa esivallalta luvan polttaa suomalaisten kodit ja konnut ja tuhota heidät itsensä! Onko tämä laki ja oikeus? Minulla on rakennusseteli ja lupa rakentaa ja asua; se on laki ja oikeus, sen tahdon näyttää talollisille ja kuninkaisiin minä menen, ja talollisten täytyy rakentaa jälleen minun taloni ja kylvää halmeeni, sen minä sanon. Pysykööt suomalaiset keskenään yksimielisinä! Se on kyllä oikein, mutta kuinka luulette saavanne sen asian tapahtumaan?"