"Niin, me pohjoiskulman suomalaiset elämme sovussa keskenämme ja olemme tarpeeksi voimakkaat tekemään omat päätöksemme laiksi!"
Hakkarainen hypähti taas pystyyn. "Te pohjoiskulman suomalaiset!" ähähti hän kiukkuisesti, mutta vaikeni ja istuutui jälleen ja virkkoi: "Niinpä niin, ehkä se kyllä olisi hyväkin, jokin esivaltahan olla pitää. Kun saisitte muut pysymään rauhassa ja tekemään oikeuden mukaan, niin kyliä Hakkarainenkin siihen suostuu."
Tuotiin sana, että sauna oli valmiina ja lähdettiin siitä kylpemään. Hakkaraisen haavat puhdistettiin ja tarkastettiin, ja toisten täytyi ihmetellä hänen kärsivällisyyttään ja voimiaan, kun hän oli jaksanut kestää hoitamattomien haavojen tuottamat tuskat. Mutta Hakkarainen olikin kaikkialla tunnettu rohkeudestaan ja tavattomista ruumiinvoimistaan.
Juteltiin vieläkin suomalaisten suhteesta ruotsalaisiin, mutta ei voitu päättää mitään, ennen kuin oli saatu varma tieto siitä, oliko mitään perää siinä puheessa, jota ruotsalaiset levittelivät, että heillä muka oli oikeus tappaa suomalaiset ja polttaa heidän talonsa. Siitä piti Hakkaraisen antaa tieto, jahka hän palaisi kuninkaista.
Päätettiin, että suomalaiset pysyvät sillä välin rauhassa aloillaan, mutta ovat kuitenkin varuillaan, ja että he kaikin mokomin hankkivat itselleen niin monta pyssyä kuin oli miehiäkin. Jos kenen oli mahdoton varojen puutteessa hankkia ampuma-asetta, häntä piti niiden auttaa, joilla oli varoja. Suomalaisten piti vielä ahkeraan antaa tietoja toisilleen ja tiedustella huolellisesti, varustautuivatko ruotsalaiset hyökkäykseen. Sitten erottiin.
Hakkarainen ja Pekka jäivät taloon. Pekka vei pian Pekkalaisen erilleen ja pyysi tätä soutamaan virran poikki. Siellä yksinäisyydessä Pekka hänelle ilmoitti Matin salaisuuden ja pyysi Pekkalaisen neuvoa.
"Ei sellainen tuuma menesty, että ihmisille uskotellaan hänen olevan sinun poikasi. Yhtä vähän kelpaa sekään neuvo, että pidät häntä vielä luonasi, sillä tietty asia on, että ison ruotsalaisen sukulaiset etsivät häntä, ja jos he hänet löytävät sinun luotasi, niin kyllä miehiä kaatuu molemmin puolin, ja sitten tulee rauhattomuus yli koko metsäseudun.
"Ei, kyllä Matti on jo siksi vanha, että pitää huolen itsestään. Saata hänet tuntureille ja anna hänen olla siellä. Jos hänen käy huonosti, hän voi saada apua minulta, mutta nyt ei ole syytä hänen näyttäytyä minun eikä naapurien luona. Parasta, ettei kukaan tiedä hänestä mitään, ja teit oikein, kun et tulomatkalla poikennut kenenkään luona. Sinun luoksesi tiedustelijat voivat kyllä löytää, mutta siellä heiltä katoavat jäljet, eikä kukaan osaa hakea tuntureilta. Jos vuoden kuluttua tai niillä main tahdot Matin luoksesi, voimme sillä välin levittää huhun, että odottelet Suomesta tulevaksi erästä läheistä sukulaista ja kun hän tulee, hän on sinun veljenpoikasi. Ison isännän suvulle huhu tuskin kulkeutuu niin tavallisesta tapauksesta, että sukulainen tulee meren takaa. Aika myöskin tekee tehtävänsä, enkä luule, että nyt voimme Matin hyväksi muuta tehdä. Joku minun pojistani saa viedä säkillisen jauhoja sinne järvelle, ja paluumatkalla sinä poikkeat meille. Mene nyt ja hae Matti tänne. Olkoon hän täällä siksi, kunnes sinä huomenna ennen päivännousua haet hänet."
Pekka oli ääneti kuunnellut Pekkalaisen puhetta tämän esittäessä tuumiaan, ja kun ukko oli päässyt loppuun, hän sanoi pitävänsä tuumaa hyvänä; hän aikoi toimia sen mukaan. Sitten haettiin Matti ja ilmoitettiin hänelle tuumasta, johon hän sanoi olevansa hyvin tyytyväinen.
Pekka souti nyt Pekkalaisen kanssa kotiin, jossa Hakkarainen tuli heitä vastaan kysyen äreästi: "Saanko sinulta vaatteita lainaksi?" — "Saat." — "Annatteko minulle todistuksen siitä, mitä minulle on tapahtunut?" Sen kumpikin tahtoi kernaasti antaa, Pekalla oli kyllä kova urakka kirjoittaessaan ja sepittäessään todistusta, mutta valmiiksi se tuli. "Kiitos", virkkoi Hakkarainen, "minä lähden huomenna." — "Ethän sinä kykene matkaan noin haavoittuneena; uuvut vielä metsään." — "Ei, haavat paranevat paremmin umpeen, kun olen liikkeessä, ja minulla on kiire. Anna minulle kirves! Hakkaraisella ei ole mitään omaisuutta, ja jollei akkani ole päässyt karkuun, hän on vankina talollisten joukossa, ja silloin nämä häntä kiduttavat. Joutuin nyt. Hakkaraisella on kiire!" Hänen kiireensä miehet kyllä käsittivät, ja jo päivän ensi koitteessa seuraavana aamuna tämä oli varustautunut lähtöön. Pekka vei hänet sitten erilleen ja kysyi, tahtoisiko hän ottaa hankkiaksensa pyssyn ja tuodakseen sen metsäkulmalle. "Vaikka kaksi, jos tahdot." — "Olkoon menneeksi", sanoi Pekka; "ota nämä rahat ja osta kaksi pyssyä. Toinen olkoon sinulle, toinen minulle." — "Niin sinä, Pekka, puhut kuin minäkin ajattelen. Jää Herran haltuun! Kyllä vielä tapaamme toisemme!"