Aika, jolloin suomalaiset muuttivat Ruotsiin, lienee tätä nykyä enää vaikeasti määrättävissä. On tutkijoita, jotka arvelevat, että suomalaisia on ollut Ruotsissa jo ennen svealaisten maahantuloa. Toiset väittävät heidän tulleen Eerik Pyhän käskystä. Kumpaankaan olettamukseen ei ole päteviä todistuksia. Sen verran vain näyttää olevan historiallisesti todistettu, että heitä oli v:n 1520 tienoilla ns. Wermlannin vuoren ympäristöllä, jossa heitä jo silloin asui sangen suuri määrä.
Aivan varmaan on maahanmuuttoa jatkunut vielä mainitun ajan jälkeen, vaikkei kenties sanottavassa määrin ennen kuin nuijasodan päätyttyä, jolloin Kaarle-herttua lupasi suomalaisille suojeluksensa ja antoi heille autioita metsäseutuja raivattaviksi ja asuttaviksi. Etupäässä tämä lienee siihen aikaan koskenut Wermlantia, päättäen kertomuksesta, jonka Eerik Yrjönpoika v. 1594 antoi herttualle.
Muutamia harvoja suomalaisia oli asettunut asumaan Ångermanlantiin ja Medelpadiin, sen saamme tietää kirkon kymmenysten kantakirjasta vuodelta 1600 ja Medelpadin tuomiokirjasta vuodelta 1610.
Samaan aikaan siirtyi suomalaisia Helsinglantiin ja Gestriklantiin. V. 1609 antoi Geflen kuninkaallinen käskynhaltija turva- ja veronvapautuskirjan kolmelle Järbossa ja Ofvansjössä asuvalle suomalaiselle perheelle; ja Kaarle-kuningas antoi helmikuun 18 p:nä 1611 avoimen turvakirjan "suomalais-joukolle", joka oli asettunut asumaan Ockelbohon.
Vaikk'eivät mitkään historialliset asiakirjat osoita, että tähän aikaan olisi maahan muuttanut asukkaita yhä edelleen, voidaan kuitenkin, nojautuen suomalaisten keskuudessa liikkuviin suullisiin kertomuksiin, olettaa tämä varmaksi, koska suomalaisia näyttää kaikkina aikoina olleen lukuisimmin tässä maakunnassa sekä sen rajaseuduilla Norjan puolella. Tämän voi päättää jo siitäkin, että papiston v. 1606 laatimien henkikirjoitusluetteloiden mukaan jo silloin oli Dalbyn suomalaismetsissä 131 16-20 vuoden ikäistä henkilöä ja että pappismies Fernow, joka arvatenkin 1700-luvun keskivaiheilla tutki Wermlannin maata ja kansaa, lausuu v. 1779 julkaisemassaan "Kertomuksessa Wermlannista" suomalaisista, että heitä nuijasodan jälkeen tuli laumoittain Ruotsiin, "jossa Kaarle-herttua vastaanotti heidät armollisesti ja kehoitti heitä asettumaan metsäseutuihin asumaan". Suuri joukko tuli Wermlantiin, jossa he asettuivat Bergslagenin, Elfdalin, Fryksdalin, Jössen kihlakunnan, Nordmarkin ja Gillbergin kihlakunnan salomaille eli aivan kuin puoliympyrään yli koko maan. On luultavaa, että Fernow laati tämän kertomuksensa nojautuen suomalaisten kertomuksiin ja että suomalaiset itse olivat ne kuulleet esi-isiltään; ja kun tunnetaan suomalaisten viime aikoihin asti säilynyt totuudenrakkaus, lienee Fernowin kertomus yhtä luotettava kuin sen ajan historialliset muistiinpanotkin.
Että Fernow on kirjoittanut muistiinpanonsa suomalaisista totuudenmukaisesti ja osoittaen ilmeistä harrastusta, näkyy siitäkin, että hän saattaa mainita kokonaista 114 suomalaista sukunimeä yksistään Elfdalin, Fryksdalin ja Jössen kihlakunnista. Kuningas Olavi Trätälja tuskin vei mukanaan enemmän väkeä Wermlantiin kuin nämä suomalaiset.
Suomalaisten lukumäärä ei ennen nuijasotaakaan ollut varsin pieni; sen todistaa sekin, että Kaarle-herttua lokak. 6 p:nä 1583 antoi julistaa "Varman ohjekirjan suomalaisille" — "Wisst concept för finnar" —, jossa heille myönnetään oikeus asettua asumaan kruununmetsiin ja viljelemään maata. Kuusi vuotta heidän piti saada olla vapaina veroista. Tämä "ohjekirja" näyttää olleen voimassa koko herttuakunnassa.
Samoin kuin isänsä edisti myös Kustaa II Aadolf maan raivaamista viljelykselle vastaanottamalla ja suojelemalla niitä suomalaisia, jotka jättivät isänmaansa asettuakseen Ruotsiin. Sen aikaiset suomalaiset arvelivat tarvitsevansa tilavat alat asuakseen, ja kenties tämä olikin syynä siihen, että useat maahanmuuttajat asettuivat kauemmaksi itään päin, kulkivat niihin suuriin metsiin, joita Taalain maakunnassa oli runsaasti, sillä jo v. 1626 oli tässä maakunnassa suomalaisia kaikissa pohjoisimmissa ja läntisimmissä pitäjissä. Orsan pitäjään tiedetään suomalaisia muuttaneen jo sata vuotta aikaisemmin, v. 1526, mutta lukuisimmin lienee alettu maahan muuttaa Kustaa II Aadolfin hallituksen alkuaikoina.
Kristiina-kuningattaren aikana levisi suomalaisia Ruotsin keskiosiin ja yksityisiä ryhmiä tuli Suomesta ja kulkeutui Wermlantiin. Luultavasti heitä myös tähän aikaan yleisemmin kuin ennen siirtyi rajan yli Norjan puolelle.
Ensimmäisten suomalaisten siirtymistä Ruotsiin ei sikäläinen vakinainen asujaimisto näytä juuri huomanneenkaan; mutta pian he alkoivat syyttää suomalaisia muka vahingon tuottajiksi ja valittivat, että nämä olivat asettuneet liian lähelle emäkyliä, kaatoivat metsät kaskiksi ja laskivat kulovalkeita metsiin siten hävittäen niitä. Pian nämä valitukset tulivat yleisiksi, ja tyytymättömyys sekä suomalaisiin että kaskenpolttoon lisääntyi.