Ripeästi hän palasi takaisin veneelle Antin luo. Hänen kerrottuaan, mitä oli nähnyt, päätettiin vetäytyä takaisin lahden toiselle puolelle, josta saattoi huomata, soutaisivatko kalastajat lahden poikki, ja sitten menetellä sen mukaan.
Tänä yönä pojat eivät tehneet tulta, vaan nukkuivat veneen purjeisiin kääriytyneinä, pyssyt vieressä ja Rakki vahtimassa. Yö kului hiljaisesti ja rauhallisesti, ja aamupuolella pojat iloksensa huomasivat kalamiesten soutavan pois pohjoiseen päin.
Nyt neuvoteltiin. Pojat arvelivat nyt tulleensa niin kauaksi pohjoiseen, että Malmivuoren pitäisi olla suoraan lännessä. Pitikö heidän nyt jättää vene rantaan ja seurata tuon suuren virran vartta? He joutuisivat siten sisämaahan, vuoriseudulle päin, jossa heidän pitäisi tavata joku maanmiehistään tai vaikka joku ystävällinen ruotsalainen, joka osaisi neuvoa heitä oikeaan suuntaan.
Näin päätettiin tehdä; pojat kantoivat kapineensa maalle. Vene oli piilotettava ja säilytettävä mahdollisesti vastedes tulevaan tarpeeseen. Veneen alle he asettivat karsittuja ja kolottuja puita teloiksi ja saivat sen suurin ponnistuksin kiskotuksi vesakkoon, jossa se käännettiin kumolleen ja peitettiin paksuilla kuusenkuorilla, joiden päälle he panivat pieniä näreitä.
Sillä keinoin he arvelivat saavansa veneen säilymään pitkän aikaa. Vanha ontto tammi, jonka he huomasivat läheisyydessä, oli oivallinen piilopaikka, johon kätkettiin veneen masto, purjeet, airot ja muut tarpeet. Tammen onton aukko tukittiin huolellisesti sammalilla, ja pojat arvelivat varmaan löytävänsä kätketyt kapineensa, jos he niitä vastedes tarvitsisivat.
Nyt tuli kysymys, mitä he ottaisivat mukaansa. Eväitä ei ollut paljoa jäljellä, mutta kuitenkin riittävästi muutamaksi päiväksi. Ne otettiin esille, samoin kirveet, pata ja pyssyt. Vielä oli jäljellä Eerik-herran pyssy, metsästyslaukku, kengät ja ampumatarpeet. Ampumatarpeet olivat laatikossa, jota he tähän saakka eivät olleet ottaneet huomioon. Miten nyt oli tehtävä Eerik-herran tavaroille? Niitä ei voitu ottaa mukaan, ja pojat seisoivat ääneti asiaa aprikoiden.
Antti virkkoi viimein: "Eerik-herralle emme voi koskaan viedä näitä tavaroita takaisin, ja mitäpä hyötyä olisi niiden jättämisestä tänne? Ota sinä, Pekka, joka paremmin osaat ampua, hänen pyssynsä; se on kymmentä vertaa parempi kuin meidän pyssymme, ja laatikon me avaamme nähdäksemme, mitä siinä on."
Odottamatta vastausta hän sieppasi kirveen, mursi laatikon auki ja otti esille sen sisällyksen. "Jumalan kiitos! Täällä on paljon ruutia, ja enemmän kuin sata luotia, ruuvitaltta, kaksi viilaa, pihdit ja vielä, annas kun katson, parikymmentä piikiveä. Kas tämähän on koko aarre, juuri sellaisia tarpeita, joita me tarvitsemme. Entäs tässä vielä, rahakukkaro! Yksi, kaksi — kokonaista neljä kiiltävää hopeariksiä ja vielä seitsemän, kahdeksan taaleria. Kiitoksia Eerik-herra! Kaiketi tämä oli aiottu meille palkaksi; eihän tuo varsin paljon ole puolen vuoden työstä, mutta hyväpä näinkin. Voi miten iloissaan isä ja äiti olisivat, jos tietäisivät, kuinka hyvät varusteet meillä on! Hei vain! Nyt ei ole mitään hätää. Huuda, Pekka! Etkös ole iloissasi?"
"En tiedä, mitä Mikkelin isä Niko sanoisi, jos otamme Eerik-herran tavarat", vastasi Pekka miettivästi.
"Joko taas puhut isä Nikosta! Siitä minä viisi, mitä Niko isä sanoisi. Me tarvitsemme näitä tavaroita emmekä voi niitä nyt antaa takaisin. Jos vastedes tapaamme Eerik-herran, niin voithan antaa hänelle pyssyn takaisin. Emme me voi sitä kuljettaa mukanamme, jollemme jätä sinun pyssyäsi tänne. Se on omansa täällä metsässä pilalle ruostumaan."