Hän otti nyt nuorukaiset ystävällisesti vastaan ja toivotti heidät tervetulleiksi vanhan Pekkalaisen luo Suomenniemelle, jota nykyään nimitetään Luttenäsiksi. Yrjänästä hän ei tiennyt mitään, mutta kehoitti poikia jäämään luoksensa joksikin ajaksi; hän odotti kotiin omaa poikaansa, joka asui lännempänä; kenties tämä tietäisi jotakin.
Kiitollisina matkamiehet suostuivat kutsuun ja päättivät jonkin aikaa viivähtää ja levätä torpassa. Vanha Pekkalainen eleli jotensakin hyvissä varoissa; hänellä ei ollut mistään puutetta. Ukolla oli hyvä viljelysmaa, metsät otuksia ja virrat kaloja täynnä; hänen uudispaikkansa oli idästä päin Klar-jokeen laskevan suurehkon joen haarassa. Pekkalainen kylvi vain hiukan ruista; halla vei sen useina vuosina. Mutta hän raivasi niittyjä pitkin jokivarsia saadakseen rehuja, poltti metsää saadakseen hyvää laidunmaata ja piti karjaa. Nuorukaisille hän selitti, että karjanhoito oli näillä paikoin uudisasukkaan tuottoisin elinkeino.
Jonkin päivän kuluttua tuli odotettu nuori Martti Pekkalainen kotiin. Ei hänkään tiennyt Yrjänä Kailasesta mitään, mutta neuvoi poikia kulkemaan etelään ja itään päin Klar-joen ja läntisen Dal-joen välimaalla, minne useitakin suomalaisia oli asettunut asumaan laajoille salomaille.
Hän lisäsi vielä, että heillä olisi siitä matkasta sekä hyötyä että huvia, sillä niillä mailla, joiden halki he joutuisivat kulkemaan, oli tavattoman runsaasti kaikenlaatuista metsänriistaa, ja Dal-joen varrella kohoavilla tuntureilla oli peuroja laumoittain. Majavia oli myöskin runsaasti. Hän ei tosin itse ollut käynyt niillä seuduilla enempää kuin tuntureillakaan, mutta oli tavannut muita suomalaisia, jotka olivat siellä metsästelleet, ja nämä sanoivat, etteivät he koskaan olleet tavanneet niin riistarikkaita maita kuin ne.
Erotessa ukko Pekkalainen neuvoi nuorukaisia sanomaan Yrjänä Kailaselle, että jos tämä tahtoi siirtyä sille kulmalle jonkin veden varrelle itäpuolelle Suomennientä, hän löytäisi uudisasukkaalle hyvää maata ja saisi hyvän toimeentulon ja varallisuuden. Pojat tekisivät viisaasti, kun jättäisivät kelkkansa hänen luokseen ja ottaisivat niin kevyet kantamukset kuin suinkin, sillä metsästä he kyllä saisivat siksi paljon saalista, ettei heidän tarvinnut kuljettaa eväitä mukanaan.
Kelkan jättämisestä torppaan pojat olivat kahdella päällä. Mutta kun ukko selitti, ettei heidän tarvinnut tuolla matkalla viipyä kuin muutamia viikkoja, jos lähtisivät ilman kelkkaa, mutta paljon kauemmin, jos se olisi mukana vastuksina, he noudattivat hänen neuvoaan. Jos he tapaisivat omaisensa, niin kelkan saisi käydä hakemassa kevätpuolella, kun hanki kannatti ja oli helpompi liikkua.
Rohkein mielin nuorukaiset painuivat asumattomille saloille mielessä iloinen toive, että pian saisivat tavata sukulaisensa.
10. AUTIOTALO.
Oleskeltuaan muutamia päiviä Korsholmassa, jossa asui perheineen erään kirvesmiehen luona, Yrjänä oli valmis lähtemään meren poikki. Toinen pikkupojista kuitenkin sairastui niin pahoin, ettei käynyt ajatteleminenkaan lähtöä, sillä ankara talvi on käsissä ja tuli sääli pientä lasta; mutta heillä oli varoja varsin niukalti, tuskin nimeksikään. Yrjänä puhui kirvesmiehelle, mutta tämä ei siihen tiennyt keinoa, sillä hänellä ei ollut työtä itselläänkään, ja niin kului pari viikkoa suurissa huolissa. Lapsi ei parantunut, ja perheen varat olivat lopussa, kun kirvesmies sitten eräänä päivänä kasvot ilosta loistaen astui yhteiseen huoneeseen. "Älkää olko enää huolissanne", virkkoi hän, "nyt on tullut sana, eitä kaikki laivat on pantava kuntoon kuninkaan käytettäviksi, ja nyt minä olen raatimies Sakarilta saanut työtä sekä Yrjänälle että Heikille. Syksyllä raatimies aloitti suuren laivan rakentamisen; nyt se on rakennettava valmiiksi ja varustettava täyteen kuntoon niin pian kuin suinkin. Olkaa siis hyvällä mielellä! Olette täällä työssä siksi, kunnes laiva keväällä valmistuu, ja kylläpähän sitten keksimme jonkin keinon teidän Ruotsin puolelle päästäksenne."
Se uutinen oli Yrjänälle ja koko perheelle ilosanoma, ja jo seuraavana päivänä molemmat miehet olivat työssä.