Työstä lähtee tuloja. Tosin palkkaa maksettiin vain sen verran, että työmiehet juuri saattoivat tulla sillä toimeen, mutta säästöä ei paljon jäänyt. Matun aika meni suurimmaksi osaksi lapsia hoitaessa eikä hän siis voinut ansaita mitään. Aika kului tasaista kulkuaan, lumi suli, maa paljastui, meri aukeni ja suuri laiva oli jo saatu kannelliseksi. Pian oli työ lopussa ja hyvin toivein ajateltiin lämpöistä vuodenaikaa, jolloin päästäisiin noiden suurten vesien yli. Pikku poika ei vain parantunut, ja se teki äidin levottomaksi. Nyt oli kevät edistynyt niin, että lehti alkoi puhjeta. Laiva kellui valmiina veden pinnalla, ja Yrjänä sekä Heikki olivat taas työttöminä. Sotaväkeä tuli pienempinä ja suurempina parvina laivoihin otettavaksi. Korsholmassa syntyi vilkas liike ja elämä. Maalaisia ja saaristolaisia tulvaili myymään niitä vähiä ruokavaroja, mitä heiltä liikeni. Siirtolaiset, jotka olivat tottuneet metsien yksinäisyyteen, tunsivat itsensä levottomiksi ja tiedustelivat tilaisuutta päästäkseen tuonne toivottuun Ruotsiin; mutta vielä ei kukaan rohjennut sellaista retkeä ajatellakaan, sillä meri oli täynnä ajojäitä. Kauan etsittyään ja monet vastukset koettuaan he löysivät viimein saaristolaisen, joka oli aikeissa lähteä Ruotsin puolelle lohenkalastukseen, kun siihen sovelias aika tulisi. Hän lupasi ottaa perheen mukaansa, kun Yrjänä ja Heikki perille päästyään auttaisivat häntä pari viikkoa kalastuksessa. Kun miehet suostuivat tähän, hän pyysi heitä heti lähtemään mukaan, jottei hänen tarvitsisi tulla Korsholmasta hakemaan. Tähän toiset suostuivat mielellään, ja päivän kestäneen merimatkan jälkeen majoittuivat siirtolaiset mökkiin, kauas ulkosaaristoon.
Yrjänän ja Heikin pyydystellessä vesilintuja ja kaloja pieni kipeä poika kuoli. Niinkuin talonpoikaiset yleensä, ei Mattukaan suureen ääneen valittanut suruaan. Pikku poikansa hautauksen jälkeen hän ei enää viihtynyt tuvassa, vaan seurasi miehiä heidän pyydystysmatkoillaan kantaen nuorinta lasta selässään. Hän etsi työnteosta lohdutusta ja lievitystä suruunsa.
Päivät lämpenivät vähitellen, meri puhdistui ajojäistä, ja nyt alettiin varustautua matkalle. Miehet olivat nyt koonneet varastoon koko joukon lintuja ja kaloja, jotka viimeksimainitut suolattiin ja kuivattiin. Molemmista heille olisi hyötyä metsien halki kuljettaessa. Kalastajan varustuspuuhissa ei kulunut paljon aikaa. Itätuulella vene pian kiidätti koko seurueen meren poikki lohenpyyntijoen suulle. Maastamuuttajat laskivat ilomielin jalkansa Ruotsin mantereelle, joka tästälähin oli heidän kotimaansa. Nyt miehille alkoi kova työ, mutta he saivat hyvää palkkaa, sillä kalastus onnistui varsin hyvin. Kalastajan astiat tulivat täyteen pikemmin kuin oli arvattukaan, ja tähteeksi jääneitä kaloja saivat maastamuuttajat ottaa niin paljon kuin jaksoivat kantaa.
Kerran he sitten aikaisena aamuna lähtivät lohenpyyntipaikalta liikkeelle suunnaten kulkunsa pitkin meren rannikkoa. Usein he tapasivat ystävällisiä ihmisiä, joilta saivat apua ja neuvoja. Heidän matkansa edistyi kuitenkin hitaasti, sillä osaksi heidän täytyi kalastamalla tai metsästämällä hankkia eväitä, osaksi viivyttivät heitä vuolaat virrat, joiden yli pääsemiseksi miesten täytyi tehdä lauttoja. Kesä oli lopussa ja syksy käsissä, kun he olivat ehtineet niin pitkälle etelään, että olisi ollut käännyttävä länttä kohden. Ja niin päätettiin tehdä. Niillä muutamilla taalereilla, jotka olivat jääneet säästöön keväällisestä työstä, ostettiin välttämättömiä tarpeita, etupäässä suolaa, ruutia ja lyijyä. Lähdettiin Boksna-virtaa seuraten Taalainmaahan päin toivossa, että tavattaisiin maanmiehiä. Niin tapahtuikin, Oressa osuttiin suomalaisten luo; siellä väsyneet matkamiehet päättivät levätä muutamia päiviä.
Oren suomalaisilta he eivät saaneet kovinkaan ilahduttavia tietoja tuosta uudesta maasta. Talvet olivat pitkät ja ankarat, kesällä sattui tuon tuostakin hallaöitä, jotka vahingoittivat kasvullisuutta. Sitä vastoin olivat metsät täynnä otuksia ja vedet kaloja. Pitkin virran varsia oli luonnonniittyjä, ja kesälaidun oli kyllä hyvä, sillä monella suolla kasvoi hyvää heinää. Kun vain uudisasukkailla olisi ollut karjaa; karjanhoito oli edullisin elinkeino. Malmivuoren seuduista he olivat kuulleet, että siellä suomalaisia ahdistettiin ja heillä oli siellä tukalat olot. He neuvoivat sen vuoksi siirtolaisia etsimään asuinpaikkaa Taalainmaasta. Yrjänä ja Heikki, jotka arvelivat jo kulkeneensa kylliksi kauan, katsoivat sen neuvon hyväksi ja päättivät jättää Matun lasten kanssa levähtämään, sillä välin kuin he itse lähtivät metsiin tarkastelemaan maita ja soveliaita asuinpaikkoja.
Kahden viikon kuluttua he palasivat ja tapasivat Matun ja lapset reippaalla mielellä. Lepääminen ja vieraanvaraisuus, jota he olivat saaneet nauttia, oli näille tehnyt hyvää. Mattu tervehti ilomielin miesten tuloa. Vaikka hänellä oli kaiken aikaa ollut työtä vaatteiden korjaamisessa, oli aika tuntunut pitkältä, ja hän oli nyt hyvillään, kun sai taas lähteä matkaa jatkamaan.
Miehet olivat samoilleet laajalti metsissä löytämättä kuitenkaan asuttavaksi soveliasta paikkaa. Muutamia päiviä sitten he olivat kuitenkin löytäneet melkoisen suuren kaskimaan ja puolitekoisen tuvan. Se oli uudispaikan alku. Selvästi näkyi, että se oli ollut pari vuotta hylättynä. Melkoisesti oli siinä tehty työtä, joka joutuisi heidän hyväkseen, jos he päättäisivät asettua siihen paikkaan asumaan. Ettei uudisraivaaja ollut ruotsalainen, sen näki useista arvottomista esineistä, joita oli jätetty paikalle.
Talonväen puheet, että näillä seuduilla oli runsaasti metsänriistaa, osoittautuivat tosiksi. Kaikkialla, missä siirtolaiset kulkivat, he näkivät otusten jälkiä, ja puolen päivän matkan päässä uudispaikasta heitä onnisti niin, että saivat kaadetuksi hirven, jonka he panivat säilyyn mitä huolellisimmin ja josta he veivät mukanaan niin paljon lihoja kuin jaksoivat kantaa.
Oli siis syytä ruveta asumaan tuossa autiossa talossa. Yksi seikka heitä kuitenkin huolestutti. Viimeiselle yöpymispaikalle oli heidän luokseen tullut pari rotevaa taalalaista. Nuotion savu oli suomalaiset ilmaissut. Taalalaiset olivat metsästysretkellä, ja kun he näkivät suomalaisilla olevan runsaasti lihaa, he uhkailivat ja käskivät suomalaisia heti lähtemään pois koko seudulta ja varomaan koskaan sinne palaamasta, jos henki oli heille rakas. Yrjänä neuvotteli nyt Oren suomalaisten kanssa, uskaltaisivatko he ruveta asumaan tuolla autioksi jätetyllä paikalla, ja kyselivät näiltä, tiesivätkö he, kuka siihen oli yrittänyt raivata asuinpaikkaa. Mutta siitä ei kukaan tiennyt. Uudisasukas, joka oli kasken hakannut, oli varmaankin tullut pohjoisesta päin eikä ollut tiennyt heistä mitään. Arvatenkin hän oli kuollut tai jostain syystä hylännyt koko paikan. Oren isäntäväki arveli, että Yrjänä joukkoineen kyllä voisi asettua sinne asumaan. Jos joku tulisi vaatimaan paikkaa omakseen, voitaisiin asiasta sopia. Kun ei siinä ollut sen enempää työtä tehty, ei vaivanpalkkio nousisi kovin suureksi.
Muutamia päiviä arveltiin epätietoisina sinne tänne, mitä oli tehtävä. Talvi ei ollut kaukana, mutta reippaalla työllä saataisiin rakennukseen siihen mennessä ainakin katto päälle, ja kun metsässä oli runsaasti otuksia, niin ei pitäisi tulla puutetta syötävästä. Eikä sitäpaitsi oltu omanmaalaisista kovin monen päivämatkan päässä.